Jonkun mielestä tää voi kuulua muulle palstalle ja jonkun mielestä ihan vähäpätöinen seikka. Mulla on kuitenkin ongelma.Mielialat muuttuu miltein päivittäin. Peruselämäntilanne on niin hyvin kuin vaan voi olla: On työtä, Koti, ja poikakaveri jonka kanssa yhteiseloa takana kohta 7-vuotta. Ikää minulla on 25-vuotta ja haaveilen lapsista, omakotitalosta ja sensellaisesta. Tosin masennuksen valtaan minut saa se, etten tiedä välitänkö miehestäni sen vertaa, että haluaisin näitä asioita juuri hänen kanssaan. Rakastan kyllä jne...Mutta pelkään että mitä koen, on jonkinlaista kyllästymistä yhteiseloon...Näin en kuitenkaan haluaisi olevan, toivon että tämä olisi jokin vaihe ja haluaisin kuulla muiden vastaavista kokemuksista. Onko seitsemäs vuosi tosiaan pahin, niinkuin väitetään? Jaksanko yrittää?
onko sitä itseään?
jekaterina
3193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuuluu kriisit. Mä oon ollut 20 vuotta yhdessä saman miehen kanssa ja avioliitossa. Suhteessa on ollut aikoja (kestäneet mulla viikkojakin), jolloin on tehnyt mieli potkaista toinen pihalle.
Mä oon nyt sairastanut vaikeaa masennusta kolme vuotta ja miettinyt kovasti terapiassa myös parisuhdetta. Mutta kriisiaikoja avioliitossa oli jo aiemminkin ollessani vielä terve niinkuin sulla nyt. Olimme seurustelleet kaksi vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja ennen häitä mulle tuli suorastaan pakokauhu.
Kyllä se arki tahtoo latistaa tunteita, mutta jotenkin sitä aina on tullut siihen tulokseen, että en mä erotakaan halua. Lue asiaan liittyvää kirjallisuutta; mä oon ainakin löytänyt sieltä hyviä vinkkejä.
Normaaliin elämään kuuluu omat mielialavaihtelut. Mutta jos niistä alkaa olemaan enemmän haittaa voi olla asiallista keskustella asiasta asiantuntijan kanssa.
On olemassa hyviä lyhytterapia muotoja joista saattaa olla huomattavasti apua arjen ongelmiin. Terapeutti toimii eräänlaisena 'tukihenkilönä ja tulkkina' eri elämänvaiheisiin kuuluvissa tilanteissa.
Näissä terapia muodoissa ei haeta senparemmin syyllisiä kuin uhrejakaan, vaan pohditaan elämäntilannetta asiakkaan omasta näkövinkkelistä. Haetaan ratkaisuja niillä keinoilla joita hänellä on todellisuudessa käytössä.
Näissä keskusteluissa ei myöskään ole tarkoitus moralisoida tehtyjä ratkaisuja, ainoastaan etsiä vastauksia kiperiin elämäntilanteista johtuviin kysymyksiin. Kannattaiskohan kokeilla?
Kiitos teille vastanneille...kyllähän tämä tästä.