Oletteko te 70 ihmiset Karjalan palautuksen kannalla?
Karjalan palautus
Palauttaja
13835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Asiaa ei kannata pohtia. Karjalaa Venäjä koskaan luovuta Suomelle takaisin.
Luovuttaminen edellyttäisi venäläisiltä anteeksipyyntöä ja aitoa pyrkimystä Stalinin pahojen tekojen hyvittämiseen.
Putin, Jeltsin ja lähes kaikki Venäjällä nykyisin valtaa pitävät, ovat olleet kommunistihallinnon hyviä palvelijoita.
Niin, että parasta unohtaa koko juttu.
Mittee sitä Karjalata niin haluatte,kun se ei Suomelle ole kuin rasite. Venäläiset ovat piilottaneen turpeeseen kaikkea rojua ja törkyä ja nää palauttajat hinkuu saastunutta maapohjaa innolla "ei tarvita"kyllä tässä omassakin maassa on ihan kylliksi asua ja oleilla.
Suomi joutui jo kerran asuttamaan 400 000 henkeä Karjalan menettämisen vuoksi. Jos rajaa taas siirrettäisiin, olisi asutettava ja huollettava toiset 400 000 ihmistä, nyt suurin osa vielä venäläisiä, jotka eivät edes auttavastikaan olisi suomenkielisiä. Karjalassa asuva väki on siellä jo kolmannessa polvessa. Emme me voisi heitä komentaa pois asuinpaikoiltaan, sillä emme me siirtäisi rajaa sotatoimin eikä valloittamalla.
Suomesta tulisi kolmikielinen maa, sillä venäläisiä olisi varmasti enemmän kuin kotimaamme ruotsinkielinen väestö. Ongelmat Karjalan jälleenrakennuksesta ja asuttamisesta olisivat valtavat, sillä siellä nykyisin asuvat eivät varmaankaan osallistuisi siihen työhön, kun eivät tee sitä nytkään.
Olen kanssasi samaa mieltä, että ei.
Minä olen pienessä mielessäni sitä mieltä, että päivänä, jolloin mahdollinen palautus näyttäisi toteutuvan, muuttaisi mafia rajanpintaan, ja silloin meillä olisi uusia paluumuuttajia ihan liian kanssa. Nämä kaikki meidän pitäisi silloin ottaa itsellemme. Meidän rahkeet eivät siihen riittäisi.
Antaa niiden nykyisten asukkaiden pitää ne talot ja maat, jotka sotien jälkeen, kun heidät sinne siirrettiin, oli kuulemma Venäjän valtio rakentanut heille, hyvää hyvyyttään. Tarkoitan tietenkin vanhoja suomalaisia taloja. Asukkaat uskovat varmaan vieläkin, että ne talot on tehty heille.
Jos tuo palautus olisi tapahtunut silloin, kun me vanhat siirtolaiset oltiin vielä työkykyisiä, niin asia olis toinen. Silloin ehkä olisi minunkin tullut palattua kotiseuduille.
Pieni korjaus nimimerkillesi. Ethän sinä mikään palauttaja olisi, vaan Venäjä.
Koska sodat ovat olleet oikeutettuja,ja koska rauhan neuvottelussa määrätyt rajat jälkeenpäin muutettaisi? En usko että Venäjä haluaisi Eu:n rajaa senttiäkään itseensä päin.
Nää suomalaiset, jotka siitä meuhkaavat nostavat sillä omaa profiiliaan. Eikös ne suuremmalta osin ole poliitikkoja ja yrittävät ääniä kalastella tälläkin.
Karjalasta ei olisi Suomelle muuta kuin kuluja varsinkin jos asukkaat pitäisi vielä ottaa kaupan päällisiksi elätettäviksi,suurin osa eläkeläisiä!
niin siitä vaan!
Miten kävi Saksan kanssa, kun itä-Saksa
liitettiin taas länteen?
Vaikka Karjala vietiin Suomelta väkipakolla ja vääryydellä, niin palauttamisesta koituvat ongelmat olisivat liian suuria kantaa.
Saksalla oli edes se etu, että ihmiset puhuivat samaa kieltä. Itä-Saksassa oli sentään toimivaa teollisuutta ja ihmiset itse halusivat aktiivisesti yhdistymistä. Silti yhdistyminen tuotti ja tuottaa yhä vaikeuksia rikkaalle Saksallekin.
Nyt kannaksen Karjala, entinen Suomen vilja-aitta on pilattu, eikä maa enää tuota ilman jättiläismäisiä ponnistuksia. Vähäinen teollisuus on elinkelvotonta. Väestö on venäläistä ja valkovenäläistä ja ties mistä tullutta. Heillä ei ole mitään yhteenkuuluvuutta Suomeen. Heistä tulisi Suomelle suuri ja ongelmallinen vähemmistö, joka antaisi Venäjälle syitä puuttua Suomen asioihin vaikka miten paljon. Tuskin se asia on neuvostoajoista muuttunut. Suomella ei ole nytkään mitään turvallisuustakeita. Miten mahtaisi olla sitten? Tuskin EU:ta pieni syrjäisen maan raja-alue kiinnostaa.
(Neuvostoliittohan sai aikoinaan alueen, joka oli lähes tyhjä ihmisistä, mutta rakennukset olivat valmiina. Onkohan sellaista tapahtunut milloinkaan muulloin maailmahistoriassa?)
Venäjän puolella Suomen vanha raja on yhä merkittynä. Miksi niin, sitä ei kukaan tiedä. Rajapyykin kohdalla on tiellä pysähtymiskielto. Kyllä se aina riipii, kun näkee vanhan Suomen kartan, mutta maltti ja järki pitää säilyttää.
Mutta tyhjänä.
Asuttaminen lännen periaatteella. Jos joku pystyy osoittamaan oikeutensa johonkin omaisuuteen, niin siitä vaan!
Muilta osin 'valtaus' periaatteella: Menköön kuka haluaa mutta ei yhteiskunta eikä valtio rakenna eikä kustanna mitään.
Siis, nykyiset asukkaat pois, ja mahdolliset menijät rakentakoot ja tehkööt rikoslain puitteissa mitä haluavat, OMALLA KUSTANNUKSELLAAN!
EI MITÄÄN ITÄ-SAKSAN FUUSIOMALLIA!!!!
kannattaisi ottaa vastaan, vaikka tarjottaisiin.
Hyviä perusteluja ovat mielestäni esm. se että luovutuksen mukana tulisi noin puoli miljoonaa venäläistä suurine taloudellisine ongelmineen.
Karjalaan jouduttaisiin sijoittamaan tolkuttomasti rahaa, että infrastruktuuri saataisiin kohtuulliseenkaan kuntoon muuhun Suomeen verrattuna.
Ehkä tärkein peruste on se, että Venäjä tulisi mitä todennäköisemmin käyttämään venäläisvähemmistöä painostaessaan Suomen hallitusta.
Tämähän näkyy selvästi jo Baltian maissa.
Kaiken huipuksi Suomesta olisi pakko tulla kolmekielinen maa, mikä tulisi aiheuttamaan monenlaisia hankaluuksia ja kustannuksia.
Se sukupolvi, joka syntyi ja asui aikoinaan Karjalassa on hyvin iäkästä väkeä, eikä heidän jälkipolvillaan luullakseni ole mitään nostalgista Karjalakaipuuta.
Kyllä meillä täällä nykyisten rajojemme sisäpuolella on tilaa asua - pois turhat epärealistiset haihattelut!
"se että luovutuksen mukana tulisi noin puoli miljoonaa venäläistä suurine taloudellisine ongelmineen."
Yleensä puhutaan 200000-300000 Venäläisestä. Suomi on ilmoittanut tarvitsevansa tulevaisuudessa paljon maahanmuuttajia joten siinähän niitä tulisi, ei tarvitsisi maailmalta haalia.
"Karjalaan jouduttaisiin sijoittamaan tolkuttomasti rahaa, että infrastruktuuri saataisiin kohtuulliseenkaan kuntoon muuhun Suomeen verrattuna."
Viimeisin arvio on, että Karjalaan juoduttaisiin sijoittamaan julkista rahaa 8 miljardia kymmenen vuoden aikana. Tänä vuonna tulee valtiolle 3 miljardia ylimääräistä, joten eiköhän 0,8 miljardia vuosittain löydy. Löytyihän pankkitukeenkin rahaa.
"Ehkä tärkein peruste on se, että Venäjä tulisi mitä todennäköisemmin käyttämään venäläisvähemmistöä painostaessaan Suomen hallitusta."
Balttian maat kuuluu natoon ja he eivät itäänpäin kumartele. Suomi voisi tehdä samoin.
"Kaiken huipuksi Suomesta olisi pakko tulla kolmekielinen maa, mikä tulisi aiheuttamaan monenlaisia hankaluuksia ja kustannuksia."
Suomen pitää julistautua virallisesti yksikieliseksi ennen palautusta. Viralliselle kaksikielisyydelle ei ole nytkään mitään perusteita.
Eikö olekin mukavaa kun valtio saa 12 miljoonaa euroa verorahoja siltä optiokaverilta, joka ei saakaan pitää kuin vaivaiset kaksi ja puoli milliä optiotuloistaan.
Taisi olla ruotsinkielinen se Lillius vielä, mikä kismittää ainakin minua.
Niilläkin Lilliuksen verorahoilla saatettaisiin saada Venäjän väestörekisteri kuntoon.
Ei tarvitsisi sanoa, että yleisesti puhutaan 200000 - 300000 venäläisestä.
Suomi yksikieliseksi ja tulevat suomalais - venäläiset puhumaan suomea!
Tässä ketjussa tuntuu olevan oikein ruudinkeksijäporukka liikkeellä.