Merkkivuodet eivät sinänsä ole mikään syy nostaa
merkkimiestä esiin. Haanpäätä ei voine pitää päänä
kansakunnan kaapin päällä, pikemmin miehenä, joka
istuu metsän reunassa, polttelee piippua, ja kum-
mastelee elämän kummaa kulkua...
Paljon Haanpäätä ja myöhempiä suomalaisia kirjaili-
ta lukeneena tuntuu, että hänen vaikutuksensa moneen
suomalaiseen kirjailijaan on jäänyt loppujen lopuksi
aika vähäiselle yleiselle huomiolle, kai tutkijoiden vaikealukuisista teksteistä löytyy
yhtä sun toista.
Yksi syy Haanpään vähäiseen suosioon lie nykyään
se, että hänen kirjojensa tapahtumaympäristö on
suurelta osin jo mennyt suomalainen maaseutu.
Kuitenkin jo pelkkä kieli rytmeineen ja sointuineen riittäisi lukemisen syyksi, aivan oma
kirjoitettu suomen kielen lajinsa.
Linnan 'Tuntemattoman' 50-vuotisjuhla sai lukemaan
sen ja 'Sotaromaanin' taas kerran, ja heti perään
Haanpään sotilasaiheiset viisi teosta. Hyvin paljon samaa, tietysti sama aihepiiri, mutta näkö-
kulma ja monet tapahtumat ja tyypit ovat yllättävän samoja. Linnan kirja on tietysti oma
itsenäinen luomuksensa, miten lie Linnalla ollut
Haanpäätä luettu? Aika oli jo toinen, Linnan tyyli
oli ironisoiva, kärjistävä, poleeminen, Haanpää
tarkkailevampi, aforistinen, ja Haanpäätä painoivat
kymmenen kovaa 'sensuurivuotta'. Ehkä parhaat
teoksethan ilmeistyivät vasta kuoleman jälkeen.
Mutta vaikutteita saaneita nimiä, joista kai kaikki ovat myös oppimestariaan muistaneet :
Huovinen, Meri, Päätalo, Paronen, Erno Paasilinna,
Skiftesvik...
merkkimiestä esiin. Haanpäätä ei voine pitää päänä
kansakunnan kaapin päällä, pikemmin miehenä, joka
istuu metsän reunassa, polttelee piippua, ja kum-
mastelee elämän kummaa kulkua...
Paljon Haanpäätä ja myöhempiä suomalaisia kirjaili-
ta lukeneena tuntuu, että hänen vaikutuksensa moneen
suomalaiseen kirjailijaan on jäänyt loppujen lopuksi
aika vähäiselle yleiselle huomiolle, kai tutkijoiden vaikealukuisista teksteistä löytyy
yhtä sun toista.
Yksi syy Haanpään vähäiseen suosioon lie nykyään
se, että hänen kirjojensa tapahtumaympäristö on
suurelta osin jo mennyt suomalainen maaseutu.
Kuitenkin jo pelkkä kieli rytmeineen ja sointuineen riittäisi lukemisen syyksi, aivan oma
kirjoitettu suomen kielen lajinsa.
Linnan 'Tuntemattoman' 50-vuotisjuhla sai lukemaan
sen ja 'Sotaromaanin' taas kerran, ja heti perään
Haanpään sotilasaiheiset viisi teosta. Hyvin paljon samaa, tietysti sama aihepiiri, mutta näkö-
kulma ja monet tapahtumat ja tyypit ovat yllättävän samoja. Linnan kirja on tietysti oma
itsenäinen luomuksensa, miten lie Linnalla ollut
Haanpäätä luettu? Aika oli jo toinen, Linnan tyyli
oli ironisoiva, kärjistävä, poleeminen, Haanpää
tarkkailevampi, aforistinen, ja Haanpäätä painoivat
kymmenen kovaa 'sensuurivuotta'. Ehkä parhaat
teoksethan ilmeistyivät vasta kuoleman jälkeen.
Mutta vaikutteita saaneita nimiä, joista kai kaikki ovat myös oppimestariaan muistaneet :
Huovinen, Meri, Päätalo, Paronen, Erno Paasilinna,
Skiftesvik...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mukka ja Haanpää, siinäpä kaksi aikoinaan päähänpotkittua kirjallista mestaria, joiden arvostus nousee ja on vielä joskus tosi korkealla. Jotakin kohtalonomaista on molempien sanassa. Kumpikin ymmärsivät suomalaista perusihmistä, pois hienostelu, pois tekotaiteellisuus.
Entäpä jos tietyn aikakauden kirjailijat peilaavat oman aikansa ihmisten elämää ja sellaisena se ei ole sovellettavissa kokonaiseen kansakuntaan kuten suomalaisiin vaan vain joihinkin sen yksilötyyppeihin yleistäen? Entäpä jos ajat muuttuvat ja nykyajan kirjailijat taas omalla tavallaan peilaavat sitä yhteiskuntaa jossa elävät ja joka tapahtumineen ympäröi heitä? Tekeekö silloin johonkin sen yksittäiseen ilmöön puuttuminen käyttämällä nykyajan sanontoja ja ilmaisukeinoja kirjasta tai kirjailijasta tekotaiteellisen vai sen lukijasta vain ihmisen, joka vertaa yhtä ilmiötä toiseen kykenemättä erottamaan eri kirjailijoita tyyppeinä ja ihmisinä tai kirjallisuuden lajityyppejä toisistaan? Entäpä jos kirjoja voi verrata, jopa kirjailijoita kunhan pitää eri taiteilijat ja heidän tapansa ilmaista erillään heidän persoonastaan vai onko se edes mahdollista nykyajan mediapommituksen keskellä? Vai voiko nykykirjailijaa edes asettaa samalle lähtöviivalle kuin suuria suomalaisia klassikoita, jotka on jo nostettu kansan silmissä ja arvomaailmassa arvoon arvaamattomaan? Voiko silloin kukaan nousta sinne ilman, että aika tekisi tehtävänsä kirjan kirjallisen arvon nostattajana?
Kysymyksiä kysymyksiä kysymyksiä.. ja niin vähän vastauksia. On helppo määritellä perusihmisen arvo ja sen luonne, vai onko? Ja toteutuuko se edes näinä aikoina, kun persoonallisuudesta ja omalaatuisuudesta on tehty jo niin iso osa meitä jokaista?