Arpijuovat eli raskausarvet

nuottiavain

"Arpijuovat ovat hieman ihonpinnan alapuolella esiintyviä kudosmuutoksia, kapeita juovia, joiden leveys on muutama millimetri ja pituus useita senttejä. Aluksi ne ovat punertavan violetteja (ns. tulehduksellinen vaihe), mutta usein jo muutaman kuukauden kuluttua helmiäishohtoisen vaaleanpunertavia tai valkoisia. Myöhemmin ne hieman syvenevät (ns. arpivaihe)"

"Arpijuovat johtuvat sidekudosverkoston katkeilemisesta ja ehkä vanhempana tämän verkoston määrätynlaisesta "häviämisestä". Hormonaalisien syiden ohella aiheuttajina ovat painonvaihtelut, aineenvaihdunnalliset häiriöt ja stressi, joka vaikuttaa lisämunuaisen erittämään hormonin toimintaan. Joskus syyt voivat olla myös verisuonistoperäisiä tai puhtaasti mekaanisia, esimerkiksi liian voimakas bodaus. Arpijuovat eivät aiheuta terveydellistä haittaa mutta ovat epäesteettisiä."

"Arpijuovien hoito
Arpijuovien hoito on ennekaikkea ennaltaehkäisevää eli nimenomaan ihon hoitoa kosteutta, A- ja E-vitamiineja ja linolihappoja sisältävillä tuotteilla sekä elvyttävillä voiteilla, jotka vaikuttavat fibroblastisolujen toimintaan. Raskauden aikana erityisvoiteet estävät arpijuovien kehitystä 70-80 prosenttisesti. Myös vanhoja arpijuovia kannattaa hoitaa erityistuotteilla, ihon mikrohionnalla ja ihon toimintaa elvyttävillä sähkövirroilla. Noin 60% tapauksista saadaan ainakin jonkinasteisesti vaalenemaan hoidoilla, mutta ne ovat yleensä hyvin pitkäaikaisia ja asiakkaan omasta ihon paranemiskyvystä riippuvaisia."

Una Nuotia
Kerro, kerro kuvastin

9

2287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinon !

      mitä raskausarvista kirjoitetaan, niihin ei mikään auta ! Itselläni on yhdestä lapsesta tullut arvet, jotka ulottuu alhaalta hävystä aina ylös rintojen alle, kahdessakymmenessä vuodessa ne ei ole haalistuneet yhtään ja vatsan ruskettuessa ne säilyvät valkoisina tai ensin ne palaa ! Aikoinaan luulin, että ne olisi voinut jotenkin estää, mutta eräänä aamuna, noin kuukausi ennen synnytystä, heräsin aamulla siihen miten nahka repeili ( siis toki ihon alla) ihan silmissä ja sattui kovasti, mutta mitenkään sitä ei voinut pysäyttää...

      • nuottiavain

        "Toki ihon alta" se repeily alkaa, johtuen ihonalaisen kudoksen repeilystä jatkuen sitten sinne pintakerroksii.

        Pointtina se et repeilyjen määrän ja syvyyden voi minimoida oikealla hoidolla. (ilman hoitoa vielä pahemmat arvet?)

        Ihan uteliaisuuttani, hoiditko millä tavalla itseäsi, ihoasi?

        Totta sekin että ei kaikilla auta juuri mikään arpiin (perintötekijät, yleensäkkin ihon kunto)

        Enpä usko et mitä tahansa kirjoitellaan alan kirjoihin , mitä ei olis tutkittu.

        Se että siulle on tullut arpia, ei tarkoita sitä että arpien ennaltaehkäisy ja hoito oli turhaa. Löytyy ihmisiä kenelle on ollut apua ja hoitotulokset hyviä. Repeytymien hoito mikrohionnalla olis syytä aloittaa mahdollisimman aikaiseen, kun arpeutuminen on alkuvaihees, jolloin solujen toiminta on viel ns. käynnis, mikä sitten mahdollistaa kudosten uusiutumista. Sähkövirta stimuloi solujen aktiivisuutta uudistumiseen. Vanhoissa arvissa on jo kuollutta solukkoa ja kudosta et uudistuminen on aika epätodennäköstä.

        Mutta, jokaisel on omat mielipiteet ja uskomukset. :)

        Ainiin, pakko viel kommentoida..

        "ne ei ole haalistuneet yhtään ja vatsan ruskettuessa ne säilyvät valkoisina"

        -siis onha ne pakost muuttunu jos ovat valkoisii ku masu ruskettuu!?! Tuoreet arvethan ovat punertavansinertävänkukertavia?!?! Eli haalistuneet!? Koko ja syvyys onkin sitten ihan er asii..

      • että silleen
        nuottiavain kirjoitti:

        Kun ne arvet on jopa sentin levyisiä ja yhä todella selviä, ainoastaan väri on vaihtunut.

        Silloin, kun ne tuli sain jopa antibioottikuurin, vaikka olin raskaana, koska ne olivat niin laaja-alaisia. Ihotautilääkäri oli kauhuissaan nähdessään ja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Nyt, kun olen jälleen raskaana (kyllä 20 vuoden jälkeen edellisestä), on useampi hoitohenkilökuntaan kuuluva niitä kauhistellut.

        Yritinkö ennaltaehkäistä niitä ? KYLLÄ, siihen aikaan olivat vielä käytössä kaikenlaiset tukivyöt yms arpien estämiseksi ( nykyään niistä ei edes kuule) ja moni selvisikin hyvin ilman arpia. Tällaisen lisäksi, rasvasin ihoani erikoisvoiteilla aamuin-illoin. Turhaa touhua...Geneettisesti tulen melko "hyvästä" suvusta, esim itseäni luullaan aina huomattavasti nuoremmaksi, mitä olen ja ihmiset hämmästelevät monasti äidilleni, miten hän voi olla eläkkeellä ( 75v).

        Yhden syyn ihotautilääkäri esitti, mahdollisesti vaikuttaneen näin laajaan repeytymiseen: minulla oli pituutta 169 cm ja painoa 49 kg raskauden alussa, olen aina ollut hyvin hoikka, ihoni ei ollut koskaan joutunut mitenkään venytetyksi. Synnytin kuitenkin 4560 gr painoisen lapsen. Heti synnytyksen jälkeen painoni oli 53 kg. Joten voi olla oikeassakin.

      • huhhuhhuh

        No empä lähtisi sentään raskausaikana näin radikaaleihin hoitoihin. Mahtaa sikiöstäkin tuntua kivalta, kun ampeereja virtaa kohdun seinämän läpi...

      • nuottiavain
        huhhuhhuh kirjoitti:

        No empä lähtisi sentään raskausaikana näin radikaaleihin hoitoihin. Mahtaa sikiöstäkin tuntua kivalta, kun ampeereja virtaa kohdun seinämän läpi...

        sähkövirtaa. Raskauden jälkeen.

      • nuottiavain
        että silleen kirjoitti:

        Kun ne arvet on jopa sentin levyisiä ja yhä todella selviä, ainoastaan väri on vaihtunut.

        Silloin, kun ne tuli sain jopa antibioottikuurin, vaikka olin raskaana, koska ne olivat niin laaja-alaisia. Ihotautilääkäri oli kauhuissaan nähdessään ja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Nyt, kun olen jälleen raskaana (kyllä 20 vuoden jälkeen edellisestä), on useampi hoitohenkilökuntaan kuuluva niitä kauhistellut.

        Yritinkö ennaltaehkäistä niitä ? KYLLÄ, siihen aikaan olivat vielä käytössä kaikenlaiset tukivyöt yms arpien estämiseksi ( nykyään niistä ei edes kuule) ja moni selvisikin hyvin ilman arpia. Tällaisen lisäksi, rasvasin ihoani erikoisvoiteilla aamuin-illoin. Turhaa touhua...Geneettisesti tulen melko "hyvästä" suvusta, esim itseäni luullaan aina huomattavasti nuoremmaksi, mitä olen ja ihmiset hämmästelevät monasti äidilleni, miten hän voi olla eläkkeellä ( 75v).

        Yhden syyn ihotautilääkäri esitti, mahdollisesti vaikuttaneen näin laajaan repeytymiseen: minulla oli pituutta 169 cm ja painoa 49 kg raskauden alussa, olen aina ollut hyvin hoikka, ihoni ei ollut koskaan joutunut mitenkään venytetyksi. Synnytin kuitenkin 4560 gr painoisen lapsen. Heti synnytyksen jälkeen painoni oli 53 kg. Joten voi olla oikeassakin.

        kaikille ei ole ole apua hoidosta, monelle kylläkin.

        Pien heitto tähän viel: jos et olis hoitanu millää taval, ni oisko mahollist et olis viel pahemmat ne arvet? tähän yritin tähdätä tuos selitykses.

        Aattelin etten ota tätä esimerkkinä mut teenpä nyt niin kuitenkin. Ite Hoidin ihoa ja lihaskuntoa koko raskauden, tulos oli hyvä, ei ainuttakaan arpea. Ja tällä en nyt tarkoita sitä kaikille toimii samal taval, yksilöllistä. Eli miulle positiivinen juttu, siks yritän kannustaa muitakin itteensä hoitamaa.

      • Tämä tästä

        pahempia arpia tuskin voi olla. Niin ainakin kaikki niitä paljon nähneet ovat sanoneet. Voihan olla niin, että sinullle ei olisi tullut arpia myöskään, vaikka olisit jättänyt kaikki hommat tekemättä.

        Itse toimin sattumoisin kosmetologina ja kyllä valitettavasti olen huomannut, että ikääntyminen tuntuu olevan eniten kiinni perintötekijöistä, kuin mistään muusta. Jos vaikka tähän pätee, jokin saman suuntainen ?

        Toisaalta, ei noista arvista, niin kovasti haittaakaan ole. Enhän minä juoksentele julkisella paikalla vatsanahka paljaana. Jossain tropiikin lomakohteessa tulee käytettyä kokouimapukua ja siellä nyt näkee muutenkin monenlaista "elintasoa" naisten vyötäröllä ja arpia. Ei tosin ole koskaan tullut vastaa yhtä "komeita".

      • nuottiavain
        Tämä tästä kirjoitti:

        kosmetologi. Jotenkin tuntuu ihmeelliselt et olet sitten niin negatiivisella kannal tuohon hoitamiseen kun sehän juuri täl alal on olennaista?

    • Vierailevatähti

      Moikka! Olen syönyt kortisonia monta vuotta, jonka seurauksena omistan paljon arpijuovia. Nivusissa, sekä sisäreisissä on paksuja punaisia viivoja, jotka ovat olleet minulla jo ainakin 5 vuotta. Kysymys kuuluukin että viimeviikolla yksi näistä juovista niinku repesi (ilman että huomasin) ja nyt se on pieni haava, joka on toisinaan kipeä/arka, mutta ei mene umpeen, vaikka käytän bebanthenia yms.. Onko näitä muilla käynyt ja miten olette päässeet haavasta eroon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2592
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      63
      2478
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2300
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      34
      1559
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1552
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1452
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1250
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1206
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    Aihe