Asianajaja Matti Wuori, syntynyt 15.7.1945, kuoli vaikean sairauden murtamana 15.10.2004 kotonaan:
Matti Wuori kuollut
16.10.2005 22:41
Asianajaja Matti Wuori kuoli lauantaina Helsingissä vaikean sairauden murtamana.
MATTI WUORI
Wuori oli kuollessaan 60-vuotias. Asianajajan työnsä ohella Wuori oli laajasti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa.
Hän oli Euroopan parlamentin jäsen toimien sitoutumattomana vihreiden ryhmässä vuosina 1999-2004. Hän toimi myös mm. kansainvälisen Greenpeace-järjestön puheenjohtajana vuosina 1991-1993 ja Etelä-Afrikan totuuskomission neuvonantajana vuosina 1996-1998.
Ihmisoikeudet ja sananvapaus sydämenasioina
Wuorelle olivat läheisiä erityisesti ihmisoikeuksiin ja ja ympäristönsuojeluun liittyvät tapaukset. Ilmaisunvapautta hän puolusti aina Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinta myöten.
Matti Wuori valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1979. Asianajajana hän avusti päämiehiään monissa julkisuutta saaneissa oikeudenkäynneissä, mm. Mikkelin panttivankioikeudenkäynnissä ja ns. Irak-vuototapauksessa.
Wuori syntyi 15.7.1945 Helsingissä.
Iltalehden pitkäaikainen kolumnisti
Matti Wuori ehti toimia Iltalehden kolumnistina säännöllisesti liki kymmenen vuotta. Sananvapauden tinkimätön puolustaja käsitteli kolumneissaan suuria aiheita, mutta usein pienen ihmisen oikeuksien näkökulmasta. Iltalehdessä toukokuussa julkaistu viimeinen kolumni, Oodi koodille, nivoutui bestseller-kirja Davinci Koodin ympärille. Päätöskappale kuului:
Salassapito on harvoin todella välttämätöntä. Vuodot ovat kansanvallan kannalta elintärkeitä. Saatujen tietojen käyttö sen sijaan vaatii vastuuta. Rajatapauksissa tulisi silti aina kallistua avoimuuden puolelle.
Lähde Iltalehti:
http://www.iltalehti.fi/2005/10/16/200510163619191_uu.shtml
■ ■ ■
Bodominjärven murhatapausten oikeudenkäyntiä Matti Wuori kommentoi Obs-ohjelmassa 26.8.2005 näin:
"Esitutkinta on ollut surkea. Tähän liittyy ongelmia, jotka liittyvät kuluneeseen aikaan. Voiko Gustafsson enää saada oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Uskoisin kaiken tämän olevan ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen takuita vastaan, koska mitään uutta, ratkaisevaa, dramaattista näyttöä ei ole, joka osoittaisi hänen todennäköisen syyllisyytensä. Minusta syyttäjän olisi pitänyt luopua syytteeseenpanosta. Koko jutun käsittely uudelleen on helpompaa, mutta se on kohtuutonta puolustukselle näissä oloissa."
Toimittaja Jesper Brandt:
"Jos Gustafssonia ei tuomita, mitä hänen tulisi tehdä? Mitä sinä tekisit hänen asemassaan?"
Asianajaja Matti Wuori:
"Harkitsisin jutun viemistä ihmisoikeustuomioistuimeen, jos valtio ei korvaa tätä kunnolla. Kyseessä olisi kuitenkin vain raha."
Yhteenveto Obsista:
http://chat.yle.fi/yleradio1/keskustelu/viewtopic.php?t=1806&sid=a6257c8b0de26dbf074894f86ba5fc88
MATTI WUORI POISSA
10
2672
Vastaukset
- L.s.
Ensimmäisessä virkkeessä vuosiluku väärin. Matti Wuori poistui joukostamme 15.10.2005.
- lähtevät ensin
Matti Wuori oli IHMINEN, vaikka olikin asianajaja.
- Jorma Jormalainen III
Suomi menetti yhden harvoista rohkeista älyköistään. Harva uskaltaa olla fiksu ja rehellinen yhtä aikaa.
Wuoren työlle tulee jatkajia, mutta mitä tulee nimimerkkisi vouhkaamiseen asiassa NELJÄ MENI METSÄÄN JA VAIN YKSI TULI POIS niin en ymmärrä sitä alkuunkaan ja osoittaisi suurta älykkyyttä nähdä kylmät faktat aatteen palon ohella ettei menisi pelkäksi julistamiseksi. - vähemmän
Hyvä, että se jätkä kuoli. On yksi terroristi vähemmän.
- tarkemmin
oletko nyt varmasti oikealla palstalla.????
- Veronmaksaja
Hä?
- Ei Sauhutteleva
Kyllä sikariportaan herra Wuorelle se tupakka ja sittemmin sikari maistui niin tiheään että useaan kertaa hänellä uusiutunut syöpä tuli viimeisen kerran. Kerran tupakoitsija aina tupakoitsija. Niin usean se tappaa sen takia kun ei kykene lopettamaan tuhoamaan ruumistaan tupakalla tai sikareilla.
- L.s.
Ihminen voi sairastua keuhkosyöpään, vaikkei polta pätkääkään, ja yhtä lailla tupakoimaton voi saada jonkin muunkin syövän. Ei pitäisi olla siis noin yksioikoinen nihilisti.
- Toki tupakka on myrkkyä, jota en kenellekään suosittele enkä itsekään polta, koska se lisää syöpäriskiä huimasti, tuhoaa elimistön ja aiheuttaa jokaisella polttajalle ajan kuluessa vääjäämättömästi keuhkoahtaumataudin, katkaisee pysyvästi ihon kollageenisäikeet ja vanhentaa sekä aiheuttaa muitakin syöpiä kuin vain keuhkosyöpää.
Oleellista on kuitenkin se, ettei koskaan pidä unohtaa ihmisyyttä ja toisen ihmisen kunnioittamista, vaikka tuo toinen ei ollutkaan täydellinen... Eihän meistä kukaan ole ja ongelmansa ja vikansa kullakin.
Kun ihminen vaakakupissa punnitaan, kysymys on, tekikö hän eläessään enemmän hyvää kuin pahaa. Jokainen on varmaan tehnyt pahaa, se on varma, mutta onko korvannut sitä sitten eläessään hyvällä?
Uskon ja tunnen, että Matti Wuorta punnittaessa vaakakuppi heilahtaa roimasti hyvän puolelle ja hän ansaitsee kunnioituksemme tekemästään työstä. - fragg
L.s. kirjoitti:
Ihminen voi sairastua keuhkosyöpään, vaikkei polta pätkääkään, ja yhtä lailla tupakoimaton voi saada jonkin muunkin syövän. Ei pitäisi olla siis noin yksioikoinen nihilisti.
- Toki tupakka on myrkkyä, jota en kenellekään suosittele enkä itsekään polta, koska se lisää syöpäriskiä huimasti, tuhoaa elimistön ja aiheuttaa jokaisella polttajalle ajan kuluessa vääjäämättömästi keuhkoahtaumataudin, katkaisee pysyvästi ihon kollageenisäikeet ja vanhentaa sekä aiheuttaa muitakin syöpiä kuin vain keuhkosyöpää.
Oleellista on kuitenkin se, ettei koskaan pidä unohtaa ihmisyyttä ja toisen ihmisen kunnioittamista, vaikka tuo toinen ei ollutkaan täydellinen... Eihän meistä kukaan ole ja ongelmansa ja vikansa kullakin.
Kun ihminen vaakakupissa punnitaan, kysymys on, tekikö hän eläessään enemmän hyvää kuin pahaa. Jokainen on varmaan tehnyt pahaa, se on varma, mutta onko korvannut sitä sitten eläessään hyvällä?
Uskon ja tunnen, että Matti Wuorta punnittaessa vaakakuppi heilahtaa roimasti hyvän puolelle ja hän ansaitsee kunnioituksemme tekemästään työstä.Wuori oli maltillinen ja asiallinen tyyppi, joka perusteli mielipiteensä nimenomaan asiallisesti. Ilmeisesti diplomaattisista kyvyistä johtuen sai useita arvostettuja tehtäviä.
Omaisille osanotto suruun.
ps. synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
- Entinen asiakas
Mies ja hänen toimisto pelasti minut muutamasta järjettömästä tilanteesta taannoin.Naureskelin kun Jääteenmäen oikeudenkäynnissä äijä kaiveli lompakkoa tutkivasti."Yläkertaan" tarvitaan aina järkipäitä.Pitää käydä toimiston edustalla katsomassa muutaman kuukauden päästä kenen nimellä toimisto jatkuu.Itse toivoisin että se jatkaisi Äijän nimellä kunnioituksen osoituksena.Tosin ymmärrän,jos kumppani päättää toisin.Toivoen että jatkatte yksikkönä päämiehen poistuttua.
Wuori,jatka samaa elämää seuraavassakin:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760