Olen juuri kertonut siskolleni ja hänen miehelleen kannabiksen poltostani. Olen päättänyt että nyt kun olen muuttanut omilleni niin salailu saa riittää. Oloni on mahtava ja paljon vapautuneempi. Seuraavaksi tarkoitukseni olisi kertoa myös vanhemmilleni. Toivoin vaan ettei 40 vuoden vääristynyt huumevalistus tee asiaa heille mahdottomaksi hyväksyä.
Kehotankin kaikkia ainaki täysi-ikäisiä tekemään samoin. Katsotaan vaikka 50 vuotta takaperin seksuaalisten vähemmistöjen asemaa suomessa ja verrattaan sitä tähän päivään kun homoavioliittojen laillistamisesta käydään jo vakavaa keskustelua myöskin mediassa.
P.S Toivon ettei tämä mene siihen että minua haukutaan homoksi koska en ole sitä
Kehotankin kaikkia ainaki täysi-ikäisiä tekemään samoin. Katsotaan vaikka 50 vuotta takaperin seksuaalisten vähemmistöjen asemaa suomessa ja verrattaan sitä tähän päivään kun homoavioliittojen laillistamisesta käydään jo vakavaa keskustelua myöskin mediassa.
P.S Toivon ettei tämä mene siihen että minua haukutaan homoksi koska en ole sitä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella iso hatunnosto sinulle. Minulla ei ole vielä ihan riittänyt rohkeus tuohon. Vaikka olen jo piiitkään poltellut iltaisin ilman mainittavia haittavaikutuksia normaaliin elämääni.
Vertaus homoseksuaaleihin joitakin vuosikymmeniä sitten on juuri osuva... Samassa jamassahan tässä ollaan kuin homot ja lesbot joskus seksuaalisuuden kivikaudella.
Uskon kyllä vakaasti että asenteet ovat muuttumaan päin jopa täällä tundralla. Suurin osa Euroopastahan on n. yhden sukupolven edellä hamppuasiassa. Siellä alkaa jo olla pilviveikko-isoisiä aika liuta, Suomessa vielä vähemmänpuoleisesti, tai sitten nuo vanhat hipit ovat leikanneet tukkansa ja yrittävät esittää niin kauhean streittiä, että...
Ite kuulun siihen sukupolveen jotka poltteli jo 70-luvun alussa, tosin ite en pahemmin sillon ja tais olla aikamoista skeidaankin hamppu niihin aikoihin. Anyway, kyllä ne mun sukupolven 40-50-vuotiaat on tosiaan menny ja leikkanu sen pitkän lettinsä Suomessa ainakin, 90-prosenttisesti. Joitakin pitkätukkia on joukossa tietty.
Eli kaikenmaailman kunnon kansalaiset ja monet julkimot on tosiaankin niitä jotka aikoinana pilveä poltteli ja monet polttelee vieläkin. Ei nyt ehkä ihan tämän päivän yli 70-vuotiaista monetkaan, mut kuuskymppisissä on paljon niitä jotka aikoinaan poltteli, osa blosaa vielki joskus.
ps. Ite en pahemmin polttele, noin sivuhuomautuksena.