Nyt tuntuu siltä, että mun puolesta voisivat viskata vaikka kaikki ulos talosta, alkaa sen verran jokainen kilpailija ärsyttämään:
Timo on selkärangaton pas**npuhuja, jonka älykkyysosamäärä lienee lähellä kengännumeroa. Kundi ei osaa muuta kun jauhaa suunnitelmia elimensä hieromisesta tai vaihtoehtoisesti mahdollisuuksien mukaan toteuttaa näitä käytännössä.
Antti on limainen esittäjä, joka pyrkii olemaan söpö ja hassu joka äidin toivevävy. Todellisuudessa kundi on vain vetelä lapatossu, jota ei kiinnosta muu kuin oma napa.
Mikakin on ihme kuivakka käppänä, jolta kyllä silloin tällöin tulee ihan hauskaa läppää, mutta valtaosa puheesta vaikuttaa melko tyhjäpäisen jorinalta.
Minna on epätoivoinen ja jossain määrin säälittävä täti, joka haluaisi epätoivoisesti olla hauska ja villi, mutta valitettavasti todellisuudessa hänen kontrollipakkomielteensä estää kaikkinaisen hulvattoman riehumisen... paitsi tietysti kännissä, jolloin minnan onkin sitten otettava kaikki mahdollinen irti niin itsestään kuin lähellä olevista ihmisistä.
Tiina on ihan peruskiva tyttö, mutta häneltäkin puuttuu ajoittain sosiaalista älykkyyttä. Esim. mallikeskustelun aikana väläytetyt "mun kaikki kaverit on lyhyitä ja laihoja ja kyllä lyhyet mutta laihatkin on nättejä" harmittivat varmasti Terhiä, joka oli juuri huomauttanut jotain omasta painostaan.
Kati on samoin ajoittain ihan herttainen ja kiva tyyppi, mutta jatkuva teiniangstien esiintyminen alkaa kyllästyttämään. Tyttö vaikuttaa melkoisen huomionkipeältä ja itseäni alkaisi ainakin väsyttämään tuo jatkuva huomion ja kehujen vaatiminen.
Terhi on oikeassa elämässä varmasti aivan mukava ja älykäs ihminen, mutta nuo jatkuvat naama bulldogin rutuilla esitetyt "ois kiva kun kaikki rakastas toisiaan" -höpötykset käyvät hermoille.
Perttu on oikeastaan ainut, joka ei pahemmin ole alkanut ärsyttämään. Varmasti jos viettäisin 24/7 Pertun seurassa, saisivat pertun pölinä minut välillä kiipeämään seinille, mutta tuosta joukosta perttu vaikuttaa kyllä kaikkein mukavimmalta ja leppoisimmalta seuralta.
Tyhjänpäiväistä valitusta
2
310
Vastaukset
- naulankantaan
arvioinnissasi.
- neulamuikku
Ihan kivasti analysoit, aika lailla munkin makuun. Varsinkin tuo antti yök. Munakarvojen ajelu on ihan ämmien touhua. Ja just se "söpöily" on tosi läpinäkyvää ja ärsyttävää. Luulee, et kaikki naiset lakoo sen jalkojen juuressa. Ainoo hyvä asia on siinä se, et se ei oo äänestäny perttua.
Mä olen kyl ruvennu lämpeen Mikalle enemmän. Aluks en pitäny siitä.Se haluaa niin voittaa ja sil on ilmiselvä taktiikka. Ja varsinkin kun se huomas, et perttu on lyömätön, niin se roikkuu sen imussa koko aika. Musta se aluks vähä naureskeli sille.. Mut nyt kun oon enemmän seurannu, niin se on aika jees. Se ei puhu muista selän takana. Se vaikuttaa aika vilpittömältä, vasrinkin sen aamiaispaketti jutun kanssa. Mä veikkaa, et mika tulee toiseksi. Sis perdöön jälkeen tietty.
Tiina on todella ärsyttävä! Prinsessasyndroonma tytöllä on! Ja pistin merkille sen mallikeskustelun. Sen vartalo on ihan sopusuht, mut naamaan on sohastu rumakepillä! Se vaikuttaa tosi pikkusieluselta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770