Aika: 80-luvun loppupuolisko
Paikka: Rannikkoseudun pikkukaupunki
Lea opiskeli yliopistossa viestintää ja journalistiikkaa, ja oli saanut kotipaikkakuntansa pienestä sanomalehdestä töitä.
Aamulla oli kuumaa, joten Lea laittoi lyhyehkön leveähelmaisen inkkarikuvioidun hameen päälle. Tänään ei ollut tiedossa mitään käyntejä paikallisen osuuspankin kesäkampanjan avajaisissa eikä kaupunginvaltuustokeikkaa, joten kesäisempi ja rennompi asustus oli paikallaan. Hän epäili, millaiset alushousut laittaisi, ja valitsi lopulta sellaisen "rohkeamman" jossa oli pitsisomisteinen "ikkuna" strategisten paikkojen kohdalla. Piti vain äkkiä napata helmasta kiinni jos tuulenpuuska tempasee ja väkeä on lähettyvillä. Jos ei ole lähettyvillä, niin senkun antaa hameen lennellä...
Aamukokouksessa jaettiin keikat, ja Lealle annettiin iltapäiväksi satamaan pari keikkaa. Ensiksi oli tullipäällikön haastattelu, koskien pimeän viinan ja tupakan myyntiä ulkomaisista laivoista satamassa hippaileville trokareille ja muilel uteliaille. Toinen oli erään belgialaissyntyisen taidemaalarin näyttelyn avajaiset eräässä vanhassa viljamakasiinissa.
Satamakeikka alkoi niin, että Lea tuli vanhalla Datsunillaan ja pysäköi sen tullirakennuksen viereen. Sitten hän ja kilpailevan lehden toimittaja menivät tullipäällikön, viiskymppisen partaisen miehen Volvolla satamaan toiseen päähän, jossa laiturin kärjessä oli eräs puolalainen rahtilaiva.
Kilpailevan lehden toimittaja oli nelikymppinen ruskettunut nainen, tunnettiin nimellä Karin, hänellä oli afrikkalaiskuviollinen kietaisuhame ja tiukasti istuuva olkaimellinen musta toppi. Aika rohkeata, ajatteli Lea, hänen vaatetuksestaan.
Kun daamit tulivat ulos autosta, niin ensin Lean lyhyt hame lensi korville, joskin tullipäällikkö ei onneksi kerennyt nähdä, tai ei reagoinnut siihen mitenkään. Sitten kun he kävelivät kohti puolalaista laivaa, Karinin kietaisuhame hulmahti auki ja tuuli lennätti sen niin totaalisesti taivaalle niin että hän muistutti enemmän perhosta. Ruskettuneet pitkät koivet ja mustat pökät, ja kiinteä peppu tulivat kaikkien ihailtavaksi, laivan reelingillä roikkuvat merinmiehet alkoivat viheltää ja taputtaa! Lea piti omasta hameestaan tiukasti kiinni, naama punaisena ihmetellen virkasisarensa otteita. Kuvitteleeko hän että näin irtoaa haastattelu paremmin! Ja tullipäällikkö oli yhtä hymyä siinä vaiheessa.
Lopputulos oli että Karin hoiti suuremman osan puheesta, vaikka hän osasi aika huonosti saksaa, siellä haastateltiin puolalaisen laivan kapteeniakin. Joka tietenkin vakuutti että "meidän laivalta ei viinaa trokata"! Lea joka osasi paremmin saksaa, kysyi lopulta jotain joka sai kapteenin hiljaiseksi, joten vaikenemine tulkittiin niin että lehtijuttuun saatiin jotain täytettä, ei sentään ihan stooreja tarvinnut keksiä.
Paluumatkalla tullipäällikkö kyseli kaikenlaista Karinilta, miten perheellä menee, jne ja sai vastauksen että ukko on kalastamassa lasten kanssa, että kesäleskenähän sitä ollaan. Kun Lea jäi autosta pois, jäivät he vielä jutelemaan. Ja ilmeestä päätellen sopivat treffeistä....
Lealla ei ole ollut suhdetta lähes vuoteen, kun Kimin kanssa alkoi mennä huonommin, Kimi oli edelliskesän Ruotsissa töissä, ja tuli aika toisenlaisena miehenä takaisin. Tarkemmin sanottuna, hyvä liksa kompensoitui ryyppykierteenä joka ei ottanut loppuakseen...Kimistä oli tullut satamakortteleiden keskikaljabaarien kanta-asiakas.
Iltapäivän päätteeksi oli siis belgialaisen Alain nimisen taiteilijan näyttely. Viljamakasiini oli sataman siinä osassa missä nykyisin oli huvivenesatama. Alain oli asunut paikkakunnalla jo 15 vuotta ja hänellä oli suurin piirtein joka vuosi pieni näyttely. Jotkut huhut kertoivat että hänen suomalainen eukkonsa oli eroamassa. Hän oli vähän harmaantunut nelikymppinen, hoikahko mies, hiukset lainehtivat ja aika pitkät, ja sellaiset sievät nappisilmät, Lean mielestä.
Makasiinia kohti kävellessä Lea ei huomannut että hameen helma oli kuumassa autossa istuessa liimautunut peffaan kiinni eikä, hän siksi tajunnut oikaista sitä suoraksi. Eli valkoiset pökät pilkahtivat ryppiintyneen helman alta. Alain sanoi kohteliaasti kun Lea katseli tauluja ja teki muistiinpanoja, että madamemoisellen kannattaisi oikaista hamettaan vähän. Ensiksi ei Lea ymmärtänyt, mutta sitten kokeili kädellään. Kumma kyllä, vaatetuksestaan niin tarkka Lea ei mennyt kiihdyksiinkään, ja päätti jättää asian kuten oli, eikä oikaissutkaan. Alainin ruskeat silmät tuntuivat porautuvan niin ihanasti että kok kroppaa alkoi lämmittää, että oikeastaan parempi näin.
Sitten Lea sai päähänsä, että voisivatko he tehdä sen haastattelun kahvilassa, lehti "tarjoaisi". (oikeastaan hän itse tarjoaisi) Käyhän se, ja he molemmat kävelivät pursiseuran laituria pitkin toiseen päähän jossa oli rantakahvila. Tässä vaiheessa Lea oikaisi hametta, ja antoi sen lennellä laituria pitkin kävellessä. Toisessa päässä oli portaat, ja Lea kääntyi yläpäässä ympäri ja siinä vaiheessa tuli pyörretuuli, että hame lensi ihan korville sekä edestä että takaa. Alain tuli perässä, ja tultuaan portaat ylös, hän tarjutui pitämään Leaa kädestä kiinni.
Aika ikäänkuin pysähtyi kun he tulivat kahvilan eteen. Oikeastan he jatkoivat matkaa sen ohi, ja alkoivat halailla erään talon nurkan ympäri tultuaan. Siinä varmaan joku muummo katsoo juorupeilistään.... Sitten he hiippailivat takapihoja pitkin makasiinille, laittoivat oven säppiin, Alainin käsi kävi puseron alla, Lean Alainin shortseissa. Vehje oli pullistunut ja Alain nosti Lean yhden korkean pöydän pälle istumaan. Kaikki oli kuin unta, välillä Alainin pää oli Lean jalkojenvälissä, ensin pökät päällä ja sitten ilman. Lopulta he rakastelivat ja sitä kesti puolisen tuntia. Uudestaan ja uudestaan tuli polttva tunne vatsanpohjassa, kummallakin...
He eivät välittäneet että jotkut koputtivat näyttelytilan ovea, "Näyttelyn pitäisi muka olla auki vielä, saamari..kuului kaljamahabassoinen ääni oven takaa".
Kun homma alkoi rauhoittua he laittoivat vaatetta päälleen, Lea työnsi pökät ja rintaliivit kameralaukkuun, he suutelivat ennenkuin Alain avasi ovensa ja Lea juoksi kohti autoa. Kello oli niin paljon, että lehtijuttu taiteilijan töistä ja puolalaisesta laivasta piti kirjoittaa tunnissa. Painokoneet lähtisivät käyntiin sitten.
Onneksi toinen kesäharjoittelija, Heikki oli vielä paikalla ja Lea ojensi filmirullat hänelle kehitettäväksi. Heikki oli herrasmies ja päätti hoitaa paskasen filminkehitystyön naisväen puolesta. Urheiluaiheiset jutut oli hänen erikoisuutensa, ja tänään urheilutapahtumia ei ollut, joten hänellä oli tylsä päivä päivystää toimituksessa. Heikki oli ennenkaikkea turvallinen, isovelityyppinen kaveri, hän oli kihloissakin, joten hänelle Lea ehkä uskaltaisi kertoa päivän seikkailuista tarkemmin -sitä mitä ei lehdessä lue.
Paikka: Rannikkoseudun pikkukaupunki
Lea opiskeli yliopistossa viestintää ja journalistiikkaa, ja oli saanut kotipaikkakuntansa pienestä sanomalehdestä töitä.
Aamulla oli kuumaa, joten Lea laittoi lyhyehkön leveähelmaisen inkkarikuvioidun hameen päälle. Tänään ei ollut tiedossa mitään käyntejä paikallisen osuuspankin kesäkampanjan avajaisissa eikä kaupunginvaltuustokeikkaa, joten kesäisempi ja rennompi asustus oli paikallaan. Hän epäili, millaiset alushousut laittaisi, ja valitsi lopulta sellaisen "rohkeamman" jossa oli pitsisomisteinen "ikkuna" strategisten paikkojen kohdalla. Piti vain äkkiä napata helmasta kiinni jos tuulenpuuska tempasee ja väkeä on lähettyvillä. Jos ei ole lähettyvillä, niin senkun antaa hameen lennellä...
Aamukokouksessa jaettiin keikat, ja Lealle annettiin iltapäiväksi satamaan pari keikkaa. Ensiksi oli tullipäällikön haastattelu, koskien pimeän viinan ja tupakan myyntiä ulkomaisista laivoista satamassa hippaileville trokareille ja muilel uteliaille. Toinen oli erään belgialaissyntyisen taidemaalarin näyttelyn avajaiset eräässä vanhassa viljamakasiinissa.
Satamakeikka alkoi niin, että Lea tuli vanhalla Datsunillaan ja pysäköi sen tullirakennuksen viereen. Sitten hän ja kilpailevan lehden toimittaja menivät tullipäällikön, viiskymppisen partaisen miehen Volvolla satamaan toiseen päähän, jossa laiturin kärjessä oli eräs puolalainen rahtilaiva.
Kilpailevan lehden toimittaja oli nelikymppinen ruskettunut nainen, tunnettiin nimellä Karin, hänellä oli afrikkalaiskuviollinen kietaisuhame ja tiukasti istuuva olkaimellinen musta toppi. Aika rohkeata, ajatteli Lea, hänen vaatetuksestaan.
Kun daamit tulivat ulos autosta, niin ensin Lean lyhyt hame lensi korville, joskin tullipäällikkö ei onneksi kerennyt nähdä, tai ei reagoinnut siihen mitenkään. Sitten kun he kävelivät kohti puolalaista laivaa, Karinin kietaisuhame hulmahti auki ja tuuli lennätti sen niin totaalisesti taivaalle niin että hän muistutti enemmän perhosta. Ruskettuneet pitkät koivet ja mustat pökät, ja kiinteä peppu tulivat kaikkien ihailtavaksi, laivan reelingillä roikkuvat merinmiehet alkoivat viheltää ja taputtaa! Lea piti omasta hameestaan tiukasti kiinni, naama punaisena ihmetellen virkasisarensa otteita. Kuvitteleeko hän että näin irtoaa haastattelu paremmin! Ja tullipäällikkö oli yhtä hymyä siinä vaiheessa.
Lopputulos oli että Karin hoiti suuremman osan puheesta, vaikka hän osasi aika huonosti saksaa, siellä haastateltiin puolalaisen laivan kapteeniakin. Joka tietenkin vakuutti että "meidän laivalta ei viinaa trokata"! Lea joka osasi paremmin saksaa, kysyi lopulta jotain joka sai kapteenin hiljaiseksi, joten vaikenemine tulkittiin niin että lehtijuttuun saatiin jotain täytettä, ei sentään ihan stooreja tarvinnut keksiä.
Paluumatkalla tullipäällikkö kyseli kaikenlaista Karinilta, miten perheellä menee, jne ja sai vastauksen että ukko on kalastamassa lasten kanssa, että kesäleskenähän sitä ollaan. Kun Lea jäi autosta pois, jäivät he vielä jutelemaan. Ja ilmeestä päätellen sopivat treffeistä....
Lealla ei ole ollut suhdetta lähes vuoteen, kun Kimin kanssa alkoi mennä huonommin, Kimi oli edelliskesän Ruotsissa töissä, ja tuli aika toisenlaisena miehenä takaisin. Tarkemmin sanottuna, hyvä liksa kompensoitui ryyppykierteenä joka ei ottanut loppuakseen...Kimistä oli tullut satamakortteleiden keskikaljabaarien kanta-asiakas.
Iltapäivän päätteeksi oli siis belgialaisen Alain nimisen taiteilijan näyttely. Viljamakasiini oli sataman siinä osassa missä nykyisin oli huvivenesatama. Alain oli asunut paikkakunnalla jo 15 vuotta ja hänellä oli suurin piirtein joka vuosi pieni näyttely. Jotkut huhut kertoivat että hänen suomalainen eukkonsa oli eroamassa. Hän oli vähän harmaantunut nelikymppinen, hoikahko mies, hiukset lainehtivat ja aika pitkät, ja sellaiset sievät nappisilmät, Lean mielestä.
Makasiinia kohti kävellessä Lea ei huomannut että hameen helma oli kuumassa autossa istuessa liimautunut peffaan kiinni eikä, hän siksi tajunnut oikaista sitä suoraksi. Eli valkoiset pökät pilkahtivat ryppiintyneen helman alta. Alain sanoi kohteliaasti kun Lea katseli tauluja ja teki muistiinpanoja, että madamemoisellen kannattaisi oikaista hamettaan vähän. Ensiksi ei Lea ymmärtänyt, mutta sitten kokeili kädellään. Kumma kyllä, vaatetuksestaan niin tarkka Lea ei mennyt kiihdyksiinkään, ja päätti jättää asian kuten oli, eikä oikaissutkaan. Alainin ruskeat silmät tuntuivat porautuvan niin ihanasti että kok kroppaa alkoi lämmittää, että oikeastaan parempi näin.
Sitten Lea sai päähänsä, että voisivatko he tehdä sen haastattelun kahvilassa, lehti "tarjoaisi". (oikeastaan hän itse tarjoaisi) Käyhän se, ja he molemmat kävelivät pursiseuran laituria pitkin toiseen päähän jossa oli rantakahvila. Tässä vaiheessa Lea oikaisi hametta, ja antoi sen lennellä laituria pitkin kävellessä. Toisessa päässä oli portaat, ja Lea kääntyi yläpäässä ympäri ja siinä vaiheessa tuli pyörretuuli, että hame lensi ihan korville sekä edestä että takaa. Alain tuli perässä, ja tultuaan portaat ylös, hän tarjutui pitämään Leaa kädestä kiinni.
Aika ikäänkuin pysähtyi kun he tulivat kahvilan eteen. Oikeastan he jatkoivat matkaa sen ohi, ja alkoivat halailla erään talon nurkan ympäri tultuaan. Siinä varmaan joku muummo katsoo juorupeilistään.... Sitten he hiippailivat takapihoja pitkin makasiinille, laittoivat oven säppiin, Alainin käsi kävi puseron alla, Lean Alainin shortseissa. Vehje oli pullistunut ja Alain nosti Lean yhden korkean pöydän pälle istumaan. Kaikki oli kuin unta, välillä Alainin pää oli Lean jalkojenvälissä, ensin pökät päällä ja sitten ilman. Lopulta he rakastelivat ja sitä kesti puolisen tuntia. Uudestaan ja uudestaan tuli polttva tunne vatsanpohjassa, kummallakin...
He eivät välittäneet että jotkut koputtivat näyttelytilan ovea, "Näyttelyn pitäisi muka olla auki vielä, saamari..kuului kaljamahabassoinen ääni oven takaa".
Kun homma alkoi rauhoittua he laittoivat vaatetta päälleen, Lea työnsi pökät ja rintaliivit kameralaukkuun, he suutelivat ennenkuin Alain avasi ovensa ja Lea juoksi kohti autoa. Kello oli niin paljon, että lehtijuttu taiteilijan töistä ja puolalaisesta laivasta piti kirjoittaa tunnissa. Painokoneet lähtisivät käyntiin sitten.
Onneksi toinen kesäharjoittelija, Heikki oli vielä paikalla ja Lea ojensi filmirullat hänelle kehitettäväksi. Heikki oli herrasmies ja päätti hoitaa paskasen filminkehitystyön naisväen puolesta. Urheiluaiheiset jutut oli hänen erikoisuutensa, ja tänään urheilutapahtumia ei ollut, joten hänellä oli tylsä päivä päivystää toimituksessa. Heikki oli ennenkaikkea turvallinen, isovelityyppinen kaveri, hän oli kihloissakin, joten hänelle Lea ehkä uskaltaisi kertoa päivän seikkailuista tarkemmin -sitä mitä ei lehdessä lue.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toi oli tosi tylsä ja huono!
sä oot ilmeisesti joku 5-kymppinen
Samaa mieltä
muuten samaa mieltä, tylsä ja huonosti kirjoitettu tarina, mutta en usko että kirjoittaja on kovinkaan vanha, kun teksti on täynnä virheitä..