Olen hakenut tieto raskauden keskeytyksestä ja kokemuksista näiltä sivuilta. Itse pähkäilen vaikean valinnan edessä..Jatkammeko elämää tuttuun ja turvalliseen tyyliin ja keskeytän tämän yllätysraskauden (rv 7). Vai otanko vastaan tämän rakkauden ja intohimon hedelmän ja kaikki muuttuu... Menestyksellinen työura menee ainakin jäihin(minä kun halusin niin keskittyä 6 vuoden kotonaolemisen jälkeen työuraani), 5 henkinen perheemme joutuu selviytymään muutoksessta. Juuri kun olemme mieheni kanssa alkaneet taas nauttia yhteisestä ajastamme niin elämäämme pyörittäisi vauva. Kuinka jaksan enää öisiä heräilyjä ja vauvan hoitoa??? Toisaalta olen niin onnellinen kun sisälläni kasvaa rakastamani miehen lapsi ja toisaalta tämä lapsen alku tuntuu katastrofilta..sitä ei ole toivottu, ei haluttu eikä suunniteltu. Olemme aina ajatelleet, että 3 lastamme riittävät meille. Pelottavinta on kuitenkin miettiä sitä, että selviäisinkö henkisesti raskauden keskeytyksestä. Jos tällä kaikella kuitenkin on joku tarkoitus, vaikka se sekoittaakin elämämme perusteellisesti. Vaikea valinta..vaikea tehdä päätöstä!
Päätöksen teko
edellisestä raskaudesta 10 v.
111083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä, että olisi kiva olla välillä töissäkin. Hyvä omatunto on kuitenkin paras päänalunen. Miltä tuntuisi hieno ura, jos sen hintana olisi abortti? Eikä se ura silti välttämättä siitä huonone, jos olet vuoden tai muutaman poissa. Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos äitisi olisi sinun kohdalla ajatellut samoin.
Abortin jälkeen joutuisit jatkuvasti keksimään selityksiä omalletunnollesi, miksi olet tappanut oman lapsesi. Tutkimusten mukaan itsemurhariski kasvaa. Ja sitten kun nykyiset lapsesi muuttavat pois, nyyhkit niiden perään. Nyt saat 10 vuotta lisäaikaa.
Ja sitäpaitsi Suomi tarvitsee uusia veronmaksajia :)
Aikaisemmin lääkärin valassa luvattiin suojella elämää aina hedelmöityksestä kuolemaan asti. Tätä valaa on jouduttu muuttamaan aborttilakien takia.
Eli annapas nyt toisten tehdä itse omat ratkaisunsa. Ei se abortti tai sen tekemättä jättäminen tuolla yhtään helpommaksi tule. Itsemurhariskiä on vaikea arvioida, sillä taustalla voi olla monenlaisia sekoittavia tekijöitä. Ei se abortti mitenkään ole verrattavissa lapsen tappamiseen. Ja ymmärrän kyllä ettei päälle nelikymmpisenä välttämättä enää jaksa samalla tavalla.
Ja alkuperäiselle kirjoittajalle: Paha tuohon on mitään sanoa. Tsemppiä. Minkä ratkaisun teetkin, älä jää sitä suremaan. Elämä on täynnä valintoja, eikä tämä ole niistä helpoimpia. Sinulla on onneksi vielä muutama viikko aikaa miettiä omia arvojasi ja valintojasi, elämääsi. Mitä mies on asiasta mieltä?
mielummin hommaisin itselleni kunnon uran, kuin tenavan. Mutta mielipiteensä ja päätöksensä kullakin
Vaikeaa tämä on... Välillä olen aivan varma, että haluan raskauden keskeyttää ja seuraavassa hetkessä taas haluan antaa sikiön kasvaa ja kehittyä kohdussani. Viikkojakin on vielä niin vähän, ettei ole varmuutta siitä miten kaikki menee loppujen lopuksi. Olen 37 v ja ikäkin on jo riskitekijä tälle raskaudelle. Moni ikäiseni nainen potee armotonta vauvakuumetta ja suunnittelee vielä iltatähteä, itse en koskaan ole moista kuumetta potenut sen jälkeen kun sain hoidettua perheemme vauvarumban. Vanhin oli 2.5 v, kun perheeseemme syntyi kaksoset. Ja minä voin todella sanoa, että tiedän mitä on vauvan hoito parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kummasti siitä kaikesta kuitenkin selvittiin hengissä ja rakastan lapsiani suunnattomasti. Viimevuodet olen nauttinut työuran rakentamisesta, pärjännyt hienosti ja tulevaisuuskin näyttää lupaavalta. Misään vaiheessa suunnitelmiini ei enää vauva ole kuulunut, ei minun suunnitelmiin eikä mieheni. Nautimme elämästä, isoista lapsista, työstämme ja toisistamme. Tunnen olevani onnellinen! JA nyt olen aivan sekaisin tämän raskauden johdosta.. Mieheni on myös hyvin hämillään. Sen verran olen näitä kokemuksia lukenut, että en varmaankaan pysty itse tekemään lääkkeellistä keskeytystä. Olen siihen ehkä liian herkkä. Jos keskeytän raskauden, kaavinta lienee ainoa minulle sopiva vaihtoehto. Mukava olisi kuitenkin kuulla suunnilleen ikäisteni naisten kokemuksia omasta elämästä ja omista päätöksistä ja niihin vaikuttaneista seikoista. Vaikka toki päätöksen teenkin itse ja itsenäisesti.
Käy jossain keskustelemassa, terapeutilla tai jossain, jotta saat varmuutta päätökseesi.
En ole aivan ikäisesi mutta myös 3 lapsen äiti. Lapsi ei meidänkään suunnitelmiin kuulunut, tarkoitus oli valmentautua seuraavaksi murrosikäisten metkuihin. Päädyin lääkkeelliseen enkä ole katunut. Lasteni takia sen tein, jotta heidän ei tarvitsisi tinkiä elämänlaadusta uuden tulokkaan takia. Vetäisi myös mieheni taloudellisesti liian koville jos jättäytyisin vielä kotiäidiksi. Unia olen nähnyt isosta vatsasta monena yönä, mutta rauhallisin mielin koska tiedän että se oli ainoa vaihtoehto.
Tuosta lääkkeellisestä sen verran, että uskon ne jotka sanovat nähneensä pytyssä vauvan ovat joko sekaisin tai abortin vastustajia. Vähillä viikoilla sitä ei voi edes silmin havaita. Kaikki mikä poistuu on vain kudosmassaa, kuin raskauden jälkivuotoa. Itse en olisi kaavintaa halunnut missään tapauksessa.
.. etkö huomaa miten itse tuomitset toisen mielipiteen!! aina tääll on niitä jotka eivät hyväksy abortin vastustajia. sinä olet yksi heistä! etkö tiedä että niin tuolla edellisellä kirjoittajalla on myös yhtälailla tuoda mielipiteensä ja neuvonsa sitä kaipaavalle kuin sinullakin! haloo hei!! ota järki pikku kätöseen..
ketjun aloittajalle voimia ratkaisun edessä! toivon sydämestäni ettet tee aborttia. sillä on siunauksensa!
hedelmä ilolla vastaan, sitä ei mikään ura voita! Onnea odotukseen!!!
Oli helpottavaa lukea, etten ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Olen 38v. 3 lähes aikuista lasta edel.liitosta. Nyt rv.6. Raskaus tuli täytenä yllätyksenä, vaikka vauvakuumetta olen potenut usean vuoden ajan, ja yritystäkin on ollut. Olin juuri hyväksynyt ajatuksen, etten enää tule raskaaksi lainkaan. Tunnen, ettei mies ole raskaudestani hirveän innostunut, vaikkei sitä suoraan sanokaan. Välillä olen innoissani, välillä taas koen tulevaisuuden pienen lapsen kanssa mahdottomaksi, koska parisuhteenikaan ei minua täysin tyydytä. Olen suuren päätöksen edessä.
Itse olen päätökseni tehnyt, annan lapsen kasvaa kohdussani ja katson rauhallisin mielin tulevaisuuteen. Aikaisemmin olin aina sanonut ystävättärilleni,jotka haikailivat vauvojen perään, että jos tulisin vielä raskaaksi, tekisin abortin. Tosipaikan edessä päätös oli yllättävän vaikea, enkä pysty sitä tekemään puhtaasti itsekkäistä syistä. Tilanne olisi toinen, jos lapsi olisi sairas tai raskaus vaarantaisi esim. henkeni.
Edessä oleva muutos on suuri ja tuntuu oudolta aloittaa alusta "vauvarumba". Jotenkin käsittämättömällä tavalla uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa. Me emme nimittäin varmasti mieheni kanssa olisi enää vauvaa tehneet. Nyt kun olemme alkujärkytyksestä selvinneet, ajattelemme kuitenkin, että tämä vauva saa tulla ja sovitamme elämämme sen mukaan. Oikeastaan tunnen itseni aika onnelliseksi ja olo on helpottunut, kun päätös on tehty.
Sinulla on vielä aikaa pohtia parisuhdettasi ja vauvan vaikutusta siihen. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, ettei vauvalla paranneta parisuhdetta. Toivon,että voitte keskustella puolisosi kanssa raskaudesta ja yhdessä pohtia niin hyviä kuin huonojakin puolia vauvan syntymisessä. Kysele sinnikkäästi, että miltä miehestäsi tuntuu, mitä hän ajattelee jne.
Vauva tuo tullessaan muutoksen ja molempien on sitouduttava siihen, haluttava sitä. Muutoin taistelutanner välillenne on rakennettu ja jatkossa on helppo toisen sanoa, että sinähän sitä halusit... Kun päätös tehdään yhdessä, molemmat vastaavat siitä!
Päätös on vaikea, mitä ikinä sitten päätätkin tehdä. Sen opin tällä palstalla, että ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. On vain haettava sellainen ratkaisu, jonka kanssa voi itse elää sovussa loppuelämänsä. Toivon koko sydämmestäni voimia teille kaikille, jotka tämän vaikean päätöksen edessä olette.
Kiitos rohkaisevasta kirjoituksestasi!
Viikot ovat kuluneet nopeasti..raskausviikkoja on nyt 13 1. Yllätysraskauden alkujärkytys on jäänyt taakse. Kun päätimme antaa raskauden jatkua (teimme päätöksen yhdessä mieheni kanssa), sain mielenrauhan. Maanantaina kävimme yhdessä niskapoimu-ultrassa ja voi miten hellyttävältä tuntui katsoa pikkuruista ihmisen alkua ruudulta. Olen onnellinen tästä yllätysvauvasta! Minä, joka tosissani pohdin aborttia jokin aikaa sitten! Minä, joka olen viimeiset vuodet ollut varsinainen uranainen! Työpaikalla otettiin uutiset yllättyneenä vastaan, esimieskin suhtautui siihen hyvin, kun ottaa huomioon, miten vaikea tilanne tiimissämme on. Ystäviä on naurattanut yllätysvauva, koska olen aina sanonut ettei meille vauvoja enää tehdä. He ovat olleet vilpittömästi iloisia uudesta tulokkaastamme. Perheemme lapset ovat alkaneet tottua ajatukseen vauvasta ja minä nautin erityisesti mieheni hellyydestä minua kohtaan. Totta! Meidän perheemme elämä on peruuttamattomasti muuttunut, mutta uskon kaikella olevan tarkoituksensa. Muutos ei aina ole pahasta.. Minä en tehnyt aborttia, vaikka se alussa tuntui ainoalta mahdollisuudelta. Nyt olen onnellinen masussani kasvavasta pienokaisesta..