Imagonkohotus

Iltasanomat tänään:

Huumekohu riepottelee Fiat-sukua

Fiatin automerkin perustanut Agnellin perhe saattoi eilen huokaista helpotuksesta, kun legendaarisen Gianni Agnellin lapsenlapsi Lapo Elkann näytti toipuvan uhkaavalta näyttäneestä huumeiden yliannostuksesta.

Elkann, 28, löydettiin maanantaina henkihieverissä erään transvestiitin talosta rähjäiseltä alueelta Torinossa.

Lähes kolme päivää koomassa ollut Fiat-perijä selvisi nipin napin toilailuistaan. Hänet siirrettiin eilen torinolaissairaalan teho-osastolta neurologian osastolle ja hänen tilansa kerrottiin kohenevan koko ajan.

Elkannin aiheuttama skandaali voi kuitenkin romuttaa hänen perheensä tarkasti varjellun maineen. Tiedotusvälineet ovat kaivaneet esiin pienimmätkin yksityiskohdat traagisesta illasta.

Vieroitushoidon alkamista odottava Elkann tietää itsekin toilailunsa hinnan. Fiat Auton varatoimitusjohtajan maineen palauttaminen ei onnistu tuossa tuokiossa.

- Miten olen voinut olla näin typerä, Elkannin kerrottiin sanoneen perheelleen heti herättyään.

Erityisen ikävää on, että Elkann vastaa Fiatissa automerkin imagon parantamisesta.

- Yrityksellä ei voi olla brändin imagojohtajaa, jos hänen oma imagonsa on näin tahraantunut, eräs nimettömänä pysyttelevä johtaja sanoi.
1513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muistanette Paluu Tulevaisuuteen elokuvien DeLorean-auton? No sen tuhoksi koitui myös huumeskandaali...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lässähti? kirjoitti:

Iltasanomat tänään:

Huumekohu riepottelee Fiat-sukua

Fiatin automerkin perustanut Agnellin perhe saattoi eilen huokaista helpotuksesta, kun legendaarisen Gianni Agnellin lapsenlapsi Lapo Elkann näytti toipuvan uhkaavalta näyttäneestä huumeiden yliannostuksesta.

Elkann, 28, löydettiin maanantaina henkihieverissä erään transvestiitin talosta rähjäiseltä alueelta Torinossa.

Lähes kolme päivää koomassa ollut Fiat-perijä selvisi nipin napin toilailuistaan. Hänet siirrettiin eilen torinolaissairaalan teho-osastolta neurologian osastolle ja hänen tilansa kerrottiin kohenevan koko ajan.

Elkannin aiheuttama skandaali voi kuitenkin romuttaa hänen perheensä tarkasti varjellun maineen. Tiedotusvälineet ovat kaivaneet esiin pienimmätkin yksityiskohdat traagisesta illasta.

Vieroitushoidon alkamista odottava Elkann tietää itsekin toilailunsa hinnan. Fiat Auton varatoimitusjohtajan maineen palauttaminen ei onnistu tuossa tuokiossa.

- Miten olen voinut olla näin typerä, Elkannin kerrottiin sanoneen perheelleen heti herättyään.

Erityisen ikävää on, että Elkann vastaa Fiatissa automerkin imagon parantamisesta.

- Yrityksellä ei voi olla brändin imagojohtajaa, jos hänen oma imagonsa on näin tahraantunut, eräs nimettömänä pysyttelevä johtaja sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu