Luultavasti tämäkin viestini poistetaan alta aika yksikön...:(
Eli kuka ihme on tämän palstan seriffi ja miksi vastaukseni "Mistä johtuu?" -keskusteluun vastanneelle henkilölle oli poistettu??? Minusta tämä keskustelun "ohjaaminen" alkaa vaikuttaa diktatuurilta, kuten tuolla yleisessä koirakeskustelussakin on todettu. Mielestäni viestini oli asiallinen, vaikkakaan ei aloituksen tekijälle suoraan osoitettu, mutta häntä puolustava.
Ei voi ymmärtää sivistynyt, demokraattisessa valtiossa elävä ihminen, että miksi keskustelunaloituksia poistetaan mielivaltaisesti? Toisinaan ne saattavat olla kärkkäitäkin, mutta ilman sellaisia tuskin syntyisi kunnon keskustelua. Tämän palstan viehtäys on ollut nimenomaan rönsyilevässä, mielenkiintoisessa, erilaisia näkemyksiä ja maailmankuvia koiran kasvatukseen liittyen esittelevässä keskustelussa. Nyt loppui sekin ja kun tämä viestini poistetaan, siirrän koko palstan boikottiin.
Lemmikkipalstat.netissä keskustelu on huomattavasti suvaitsevampaa ja palvelimetkin toimivat paremmin.
Nyt ottaa päähän!
Viveka
1
482
Vastaukset
- Viveka
Siis se vastaukseni oli tuossa "Ongelmia uuden pennun kanssa" -ketjussa vastauksena eräälle koirien kasvattajalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944