2 v. takana

Olenkohan ihan hullu? Muut tuntuu täällä valittavan miten elämä potkii päähän ja itsemurha olisi paras ratkaisu kaikkeen... itse kuitenkin varasin lääkäriajan vaikkei minulla ole enää edes kunnon masennusta! Kaksi vuotta olen potenut lievää/keskivaikeaa masennusta, kokenut sinä aikana lähes kaikki mahdolliset masennuksen oireet, jäänyt aika yksin ja kaikkea. Pari viikkoa sitten yhtenä päivänä vaan tajusin etten ollut enää niin alakuloinen. Olin jo ehtinyt varata ajan lääkäriin. Olen siis menossa sinne lekurille, mutta mietin nyt että teenkö sen turhaa? En vain aiemmin ole uskaltanut varata aikaa vaikka tarvetta olisi ollut... lääkärissä käymisen puolesta puhuu kuitenkin se, että pelkään todella masennuksen uusiutuvan. Entä jos tämä onkin vain joku pieni vähän parempi jakso? Stressaan yhä, kärsin unettomuudesta, oon väsynyt ja on fyysisiäkin oireita. En vain uskalla olla käymättä lääkärillä vaikka hävettääkin "normaalina" mennä valittamaan masennusta. Kuitenkin se uusiutuu ja sitten ei varmasti tule enää varattua sitä aikaa... toivon että lääkäri osaisi auttaa... aiemmin pelkkä paha olo tuntui pahalta, nyt tuntuu pahalta se etten enää ymmärrä tätä masennusta enkä itseäni kunnolla. Olen pelkkä nippu erilaisia oireita, mutta alakuloisuus on hävinnyt. Olenko jotenkin puutunut tähän masennukseen vai mitä tämä on?
3274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan hyvä että olet varanut lääkärille ajan, käytä toki se.

Vaikka mitään vakavampaa ei olisikaan on ihan hyvä jutella jonkun ulkopuolisen asiantuntijan kanssa asioistaan etenkin jos tuntee epävarmuutta.

Jos nyt esimerkki sallitaan, niin käydäänhän fyysistenkin sairauksien takia niinsanotuilla tarkistuskäynneillä. Niin miksi sitten ei mielenterveys sairauksien?

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Ehkä olet oikeassa. Silti pelottaa etukäteen se lääkärillä käynti, tuntuu että se lääkäri leimaa minut ihan tyhjänpäiväiseksi valittajaksi. En tiedä, onko tämä nyt kuinka vakavaa mutta oireita on mm. väsymys ja nukahtamisvaikeudet, stressi pikkuasioista, päänsärky, rintakivut (ei johdu sydämestä), vatsavaivat, sosiaalisten tilanteiden pelko sekä syrjäänvetäytyminen ihmisten ilmoilla. Kaikki nuo ovat masennuksen oireita, mutta itseltäni on pikkuhiljaa alkanut hävitä se surumielisyys. Tietysti saattaa olla arpapeliä milloin se tulee takaisin...

    Päällisin puolin kaikki on yksinäisyyttä lukuunottamatta todella hyvin, enkä lukuisista pohdiskeluista huolimatta oikein ymmärrä masennukseni syytä. Epäilen hieman että se voisi olla puhtaasti biologinenkin, eli välittäjäaineista johtuvaa. Tuolloin apu voisi löytyä onnistuneesti valitusta masennuslääkkeestäkin. Vaan mitä mieltä mahtaa olla itse lääkäri. Nähtäväksi jää, määrääkö se lääkkeet vai yrittääkö jotain terapiaa. Voikohan lääkärin määräyksiin kuinka paljon vaikuttaa itse? Suostuisikohan se määräämään lääkkeet jos kertoisin olevani halukas kokeilemaan lääkitystä?

    Äänestä

  • masennusta tai jotain kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Ehkä olet oikeassa. Silti pelottaa etukäteen se lääkärillä käynti, tuntuu että se lääkäri leimaa minut ihan tyhjänpäiväiseksi valittajaksi. En tiedä, onko tämä nyt kuinka vakavaa mutta oireita on mm. väsymys ja nukahtamisvaikeudet, stressi pikkuasioista, päänsärky, rintakivut (ei johdu sydämestä), vatsavaivat, sosiaalisten tilanteiden pelko sekä syrjäänvetäytyminen ihmisten ilmoilla. Kaikki nuo ovat masennuksen oireita, mutta itseltäni on pikkuhiljaa alkanut hävitä se surumielisyys. Tietysti saattaa olla arpapeliä milloin se tulee takaisin...

    Päällisin puolin kaikki on yksinäisyyttä lukuunottamatta todella hyvin, enkä lukuisista pohdiskeluista huolimatta oikein ymmärrä masennukseni syytä. Epäilen hieman että se voisi olla puhtaasti biologinenkin, eli välittäjäaineista johtuvaa. Tuolloin apu voisi löytyä onnistuneesti valitusta masennuslääkkeestäkin. Vaan mitä mieltä mahtaa olla itse lääkäri. Nähtäväksi jää, määrääkö se lääkkeet vai yrittääkö jotain terapiaa. Voikohan lääkärin määräyksiin kuinka paljon vaikuttaa itse? Suostuisikohan se määräämään lääkkeet jos kertoisin olevani halukas kokeilemaan lääkitystä?

    Lääkäri tehtävä ei ole Leimata kuin korkeintaan reseptejä!

    Aikuisena ihmisenä varmaan tiedät lääkeenkäytön riskit. Jos masennus kuitenkin haittaa tavanomaista arkipäivän eloa ei liene väärin vaikka siihen lääkityksenkin hankkisi.

    Oikean mielialalääkkeen löytyminen vaatii aina jonkinlaista 'itse testausta'. Käyttöö siis annostukseen ja vaikutuksiin kannattaa perehtyä kunnolla koska muuten lääkitys voi olla jopa enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

    Mitään lääkesuosituksia on aivan mahdotonta sanoa eikä se olisi mielekästäkään, asiansa osaava lääkäri kyllä etsii oikean lääkityksen.

    Mielialalääkkeet eivät ole mikään oikotie onneen vaikka niin saatetaan joissakin tietämättömissä piireissä väittää. Ei siis kannata odotta mitään hetkessä tapahtuvaa ihmettä, sen sijaan useat lääkkeet vaativat jopa kahdesta kolmeenviikon käytön ennenkuin niiden todellinen vaikutus alkaa. Eli pitää olla motivoitunut pidempiaikaiseen lääkkeen käyttöön.

    Ainakin näiltä palstoilta löytyy monia jotka voivat kertoa omista kokemuksistaan joten kannattaa pitää yhteyksiä 'ulkomaailmaan' yllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masennusta tai jotain kirjoitti:

Olenkohan ihan hullu? Muut tuntuu täällä valittavan miten elämä potkii päähän ja itsemurha olisi paras ratkaisu kaikkeen... itse kuitenkin varasin lääkäriajan vaikkei minulla ole enää edes kunnon masennusta! Kaksi vuotta olen potenut lievää/keskivaikeaa masennusta, kokenut sinä aikana lähes kaikki mahdolliset masennuksen oireet, jäänyt aika yksin ja kaikkea. Pari viikkoa sitten yhtenä päivänä vaan tajusin etten ollut enää niin alakuloinen. Olin jo ehtinyt varata ajan lääkäriin. Olen siis menossa sinne lekurille, mutta mietin nyt että teenkö sen turhaa? En vain aiemmin ole uskaltanut varata aikaa vaikka tarvetta olisi ollut... lääkärissä käymisen puolesta puhuu kuitenkin se, että pelkään todella masennuksen uusiutuvan. Entä jos tämä onkin vain joku pieni vähän parempi jakso? Stressaan yhä, kärsin unettomuudesta, oon väsynyt ja on fyysisiäkin oireita. En vain uskalla olla käymättä lääkärillä vaikka hävettääkin "normaalina" mennä valittamaan masennusta. Kuitenkin se uusiutuu ja sitten ei varmasti tule enää varattua sitä aikaa... toivon että lääkäri osaisi auttaa... aiemmin pelkkä paha olo tuntui pahalta, nyt tuntuu pahalta se etten enää ymmärrä tätä masennusta enkä itseäni kunnolla. Olen pelkkä nippu erilaisia oireita, mutta alakuloisuus on hävinnyt. Olenko jotenkin puutunut tähän masennukseen vai mitä tämä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu