Huumehörhöt. Suomi24:llä

Rape

Katselin Suomi 24:n keskusteluantia ja huomasin tästä palstasta tulleen huumehörhöjen tiedonjakelukanava.Näinkö ollaan alhaalla ettei muusta osata puhua tällä palstalla.Narkkarit autiolle saarelle ja hemmetisti mömmöjä mukaan että päästään niistä eroon lopullisesti.Kyllä korpit nokkii loput ja kuolevat nekin sitten kyllä valitettavasti.Hemmettiin huumekeskustelut.

13

780

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pistepistepiste

      Juup. Palstan nimen "HUUMEET" mukaisesti.

      Tää on huumehörhöjen tiedonjakelukanava ja huumevastaisten tiedottomuuden esittelypaikka.

      Sinä jatkat perinnettä oikein loistavasti, juttujasi lukiessani minua hymyilyttää koska tiedän maailman olevan juuri sellainen kuin sen voisi olettaa olevan.

    • ehdottaisit

      keskusteltavan palstalla, jonka otsakkeena on "Keskustelua huumeista ja huumeongelmista"?

    • arviointia tapahtuu

      Kirjoitit: "Hemmettiin huumekeskustelut."

      Keskustelkaamme siten vaikka äärettömyydestä. Lukujärjestelmämme perusta on se, että jokaiseen luonnolliseen lukuun voidaan lisätä 1. Jos määrittelemme äärettömän luvun nimeltä alef, on argumentoitavissa, että lukujärjestelmämme vaatimusten mukaisesti - vaikka kyseessä on aktuaalisesti ääretön - voidaan lisätä 1. Joudumme siis siirtymään ylinumeroituvien lukujen alueelle - lukujen joiden palauttaminen numerojärjestelmään ei ole mahdollista - onko tuolloin kuitenkin mahdollista käyttää em. sääntöä ja lisätä 1 saadaksemme suuremman luvun?    

      • Pohti

        En ota kantaa tuohon esimerkkiin mutta eräs asia minua pohdituttaa.

        Ääretön itsessään voi olla kuinka suuri tahansa, sillä mikään määre ei sinänsä rajoita sitä täysin. Hiukkasten määrä on rajallinen universumissa, mutta toisaalta aika voi jatkua loputtomiin, joten luku voi olla ääretön kun mitataan aikaa.

        Entäs sitten äärettömän pieni luku, infinitesimaalisuus? Periaatteessa jokaisella määreellä on minimiluku, kuten Planckin aika tai Planckin pituus. Näin ollen jossain tulee se raja aina vastaan, kuinka pientä asiaa voidaan mitata.

        Pitääkö tämä paikkansa vai olenko aivan väärässä?

        ps. Tämmöisiä me huumehörhöt ollaan. Pysyisin minäkin vain viinassa enkä pössyttelisi pari kertaa vuodessa.

      • Narc
        Pohti kirjoitti:

        "Hiukkasten määrä on rajallinen universumissa"

        Miksi niin?

        "aika voi jatkua loputtomiin"

        Siinäkin tapauksessa mikäli laajenemista seuraa supistuminen kriittiseen rajaan, jota seuraa uusi Big Bang?

        "jossain tulee se raja aina vastaan, kuinka pientä asiaa voidaan mitata"

        Eikös tämä riipu lähinnä mittausmenetelmän ja -järjestelmän tarkkuudesta?

      • Pohti
        Narc kirjoitti:

        Kiitti mielenkiinnosta, Narc. :)

        "Miksi niin?"

        Koska on saatu laskujen perusteella tietty hiukkasten määrä maailmankaikkeudessa, noin 10^80. En tiedä koskeeko tämä vain näkyvää ainetta vai myös pimeää ainetta, jota on arvioitu olevan 95% kaikesta aineesta maailmankaikkeudessa(mme). Luultavasti se ei sisälly lukuun, mutta aineen määrä on silti määrällinen.

        Tämä ajatus ei sisällä toisia ulottuvuuksia tai universumeita.

        "aika voi jatkua loputtomiin"
        "Siinäkin tapauksessa mikäli laajenemista seuraa supistuminen kriittiseen rajaan, jota seuraa uusi Big Bang? "

        Onko aika silloin syklistä, vai jatkuuko se lineaarisesti? Mielestäni lineaarisesti, sillä jos aika olisi syklistä niin silloin sama maailmankaikkeus toistaisi vain itseään - ja eikö silloinkin syklien määrää voisi laskea?

        Tietenkin tunnemme ajasta vain yhden ulottuvuuden, joten aika määreenä on aika häilyvä ja vähän tunnettu.

        "Eikös tämä riipu lähinnä mittausmenetelmän ja -järjestelmän tarkkuudesta?"

        Mielestäni vain siinä tapauksessa, jos takionit saadaan mittauskäyttöön. Takionien massa on negatiivinen ja minimivauhti valonnopeus ja maksiminopeus ääretön, joten tietenkin ne voisivat mullistaa mittausmenetelmät ja niiden tuottamat aikaintervallit ja -impulssit mittauksissa. Toisaalta, jos Planckin aika on todellinen, ei äärettömän tarkasta mittauksesta ole todellista hyötyä.

        Vertauksena vaikka kun mittaa hammasrattaan loksahtamista uudelle hampaalle, jolloin vain sitä luppoaikaa voidaan mitata mutta loksahtamisen tarkempia intervalleja ei.

      • AikamiesPoika Gekko

        Aika ei ole todellista, joten sen äärettömyydellä on merkitys vain niin kauan, kuin ihminen on olemassa universumissa. Ja silloinkin vain ihmiselle.

      • Konkretisoituvaa!
        Pohti kirjoitti:

        Kiitti mielenkiinnosta, Narc. :)

        "Hiukkasten määrä on rajallinen universumissa"
        "Miksi niin?"

        Koska on saatu laskujen perusteella tietty hiukkasten määrä maailmankaikkeudessa, noin 10^80. En tiedä koskeeko tämä vain näkyvää ainetta vai myös pimeää ainetta, jota on arvioitu olevan 95% kaikesta aineesta maailmankaikkeudessa(mme). Luultavasti se ei sisälly lukuun, mutta aineen määrä on silti määrällinen.

        Tämä ajatus ei sisällä toisia ulottuvuuksia tai universumeita.

        "aika voi jatkua loputtomiin"
        "Siinäkin tapauksessa mikäli laajenemista seuraa supistuminen kriittiseen rajaan, jota seuraa uusi Big Bang? "

        Onko aika silloin syklistä, vai jatkuuko se lineaarisesti? Mielestäni lineaarisesti, sillä jos aika olisi syklistä niin silloin sama maailmankaikkeus toistaisi vain itseään - ja eikö silloinkin syklien määrää voisi laskea?

        Tietenkin tunnemme ajasta vain yhden ulottuvuuden, joten aika määreenä on aika häilyvä ja vähän tunnettu.

        "jossain tulee se raja aina vastaan, kuinka pientä asiaa voidaan mitata"
        "Eikös tämä riipu lähinnä mittausmenetelmän ja -järjestelmän tarkkuudesta?"

        Mielestäni vain siinä tapauksessa, jos takionit saadaan mittauskäyttöön. Takionien massa on negatiivinen ja minimivauhti valonnopeus ja maksiminopeus ääretön, joten tietenkin ne voisivat mullistaa mittausmenetelmät ja niiden tuottamat aikaintervallit ja -impulssit mittauksissa. Toisaalta, jos Planckin aika on todellinen, ei äärettömän tarkasta mittauksesta ole todellista hyötyä.

        Vertauksena vaikka kun mittaa hammasrattaan loksahtamista uudelle hampaalle, jolloin vain sitä luppoaikaa voidaan mitata mutta loksahtamisen tarkempia intervalleja ei.

        "Koska on saatu laskujen perusteella tietty hiukkasten määrä maailmankaikkeudessa, noin 10^80."

        Fysiikan mukaan hiukkaset muuntuvat toisikseen sikäli kun olen ymmärtänyt, toisin sanoen hiukkasten identiteetti vaihtuu ajan myötä.

        Pitäisikö ajatella että maapallolla on vain 5 miljardia ihmistä pitkällä aikavälillä? Tai että ihmisiä on vain niin monta kuin suurimmalla mahdollisella populaatiolla saadaan aikaiseksi?

        Ihmsisiä on ajallisessa perspektiivissä paljon enemmän kuin 5 miljardia. Jos hiukkasten luonne muuttuu ajan kuluessa niitä voi olla kerrllaan tietty lähes vakio määrä mutta uniikkeja hiukkasia on rajattomasti (hiukkasia joiden suhde toisiin hiukkasiin on "identiteetillinen", ainutkertainen.

        Toisin sanoen, universumi on yksinkertaisetettuna huone johon mahtuu vain niin ja niin paljon tavaraa kerrallaan. Kuitenkaan huoneessa konkretisoituvien tavaroiden määrä voi olla suurempi kuin huoneen kapasiteetti jos esineitä tuodaan tai viedään huoneesta tai muutetaan toisiksi esineiksi. Täten myös hiukkasten määrä lähestyy häkellttävästi ääretöntä.

        Aika elää.

      • Toteaja
        Pohti kirjoitti:

        Kiitti mielenkiinnosta, Narc. :)

        "Hiukkasten määrä on rajallinen universumissa"
        "Miksi niin?"

        Koska on saatu laskujen perusteella tietty hiukkasten määrä maailmankaikkeudessa, noin 10^80. En tiedä koskeeko tämä vain näkyvää ainetta vai myös pimeää ainetta, jota on arvioitu olevan 95% kaikesta aineesta maailmankaikkeudessa(mme). Luultavasti se ei sisälly lukuun, mutta aineen määrä on silti määrällinen.

        Tämä ajatus ei sisällä toisia ulottuvuuksia tai universumeita.

        "aika voi jatkua loputtomiin"
        "Siinäkin tapauksessa mikäli laajenemista seuraa supistuminen kriittiseen rajaan, jota seuraa uusi Big Bang? "

        Onko aika silloin syklistä, vai jatkuuko se lineaarisesti? Mielestäni lineaarisesti, sillä jos aika olisi syklistä niin silloin sama maailmankaikkeus toistaisi vain itseään - ja eikö silloinkin syklien määrää voisi laskea?

        Tietenkin tunnemme ajasta vain yhden ulottuvuuden, joten aika määreenä on aika häilyvä ja vähän tunnettu.

        "jossain tulee se raja aina vastaan, kuinka pientä asiaa voidaan mitata"
        "Eikös tämä riipu lähinnä mittausmenetelmän ja -järjestelmän tarkkuudesta?"

        Mielestäni vain siinä tapauksessa, jos takionit saadaan mittauskäyttöön. Takionien massa on negatiivinen ja minimivauhti valonnopeus ja maksiminopeus ääretön, joten tietenkin ne voisivat mullistaa mittausmenetelmät ja niiden tuottamat aikaintervallit ja -impulssit mittauksissa. Toisaalta, jos Planckin aika on todellinen, ei äärettömän tarkasta mittauksesta ole todellista hyötyä.

        Vertauksena vaikka kun mittaa hammasrattaan loksahtamista uudelle hampaalle, jolloin vain sitä luppoaikaa voidaan mitata mutta loksahtamisen tarkempia intervalleja ei.

        "sillä jos aika olisi syklistä niin silloin sama maailmankaikkeus toistaisi vain itseään - ja eikö silloinkin syklien määrää voisi laskea?"

        Supersymmetria voi toteutua rajattomissa eri vaihtoehdoissa. Aivan kuin tasapainotella voi millaisella tahansa esineellä - aivan samalla tavalla universumi voi muodostua aivan uudenlaiseksi koska vanha versumi antaa vain lähtökohdat muttei määrää tulevaisuutta. Toisin sanoen, syklisyys voi perustua siemeneen ja sääntöön että syklisyys on, se on perusparametri. Siemen riippuu mennestä kausaalisessa mielessä muttei pakota ilmentymää samanlaiseksi kuin mikä siemenen antanut järjestys oli.

        "Sama mies ei voi astua samaan jokeen kahdesti koska sekä mies että joki ovat jo muuttuneet."

    • Beeb

      oi autio saari idea ei olis paha jos siellä' olis vitusti huumeita ja hyviä tyyppejä ja hyvää ruokaa ja musaa, voin kuvitella sellasen jonkun trooppisen ilmaston jossa luonto kukkis ja kannabis palais ja deelit jytäis ja kaikki olis jotain ihme "hippejä" eikä olis mitään sen suurempaa yhteiskuntaa vaan kaikki kaikki menis vaan omia menojaa

      • Muah, vuoden keksintö

        Ankkuroidaan hirvee kasa vanhoja laivoja jonnekin keskelle merta - kansainvälisten merirajojen sisälle.

        Siellä kun ei sovelleta minkään erityisen maan lakeja. Toisin sanoen HUUMEIDEN KÄYTTÖ JA VALMISTUS MERILLÄ ON SALLITTUA. Toisaalta siellä ei olisi myöskään infrastruktuuria kieltämässä esim. kyseisen saarekkeen valloitusta.

        Eli siis valtava kelluva lautta. Kelluvissa kasvihuoneissa kasvaa hamput ja sienet ja kaikki tarvittavat. Aurinkopaneeleilla ja agrekaateilla virtaa. Kuituoptiikalla tai korkeatehoisella WLAN:illa internetyhteydet mantereelle - huoltoveneillä safkat ja ihmiset kyytiin. Pääsymaksu tietenkin kohtuullinen ja päihteiden hinnat reippaita jotta toimintaa voidaan rahoittaa kunnolla; kuitenkin sellainen että turistit sinne vielä oikein mielellään tulee.

        Sopiva paikka on jonkun köyhän maan edustalla niin että "huumelautalta" maahan valuvat varat takaavat että ko. maa suhtautuu suopeasti toimintaan.

        Luultavasti jonkunlainen ponttonirakennelma olisi tarpeeksi halpa ja pysyvä ratkaisu sekä pitkänkin päälle helppohoitoinen. Huumesaarelle voi tulla asumaan pysyvästi jos tuo mukanaan oman ponttonin / veneen joka liitetään saareen ja sitoutuu tekemään työtä asumispaikkaansa vastaan.

    • Herra Viherpeukalo

      "Katselin Suomi 24:n keskusteluantia ja huomasin tästä palstasta tulleen huumehörhöjen tiedonjakelukanava." - Rape
      Jos katselit vielä tarkemmin niin varmasti huomasit mikä on tämän palstan otsikko/aihe.

      PS.("Huumeet")

    • saastero

      Eikö löytyisi yhtään empatiaa niitä tyhmiä ja säälittäviä ihmisiä kohtaan jotka joutuvat kokemaan tuon kamalan huumeriippuvuuden? Lähettäisitkö myös oman lapsesi autiolla saarelle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe