Onko mahdollista, että lapsuudessa on tapahtunut jotain niin traumaattista että on kokonaan unohtanut asian? että aikuisena tulee erilaisia mielenterveydellisiä häiriöitä tämän takia, vaikkei muista siitä mitään?
Voiko olla?
09876498
4386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sen pitäisi olla mahdollista, että tietyt suuret shokkitilatkin saattavat unohtua. Harva ihminen myös muistaa millaista elämä oli alle 5 vuoden ikäisenä.
En itse (tosin en ole kuin vasta ruohojuuri tasolla psykologian opiskelussa) usko, että ne aiheuttavat mielenterveys häiriöitä kuitenkaan, kuulostaa lähinnä freudilaiselta käsitykseltä. En usko, että yksi traumaattinen tapahtuma voi synnyttää mielenterveyshäiriötä, mutta jos tämä tapahtuma on ollut pitkäkestoista ja usein toistuvaa niin ehkä siitä sitten on voinut jäädä eräänlaiset arvet mieleen.
Aikaisemmin elämässä tapahtuneet tramaattiset tapahtumat voi unohtaa tai ne voi muistaa kuin eilisen päivän. Se on hyvin yksilökohtaista ja riippuu monista eri tekiöistä.
Sairastua voi niistä huolimatta tai vaikka mitään traumaattista ei olisi tapahtunutkaan.
Kysymys on enemmänkin siitä minkälaisia 'työkaluja' kullakin on kriisitilanteissa.
Mielestäni kysymys ei ole kuppikunnista (Freud).
Minusta unohtaminen kuulostaa vähän väärältä sanamuodolta. Pikemminkin saattaa olla niin että yksilö haluaa aktiivisesti kieltää jonkin järkyttävän/häpeällisen asian menneisyydestään ja se liittyy lähinnä siihen että ihmisellä on tarve muodostaa itsestään ehjä, tasapainoinen minäkäsitys. Tuolloin menneisyyden kriisi saattaa uhata tätä henkistä tasapainoa ja on vain parempi saada itsensä unohtamaan kriisin. Eli se traumaattinen tapahtuma ei noin vain "unohdu" vaan ihmismieli ja alitajunta joutuu tekemään sen eteen töitä. Sitten kun jossain elämäntilanteessa trauma uhkaa tulla taas tietoisuuteen (esim. jokin tekijä muistuttaa siitä traumasta) niin henkinen tasapaino ja koko minäkäsitys on taas vaarassa järkkyä sen takia. Toivottavasti selitin ymmärrettävästi...
Itsekin selitin aikoinaan ongemani freudilaisesti mahdollisilla traumaattisilla lapsuuden kokemuksilla. Vasta kun lapseillani ja sukulaisillani, jotka ovat kasvaneet erilaisissa olosuhteissa ilmeni vastaavia ongelmia ymmärsin, että nämä freudilaiset tulkinnat olivat sokaisseet minut.
Nyt ymmärrän, että vanhempani ovat syyttömiä neurologiin ongelmiin, jotka ovat koko suuren suvun rasite. Näiden ongelmien takia on monet sukulaiseni hakeutuneet terveys- ja hoitoalan ammatteihin - mutta vasta 2000 luvun puolella on alkanut selvitä sukumme geneettinen rasite jolla ei ole mitään tekemistä freudilaisen "kirouksen" kanssa.
Mutta edelleenkin ongelmia syntyy kun haemme lapsillemme apua - heidät leimataan monessa paikassa psykiatrisin diagnoosein vaikka ongelma on todellakin aivan muualla kuin varhaislapsuuden traumoissa. Edellenkin joudun taistelemaan saadakseni lapselleni oikeaa apua.
Autistiselle pidetään psykoanalyysiä vääränä, sopimattomana, jopa tuhoisana hoitona. Kuitenkin...
.."jos esität väitteen vaikkapa psykoanalyysia vastaan, voi psykoanalyytikko "nihiloida" eli mitätöidä väitteesi selittämällä sen taustalla vaikuttavat (psykoanalyysin tarjoamalle syvälle itsetuntemukselle kielteiset) motiivit".
http://www.tsv.fi/ttapaht/008/pietikainen.htm
Näin meitä oman ongelmamme tiedostavia ihmisiä edelleen yritetään pinostaa suostumaan väärin hoitomenetelmiin ilman vaihtoehtoja.