sain joku viikko sitten tietää että olen raskaana, enkä todellakaan mitenkään suunnitellusti. yksinkertaisesti ehkäisy petti. alussa olin täysin sitä mieltä että abortti se on ainoa vaihtoehto, mutta sitten mentiin ultraan mieheni kanssa ja sitten näin sen pienen mustan pallon. jokin muuttui..
nyt en enää tiedä mitä ajatella, aborttia vaiko lapsen pitämistä.
olemme molemmat 21- vuotiaita opiskelijoita, molemmilla vielä monta vuotta jäljellä.
miten selviää taloudellisti? entä henkisesti? MISTÄ SAA VERTAISTUKEA?
voi kun olis nyt joku joka osaisi sanoa jotain järkevää, ottaen huomioon myös minun tunteeni.. luulen että mieheni pelkää enemmän kuin minä. onko jollain saman tapaista kokemusta?
nyt en enää tiedä mitä ajatella, aborttia vaiko lapsen pitämistä.
olemme molemmat 21- vuotiaita opiskelijoita, molemmilla vielä monta vuotta jäljellä.
miten selviää taloudellisti? entä henkisesti? MISTÄ SAA VERTAISTUKEA?
voi kun olis nyt joku joka osaisi sanoa jotain järkevää, ottaen huomioon myös minun tunteeni.. luulen että mieheni pelkää enemmän kuin minä. onko jollain saman tapaista kokemusta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos et ole naimisissa, niin hetimiten vaikka maistraattiin ja avioliitto vireille. Perheen aloituksesta tulee ainakin onnellisempi, sillä isyyden tunnustaminen sosiaalitoimistossa on todella halpamaista ja lapsen isältä viedään siellä ylpeys ja kunnia isyydestä. Kyllä sitä pärjää. Ja neuvolat sun muut neuvovat mielellään. Se että välttyy isyyden tunnustamiselta on siksi tärkeä että heti lapsi on yhteinen, eikä siihen mikään sosiaalisen lapsikaupan järjestelijä pääse lusikkaansa pistämään. Pidä lapsi, rakastatte molemmat sitä lasta jos saatte vaan sosiaaliihmiset pysymään loitolla.
Isyyden tunnustaminen on ihan rutiinijuttu. Sinne kun menee (lapsen synnyttyä kutsutaan kirjeitse), niin paperit ovat suoraan koneelta tulostettavissa. Siihen vain nimet alle kun kysytään tunnustatko lapsesi isäksi --- ja mies tietenkin kirjoittaa myös. Yhteishuoltajuutta ehdotetaan heti, ja mikäs siinä jos ei kerran halua riistää toisen isyyttä.
Kaiken kaikkiaan varttitunnin juttu ainakin meillä päin.
Jos itse asiaa nolostelee niin se varmasti tuntuu kömpelöltä. Itse lähinnä nauran tuollaiselle vanhanaikaiselle systeemille.
että itse näen asian niin, että isyyden voi vain kiistää tuossa tilanteessa - eli lapsi on heti synnyttyään isänsä, ellei sitä myöhemmin tuolla isyyden tunnustamisessa kiistetä!
Isyyttä ei siis ANNETA tuolla sos.virastossa vaan SE VOIDAAN "VIEDÄ POIS" eli kiistää mikäli se on lapsen vanhempien tahto.
Avoliitto on kaikkien muiden lakien edessä avioliiton veroinen paitsi perimisoikeus on kuin kehen tahansa ventovieraaseen avopuolisoiden välillä. Lisäksi leskeneläkettä ei saa. Mutta esim. asuntolainan saa siinä kuin avioparikin, ainakin meilläpäin.
juu ei minustakaan tarvitse isyyden tunnustamisen takia mennä naimisiin.naimisiin mennään sitten kun molemmista siltä tuntuu,ei lapsen takia yms.väärä syy mennä naimisiin tuo isyyden tunnustamis-juttu.
Mulla ainakin olisi unelma, että lapsi voisi olla morsiustyttö/-poika :)Tuo isyyden tunnustamisen vaikeus on yhtä höpöhöpöä, paperihan siellä vain kirjoitetaan. Niinkuin edellä todettiin, ei se tuo isyyttä vaan se vain vahvistaa sen lain edessä.
Sukunimeä vain pitää sitten harkita, että kumman haluaa.
21-vuotiaat kyllä pärjäävät lasten kanssa, ihan vissisti! Mies voi osa-aikatöissä käydä ja kotiäitinä voi opiskella, se on hyvää vastapainoa kakkavaippojen vaiholle.
Kyllä tuossa iässä pärjää jo lapsen kanssa, et vakuuttanut mua siitä että selviäisit abortista. Miehestäsi et sanonut muuta kun että oli ultrassa mukana, mikä on hänen kanta? En mä abortoisi sen takia että on opinnot kesken, kyllä siitä aina jotenkin selviää.
Ai? Sinäkö se päätät ja arvioit mikä on se ikä kun jo pärjää lapsen kanssa. Eiköhän se ole vähän mahdotonta näin netin välityksellä toisten pärjäämisiä arvostella. Varmaan jokainen tietää itse milloin on valmis ja milloin ei. Jotkut saattavat olla sitä 16 vuotiaana, joku toinen vasta 26 vuotiaana.. Joku ei koskaan!
Jotkut ihmiset ajattelee myös asioita vähän pidemmälle, kuten tuo opiskelu asian kanssa. Jos ihminen asettaa elämälleen tavoitteeksi sen, että hoitaa ensin opinnot loppuun ja työpaikan itselleen ja sitten vasta tekee niitä lapsia niin hyvähän se on! Jotkut pitävät tavoitteistaan kiinni ja sitten on teitä "kyllä sitä aina jotenkin selviää" asenteella eläviä. Katsos kun kaikille ei riitä se että, elää elämäänsä jotenkuten.. "kyllä se jotenkin menee" vaikka se sinun elämällesi riittäisi. Jotkut haluavat nauttia elämästä ja viettää sen siten kuin itse parhaaksi näkee.
Siksi on olemassa myös abortti, jos ei se lapsi siihen elämäntilanteeseen sovi. Ei kaikki halua tehdä elämästään helvettiä ja hankalaa.. synnyttämällä ei toivottua lasta köyhyyden keskelle. Kato jotkut haluaa parempaa :) Sekä itselle, että niille lapsilleen.
Olette jo aikuisia ihmisiä ja osaatte järjestää asianne. Luottakaa itseenne. Odotusaika on niin pitkä, että ehditte hyvin valmistauta vauvan tuloon sekä henkisesti että järjestämällä muut asiat kuntoon. Löydätte varmasti muita samassa tilanteessa olevia. Ehkä vanhempanne ja muut sukulaiset myös osaavat tukea teitä.
Se, että teitä pelottaa, osoittaa vain, että olette vastuuntuntoisia ihmisiä, joille voi vauvan uskoakin. Tilanne on uusi ja suunnittelematon, joten ei ihme, että olette hämmentyneitä. Asioilla on tapana järjestyä. Onnea matkaan!
Sait "joku viikko sitten" tietää..? Kuinka monennella viikolla mahdat olla? Aborttia ei varmaankaan enää kauaa voi edes tehdä, vauva alkaa olla sen verran suuri jo. Mitä tahansa päätätkin (päätättekin), niin voimia. Uskon täysin siihen, että pärjäätte, ette todellakaan ole enää mitään teinejä. Muista kuitenkin, ettet tee aborttia vain siksi, että toista pelottaa. Kadut sitä vain enemmän myöhemmin. Kuuntele itseäsi, myös toista, miettikää asiaa sekä järjellä että tunteella.. Ei elämä aina mene niin kuin suunnittelee, se voi mennä myös paremmin.=)
minä olen nyt 22-vuotias ja mieheni 24-vuotias. olen käynyt kyllä lukion ja hyvät paperitkin sieltä saanut, mutta lukion jälkeen olen ollut töissä. sain melkein heti vakinaisen työpaikan ja mieheni on perheyrityksessä töissä. maailman ihanin pieni tyttäremme on nyt reilu yksivuotias ja niin ihana maailman suloisin pikku yrtti, että ei voi sanoin kuvailla. meidän lapsemme oli suunniteltu, vaikkei keretty suunnitella kuin puoli kuukautta, niin saimme jo itkeä onnesta raskaustestiä lukiessa. varmasti sinua pelottaa ja jännittää, koska lapsen saaminen on elämän suurin muutos, mutta kun saat oman lapsesi kainaloon ja näet hänen kehittyvän, nauravan ja kasvavan, niin ymmärrät, miksi me ihmiset täällä maapallolla olemme. Minä ennen lapsemme syntymää en käsittänyt edes miten paljon omat vanhempani minua rakastavat, mutta nyt, kun saan jakaa omaa rakkautta ja hellyyttä pinelle nuhanenälle, arvostan omia vanhempiakin paljon enemmän. rakastan miestäni ja minusta on ihana ajatus, että jostain niin ihanasta kuin hän voin lapseni välityksellä siirtää myös jälkipolville. lapsen syntymä on ihme, teette miehesi kanssa uuden elämän. opinnot eivät ole este ja tulette kyllä selviämään, jos pidätte lapsen. tukea ja turvaa tarjoavat varmasti isovanhemmat ja varmasti kirkolla taitaa olla myös palveluita lapsiperheille. yhteiskunta tukee omiaan, ja te ette ole poikkeus. kukaan ei ole nälkään kuollut ja voin sanoa, että teitä kohtaa elämänne suurin onni. sitä paitsi, nainen on hedelmällisimmillään 20-vuotiaana, siitä mennään sitten alaspäin.
en osaa nyt edes ajatella minkälaista elämäni nyt olisi, jos olisin tehnyt abortin, mutta en varmasti olisi onnellisempi kuin nyt. ja vaikka en sitä ennen lapsen syntymää olisi tajunnutkaan, niin elämäni olisi ollut tyhjää. mutta ei voi tietää sellaisesta asiasta, mitä ei ole kohdannut. toivon teille onnea ja rohkeutta. minä pitäisin lapsen ja haaveilen jo toisestakin, mutta odotetaan nyt, että typsy täyttää 2 vuotta ja talomme on valmis.. mutta kukaan ei voi sinua tuomita, jos päätätte, että teidän aikanne lapsien kanssa ei vielä ole tullut. päätätte sitten kumpaan suuntaan tahansa, tarvitsette toisianne enemmän, kuin koskaan ja ottakaa toisistanne tukea. lapsen saantiin on aikaa totutella se 9 kuukautta, sinä aikana kerkeää miettiä omia arvojaan ja järjestellä elämää. toivottavasti teette sellaisen ratkaisun, mikä ei jää vaivaamaan . onnea!!
Älä vaan kuuntele tuon orvon puheita :D Menette naimisiin sitten kun siltä tuntuu eikä se isyydentunnustaminen ole niin kummallinen juttu.
Itseäni ainakin huvitti se paperi jossa kysyttiin lapsen isää. Yhdessä me sinne mentiin ja unohtui heti kun ovi suljettiin. Isyydentunnustus on vain hyvä juttu, jos ei esim äiti ole varma lapsen isästä. Tuota ei kannata ottaa niin henk.kohtaisesti.
Jos väität itseäsi nuoreksi tai teiniäidiksi niin olet siinä niin väärässä. Et todellakaan ole nuoriäiti. Itse olisin täyttänyt kuukauden päästä 20 kun synnytin esikoisemme. Kätilö sanoikin, että en ole niitä nuorimpia vaan heillä on ollut peräti 15-vuotiaita äitejäkin.
Suosittelen sinua nyt juttelemaan lapsen isän kanssa ja selitä hänelle mitä sisälläsi kasvaa, mistä se on lähtöisin jne. Et tiedäkkään miten ihana on pitää sylissä vauvaa joka on osa sinua ja omakin mieheni ihmettelee sitä ihmettä miten joku toinen voi olla niin paljon osa sinua.
Aivan, juuri keksitty juttu, mutta on se tuoreille vanhemmille iso ja hieno asia!
Sanon nyt näin, että olet kyllä nuori vielä, mutta et missään nimessä epä kypsässä iässä äidiksi. Vajaan 10 vuoden päästä olet 30 joten silloin olet jo kerennyt opiskella ja tehdä työtä mielinmäärin etkä ole vielä niin vanha.
Kehoitan siis pitämään lapsen jos sinusta siltä tuntuu. ONNEA!!
Äiti-84 & tytär 02/04
Hei, ihan mielenkiinnosta.. Miten nopeasti tuollaisen isyyden tunnustamisen voi käydä hoitamassa ja miten se käytännössä siis hoidetaan? Ystäväni on teiniäiti ja tuli nyt tässä vaan puheeksi että mies on vetkutellut isyyden tunnustamista jo lähes 8 kk...?!?! Olen ihmetellyt tätä tilannetta, koska olen aina luullut että tuohan on vain rutiinihomma, paikalla käydään tyyliin vain kääntymässä. Taustatietoa sen verran että ystäväni elää ikävä kyllä henkisen väkivallan alla, ja vaikka mies oli se jolla oli vauvakuume (tyttö vauvan syntyessä hätäsesti 18 ja äijä 27) niin nyt yhtäkkiä mies ei vauvasta kauheasti perusta, on "myöhään töissä" (monen kuukauden ajan jo lähtenyt aamulla ennen kello 8 töihin ja tulee vasta illalla klo 23 jälkeen, ammatiltaan kokki) ja tuo asia tosiaan roikkuu ja roikkuu ja roikkuu.. Samoin kuin hääsuunnitelmat jotka on nyt siirretty jo kolme kertaa. Muutenkin suhteessa menee tosi huonosti, ja tytön mielenterveys on jo vaakalaudalla, ainoa mitä nykysin saa irti on että: "millään muulla ei ole väliä kuin et vauva on onnellinen ja jos se on onnellinen, mäkin olen" ja "mä olen vaan miehen piika" ja "en mä ketään parempaakaan sais". Ei kuulosta kovin terveeltä? Mietin vaan että yrittääkö mies tässä nyt väistellä vastuuta? :O Tosin aika epätod. näköstä, koska eikös kuitenkin ole mahdollisuus riitauttaa tuo elatusasia ja isyys voidaan todistaa testeillä... Ihmettelen vaan tuollaisen rutiinihomman välttelyä.
synnytyksestä. Siinä oli valmiina päivämäärä ja kellonaika tapaamiselle lastenvalvojan luona. Tapaamisen kesto oli vajaa puoli tuntia. Virkailija kysyi, olemmeko olleet suhteessa kuinka kauan ja onko silloin vuosi aikaisemmin oltu yhdessä. Ei tarvinnut mitään todistella, riitti että sanottiin yhdessä eläneemme.
Saatiin valmis lomake jossa henkilötietomme olivat ja siihen vain nimet alle. Oletuksena oli, että yhteishuoltajuus eikähän me sitä alettu kiistämään. Yhteishuoltajuuskin on sitten tapaamisineen määriteltävissä erikseen jos ero tulisi. Nyt ei tarvinnut mitään tapaamisoikeuksia laittaa, kun yhdessä perheenä asutaan.
Ei tosiaankaan mitään syytä pakoilla tuota. Ihan rutiinijuttuhan se on. Nyt vain tilaamaan uutta aikaa sieltä lastenvalvojalta ja sinne miehen kanssa. Koska jos se ero tulee eikä mies tunnustakaan lasta niin se tosiaan menee käräjille se juttu. Kunta ei ala maksamaan elatusavustusta ellei isyyspaperit ole kunnossa ja katsottuna, arvelisin...
En tiedä onko tämä mitenkää järkevää mitä sanon mutta sanonpahan kumminkin.Itse olin 17vuotias kun sain esikoiseni ja olin vielä yksin,,joten jos minäkin pärjäsin yksinään lapseni kanssa niin varmasti pärjäät sinäkin.jos haluat vähänkin pitää vauvasi niin älä ota sitä pois,,ei ole mitään ihanempaa maailmassa kuin saada oma lapsi,,niin jos HALUAA lapsen.ja tykkää lapsista.
Pidä lapsi! Et ole enää mikään teini, ja kyllä pärjäät.. Minäkin pärjään, vaikka olen vasta 16 vuotta, ja minulla on mies ja 2kk vanha tytär.