Tämänkertaisen koeajon kohteena on 2005-vuosimallin Audi A8. Autolla on ajettu 14283 km ja sen tummanmusta metalliväri hohtaa hienosti autotallin loisteputkien alla. Ovi aukeaa äänettömästi paljastaen puhtaan vaalean, jalopuin koristellun nahkasisustan.
Istun kuskin penkille ja vedän oven lähelle lukkoaan. Sähkömoottori ottaa oven kiinni ja imee sen tiiviisti paikoilleen. suuntaan avaimen virtalukkoa kohti. Kuljettajan istuin on hyvin miedosti muotoiltu eikä tarjoa paljonkaan sivuttaistukea. Vaan eipä kukaan väittänytkään kahdeksikon mikään urheiluauto olevan.
Suuntaan auton avaimen kohti virtalukkoa. Lukko on hiukan epäaudimaisessa paikassa hiukan ratista irrallaan enkä osu siihen ensimmäisellä yrittämällä. Pienen haparoinnin jälkeen muovinen avain osuu vihdoin paikoilleen ja "zzap"-ääni kertoo avaimen tulleen tunnistetuksi ja rattilukko aukeaa. Laitan virrat päälle ja hillitty leveä mittaristo herää henkiin. Monitoiminäyttö kertoo autossa soivan matkamusiikin olevan Eros Ramazottin toimittamalta levyltä.
Säätimien avulla voi lisäksi säädellä istuinosan pituutta ja tusinaa muuta ominaisuutta. Hieno ominaisuus, joka oman autoni penkkien sähkösäätimistä puuttuu on niiden valaistus. Eihän malliston ylintä päätä edustavan auton kuljettajan voi odottaa pimeässä haparoivan ovipaneelia säätimiä etsiessään.
Kun penkin etureunasta vielä löytyy lisäksi joukko nappuloita, joiden avulla saa säädetyksi penkin tarjoamaa ristiseläntukea, ja ratin varresta löytyy viiksi, jolla ohjauspyörä liikkuu joka suuntaan, voidaan sanoa että tässä autossa jokainen saa varmasti säädetyksi ajoasennon mieleisekseen. Vaikka se sivutuen säätö jääkin puuttumaan.
Tämän kokoista autoa käynnistettäessä tulee harras olo. Käännän avainta ja moottori herää henkiin. Mitään voimamurinaa ei kuulu. Itse asiassa autossa istuttaessa sisään ei kuulu starttimottorin sammuttua juuri mitään.
Siirrän automaattivaihteiston valitsimen R:lle ja peruutan pois ruudusta. Parkkihallissa käännellessä ensikertalaisena arvostan pysäköintitutkaa. Taaksepäin katseltaessa takapenkin pehmeäksi verhoiltuihin niskatukiin on matkaa paljon ja niiden jälkeen alkaa peräkontti, joka sekään ei muistaakseni ollut ihan pieni... Vieraan Kasin perän ajaminen takana odottavan auton kulmaan ei ole hyvä aloitus koeajolle. En lähde optimoimaan peruutusta vaan päätän lähteä eteenpäin hiukan aikaisemmin kuin ehkä olisi pakko.
Vaihde D:lle ja ratin pyöritystä. Ohjaus on erittäin kevyt parkkitalovauhdissa. Millainenkohan tämä on tiellä...
Audi lipuu autotallista ulos ja automaattiset ajovalot sammuvat itsellään. Lasikattoluukun läpi tulevassa valossa sisustan vaalea jalopuu näyttää vieläkin arvokkaammalta kuin tallissa. Autossa on kaikki varusteet tippiä myöten ja auto hiipii kuin huomaamatta hidastetöyssyjen yli. Mikään ei natise. Tämä on Audi.
Kaarran kadulle ja painan kaasua. Kahden kadunkulman jälkeen unohtuu että auto on yli 5-metrinen (5062mm). Kaupunkiajo sujuu yksinkertaisen vaivattomasti. Iso auto tuntuu käteen istuvalta. Onhan Kasi valittu Los Angelsin parhaaksi "ruuhka-autoksi" luokassaan.
Audi lipuu katua pitkin hiljaa. Kaikki suhinat ja melut jäävät kauas laminoitujen lasien taakse. Pehmeimmässä asennossaan jousitus ei laske sisään tärinöitä ja kuoppia. Auto kulkee kuin sukkasillaan.
Painettaessa jousitus kovimpaan asentoosa auton käytös jämäköityy välittömästi. Tuntuma tiehen tulee välittömämmäksi ja auto alkaa kertoa kuljettajalle huomattavasti tarkemmin tekemisistään. Parkkihallissa kevyeltä tuntunut ohjauskaan ei sekään enää häiritse keveydellään.
Käännyn moottoritielle ja painan kaasua kunnolla. Moottorista välittyy sen verran hurinaa, että siellä tietää tapahtuvan. Nopeusmittarin neula nousee kuitenkin huomattavaa tahtia. Tämä on juhlavaa kiihdytystä. Audin kasi ei sovellu tempovaan ajoon. Se ei ole urheiluauto ja siksi asetan vakionopeudensäätimestä sopivan matkavauhdin ja asetun matkustajan osaan. Tämä on yksi niitä autoja, joissa kuljettajakin voi tuntea olevansa matkustaja. Vakionopeudensäätimen asettaminen sammuttaa mittaristosta turhat näytöt. Kiihdytyksen jälkeen moottorin hurina on jälleen vaimentunut olemattomiin ja auto kulkee hiljaa ja vakaasti jousien tasaamana.
Rolling Stones soi stereoista. Ja mikäs tässä musiikkia kuunnellessa kun matka taittuu ja hyvällä sohvalla lepää!
Istun kuskin penkille ja vedän oven lähelle lukkoaan. Sähkömoottori ottaa oven kiinni ja imee sen tiiviisti paikoilleen. suuntaan avaimen virtalukkoa kohti. Kuljettajan istuin on hyvin miedosti muotoiltu eikä tarjoa paljonkaan sivuttaistukea. Vaan eipä kukaan väittänytkään kahdeksikon mikään urheiluauto olevan.
Suuntaan auton avaimen kohti virtalukkoa. Lukko on hiukan epäaudimaisessa paikassa hiukan ratista irrallaan enkä osu siihen ensimmäisellä yrittämällä. Pienen haparoinnin jälkeen muovinen avain osuu vihdoin paikoilleen ja "zzap"-ääni kertoo avaimen tulleen tunnistetuksi ja rattilukko aukeaa. Laitan virrat päälle ja hillitty leveä mittaristo herää henkiin. Monitoiminäyttö kertoo autossa soivan matkamusiikin olevan Eros Ramazottin toimittamalta levyltä.
Säätimien avulla voi lisäksi säädellä istuinosan pituutta ja tusinaa muuta ominaisuutta. Hieno ominaisuus, joka oman autoni penkkien sähkösäätimistä puuttuu on niiden valaistus. Eihän malliston ylintä päätä edustavan auton kuljettajan voi odottaa pimeässä haparoivan ovipaneelia säätimiä etsiessään.
Kun penkin etureunasta vielä löytyy lisäksi joukko nappuloita, joiden avulla saa säädetyksi penkin tarjoamaa ristiseläntukea, ja ratin varresta löytyy viiksi, jolla ohjauspyörä liikkuu joka suuntaan, voidaan sanoa että tässä autossa jokainen saa varmasti säädetyksi ajoasennon mieleisekseen. Vaikka se sivutuen säätö jääkin puuttumaan.
Tämän kokoista autoa käynnistettäessä tulee harras olo. Käännän avainta ja moottori herää henkiin. Mitään voimamurinaa ei kuulu. Itse asiassa autossa istuttaessa sisään ei kuulu starttimottorin sammuttua juuri mitään.
Siirrän automaattivaihteiston valitsimen R:lle ja peruutan pois ruudusta. Parkkihallissa käännellessä ensikertalaisena arvostan pysäköintitutkaa. Taaksepäin katseltaessa takapenkin pehmeäksi verhoiltuihin niskatukiin on matkaa paljon ja niiden jälkeen alkaa peräkontti, joka sekään ei muistaakseni ollut ihan pieni... Vieraan Kasin perän ajaminen takana odottavan auton kulmaan ei ole hyvä aloitus koeajolle. En lähde optimoimaan peruutusta vaan päätän lähteä eteenpäin hiukan aikaisemmin kuin ehkä olisi pakko.
Vaihde D:lle ja ratin pyöritystä. Ohjaus on erittäin kevyt parkkitalovauhdissa. Millainenkohan tämä on tiellä...
Audi lipuu autotallista ulos ja automaattiset ajovalot sammuvat itsellään. Lasikattoluukun läpi tulevassa valossa sisustan vaalea jalopuu näyttää vieläkin arvokkaammalta kuin tallissa. Autossa on kaikki varusteet tippiä myöten ja auto hiipii kuin huomaamatta hidastetöyssyjen yli. Mikään ei natise. Tämä on Audi.
Kaarran kadulle ja painan kaasua. Kahden kadunkulman jälkeen unohtuu että auto on yli 5-metrinen (5062mm). Kaupunkiajo sujuu yksinkertaisen vaivattomasti. Iso auto tuntuu käteen istuvalta. Onhan Kasi valittu Los Angelsin parhaaksi "ruuhka-autoksi" luokassaan.
Audi lipuu katua pitkin hiljaa. Kaikki suhinat ja melut jäävät kauas laminoitujen lasien taakse. Pehmeimmässä asennossaan jousitus ei laske sisään tärinöitä ja kuoppia. Auto kulkee kuin sukkasillaan.
Painettaessa jousitus kovimpaan asentoosa auton käytös jämäköityy välittömästi. Tuntuma tiehen tulee välittömämmäksi ja auto alkaa kertoa kuljettajalle huomattavasti tarkemmin tekemisistään. Parkkihallissa kevyeltä tuntunut ohjauskaan ei sekään enää häiritse keveydellään.
Käännyn moottoritielle ja painan kaasua kunnolla. Moottorista välittyy sen verran hurinaa, että siellä tietää tapahtuvan. Nopeusmittarin neula nousee kuitenkin huomattavaa tahtia. Tämä on juhlavaa kiihdytystä. Audin kasi ei sovellu tempovaan ajoon. Se ei ole urheiluauto ja siksi asetan vakionopeudensäätimestä sopivan matkavauhdin ja asetun matkustajan osaan. Tämä on yksi niitä autoja, joissa kuljettajakin voi tuntea olevansa matkustaja. Vakionopeudensäätimen asettaminen sammuttaa mittaristosta turhat näytöt. Kiihdytyksen jälkeen moottorin hurina on jälleen vaimentunut olemattomiin ja auto kulkee hiljaa ja vakaasti jousien tasaamana.
Rolling Stones soi stereoista. Ja mikäs tässä musiikkia kuunnellessa kun matka taittuu ja hyvällä sohvalla lepää!
Vastaukset 4
Vanhimmat
"The more I spend time in an A8, the more I wonder why anybody would choose something else in this price class."
— AutoWeek, December 2004
"In terms of design, cars don't get much better than the Audi A8, which has one of the most beautiful automotive interiors on earth."
—Forbes.com, 2005
"The A8 L is impossible to ignore, to resist, or, for the foreseeable future, to surpass."
— AUTOMOBILE Magazine, February 2005
"The W-12 is a technical wonder... beautifully finished... smooth, quiet, and subtle..."
—Motor Trend, 2004
"Already a winner in our book, the A8 finally gets the 12-cylinder power necessary to... stand out from its competitors."
—edmunds.com, 2004
America's Best Luxury Car 2004 and 2005 (A8 L)
- AutoWeek
All-Stars 2005: Luxury Sedan
- AUTOMOBILE Magazine
2005 Editor's and Consumer's Most Wanted Sedan Over $45,000
- Edmunds.com
One of the 10 Best Engines for 2005 (4.2 V8)
- Ward's Auto World
...kunnes herään ja huomaan kaiken olevankin vain "märkää" unta... ;)
ja jälleen on edessä yksi tylsä työpäivä, työmatkakin taittuu Audin sijasta vanhalla ruosteisella Ladalla -joka tosin on onneksi lämmin!
Hienosti kirjoitettu pikku teksti, kiitos.
haha, ei hemmetti mikä juttu, joku saa kyllä vähästä kiksit, ite oon ruotsissa ajellu tommosella a8 4,0tdi:llä semmoset 1000 kilsaa enkä kyllä tuommosta paskaa pystyis autosta kirjottaan. Onhan se hieno auto ei sitä kiistämään mutta sainpahan ainaki hyvät naurut tosta tarinasta!