vaalea kemistityttö

Näin sut ensi kerran kaksi vuotta sitten samoilla luennoilla. En kertakaikkiaan saanut sinua mielestäni. Ajattelin että olet ehkä vähän ujohko tyttö, jota kaikki eivät ehkä heti huomaa. Minulle olit/olet kuitenkin niin nätti etten mielestäni sinua saa. Kaiken kruunasi kun näin sinut samalla salilla kaverisi kanssa. Vaikken koskaan ole sua edes tuntenut, niin tuntui kuin olisi tavannut ystävän tai rakkaan pitkästä aikaa. Sellaista mollemminpuoleista vilkuilua, kuten silloinkin. Huomannut jo alussa etten ole sinullekaan näkymätön.

On se vaan niin outoa ettei todellisuus ja mielikuvat kohtaa. Kun havaitsee ettei olekaan se omien fantasioidensa sankari joka ottaa tilanteen haltuun. Kynnys tehdä jotakin niin ykinkertaista kuin mennä puhumaan osoittautuu tosipaikan tullen niin korkeaksi. Mistä sellaiset näkymättömät muurit kasvaa? Vai onko vaan niin paljon helpompaa syyttää kulttuuria ja kasvatusta kuin todeta oma saamattomuus.

Ensi kerran kuin nähdään lupaan mennä juttusille. Lupaan sen itselleni, oli reaktiosi mikä tahansa. Ja jos ei tavata, niin toivotan kaikkea hyvää sulle. Teet vielä jonkun hyvin onnelliseksi.

Ok. Myönnetään, on tässä muutama tuoppi tullut otettua. Muuten ei näin imelää tekstiä syntyisi. Tai ehkä tarvitaan muutama tuoppi ennen kuin voi olla täysin rehellinen itselleen. Tästähan tulee ihan mieleen Leevin Marja-Leena-biisi. Pakko lähteä ulos...
2509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olis ihanaa kuulla ite joskus jotain tollasta. :)

Äänestä
  • Eiks sulla oo omaa soitinta tai tota biisiä?
    Ethän sä kait tota totena pitänyt? Oli vasta tuoppi menossa... mitä lie myöhemmin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MS83 kirjoitti:

Näin sut ensi kerran kaksi vuotta sitten samoilla luennoilla. En kertakaikkiaan saanut sinua mielestäni. Ajattelin että olet ehkä vähän ujohko tyttö, jota kaikki eivät ehkä heti huomaa. Minulle olit/olet kuitenkin niin nätti etten mielestäni sinua saa. Kaiken kruunasi kun näin sinut samalla salilla kaverisi kanssa. Vaikken koskaan ole sua edes tuntenut, niin tuntui kuin olisi tavannut ystävän tai rakkaan pitkästä aikaa. Sellaista mollemminpuoleista vilkuilua, kuten silloinkin. Huomannut jo alussa etten ole sinullekaan näkymätön.

On se vaan niin outoa ettei todellisuus ja mielikuvat kohtaa. Kun havaitsee ettei olekaan se omien fantasioidensa sankari joka ottaa tilanteen haltuun. Kynnys tehdä jotakin niin ykinkertaista kuin mennä puhumaan osoittautuu tosipaikan tullen niin korkeaksi. Mistä sellaiset näkymättömät muurit kasvaa? Vai onko vaan niin paljon helpompaa syyttää kulttuuria ja kasvatusta kuin todeta oma saamattomuus.

Ensi kerran kuin nähdään lupaan mennä juttusille. Lupaan sen itselleni, oli reaktiosi mikä tahansa. Ja jos ei tavata, niin toivotan kaikkea hyvää sulle. Teet vielä jonkun hyvin onnelliseksi.

Ok. Myönnetään, on tässä muutama tuoppi tullut otettua. Muuten ei näin imelää tekstiä syntyisi. Tai ehkä tarvitaan muutama tuoppi ennen kuin voi olla täysin rehellinen itselleen. Tästähan tulee ihan mieleen Leevin Marja-Leena-biisi. Pakko lähteä ulos...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu