Tai en mä tiedä onko tää murehtimista vai pelkoa. Tuumasin, että ei tää oo helppoa tää raskaana oleminenkaan, ekax on mielettömät fiilikset, kun testi näyttää plussaa ja nyt (11 4) kun lähestytään sitä "12-13" viikkoa on kokoajan inhottavat fiilikset, että entä jos jotain pahaa tapahtuu. Inhottaa itteesäkin kun pitää ajatella silleen, mutta itelläni loppu viikolla 10 kaikki ällöttävät olot ym. ja sen jälkeen on tuntunu, että onkohan se pieni vielä siellä. Rinnat on edelleen tosi kipeet, mutta muita tuntemuksia ei ole (mikä tietenkin hyvä, jos kaikki ok.) Ehkä siihen vaikuttaa oman äidin sairastuminen ja se ettei kestä jos tälle odotetulle raskaudellekin vielä kävis jotain...tosi inhottavaa tämmönen. Onko muilla ollu samoja fiiliksiä ja miten ootte selvinny?
Onko muita
murehtijoita?
121087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että raskautumisen jälkeen ei huoletonta päivää ole; ensin murehdit alkuraskauden jatkumista, sitten rakenneultran yms. tuloksia, sitten loppuraskautta ja synnytystä, sitten kuuntelet vauvan jokaisen henkäyksen, et varmasti on elossa, sitten saat joka kerta sydärin kun vauva kaatuilee tai putoilee, ulkona ja autossa alat pelkäämään, ettei vaan satu kolaria tms. ja kun lapsi liikkuu omillaan, niin ettei vaan jäis auton alle, ja missäs seurassa se liikkuu jne. jne.
Tervetuloa huolten maailmaan, tätä jatkuu sit lopun ikääsi, aikuinenkin jälkeläisesi on lapsesi. Mutta elämä on tehty elettäväksi, ja liikaa ei saa jäädä murehtimiseen kiinni; tällaista se elämä vaan on.
Mä kun olen aina pitänyt itseäni suhteellisen pessimistinä, mutta en mä nyt tollasia ajatuksia ole osannut edes ajatella. Mä kun kuitenkin olen sitä mieltä, että mikä on tarkoitettu, se on tarkoitettu. Jos on tarkoitettu, että kuolen, niin meteoriitti tipahtaa vaikka taivaalta päähän silloin kun on niin tarkoitettu. Ei siis tarvi sen takia välttää Lontoon metroja tai mitään muutakaan. Ja jos lapseni on tarkoitus kuolla kohtuuni, se kuolee, vaikka seisoisin päälläni koko raskausajan. Mutta miksi miettiä moisia. Turhaan ei kannata mitään tyhmiä riskejä ottaa, mutta turha myöskään murehtia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.
Tämä litania ei tosiaankaan ole omaa keskintöani, vaan jo vanha ja maailmaa kiertänyt juttu, jonka tarkoitus oli vain todeta, että äidit huolehtivat aina, sekä sikiöstä, että lapsesta, mutta tarkoitus oli tosiaan yrittää sanoa, että elämää on vain elettävä, eikä jäätävä murehtimaan. Itse olen mielestäni optimistis-realisti.
tuo kannatusviesti kannattais laittaa kaikille, jotka suunnittelevat raskautta, niin ehkä moni tulisi toisiin aatoksiin. Vähemmän sydänsuruja ja rikkoutuneita perheitä, kun tilastotkinhan jo sanovat, että ei ne avioliitot kestä.
kirjoitettuja viestejä on kiva saada, onko nyt hyvä mieli kun sait pahoitettua minun mieleni, minulla ei ainakaan ollut tarkoitus niin tehdä omallani, mutta kun ei ymmärrystä ole annettu kuin lusikalla, niin turhalla on kauhalla vaatia.
Kävin tänä aamuna neuvolassa ja kaikki oli hyvin. Ajattelin, että nyt viimeistään voin kunnolla iloita raskaudestani, mutta saa nähdä kuinka käy. Viikkoja on tällä hetkellä 16 0, eli suhteellisen turvallisilla vesillä pitäisi olla, mutta...
Olen luonnostani sellainen ihminen, joka pystyy halutessaan kantamaan murhetta kaikesta. Onneksi mieheni on täysin erilainen siinä suhteessa; en tosin kestäisikään, jos samassa taloudessa olisi kaksi murehtijaa.
Pelkään, että kaikki ei menekään niin kuin pitää. Yritän kuitenkin päästä hermoilusta eroon. Lapsi kuitenkin alkaa elää omaa elämäänsä ihan ensimmäisestä päivästä alkaen, enkä minä voi määrättyä enempää pikkuisen elämään vaikuttaa. Yritän pitää mahdollisimman hyvää huolta itsestäni, ja jos ikäviä ajatuksia tulee mieleen, yritän työntää ne pois.
Toivon, että tämä tästä helpottaa, ja pystyn iloisin mielin odottamaan sitä, koska se masu alkaa oikein kunnolla kasvaa.
Joku viisas on joskus sanonut, että ajatuksella on uskomaton voima. Luonnon kosminen laki... Jos lentäjä pelkää kuolevansa lento-onnettomuudessa, ennemmin tai myöhemmin tekee kohtalokkaan virheen. Jos pelkää avioeroa, toimii niin, että se toteutuu. Mitä haluaa, sekin toteutuu, kun niin ajattelee. Siis miksi maalata piruja seinille, kun voi olla luottavainen ja uskoa, että asioilla on tapana lutviutua? Yleensä suurin osa raskauksista menee ihan normaalisti. Ja jos ei menisi, mitä sitten? Suomessa sikiönhoito on hyvissä käsissä, lapsikuolleisuus äärimmäisen pieni ja Kela ja sosiaalihuolto tarvittaessa ottaa osaa taloudellisiin kustannuksiin, jos sairaalaan joutuisi. Eli miksi ihmeessä kiusaat itseäsi pelottavilla asioilla. Ei tee hyvää sinulle eikä vauvalle murehtia suotta. Nauti raskaudestasi. Ja voimia äidille parantua ja sinulle olla tukena.
Olen 12 5 viikolla ja on samanlaiset murheet. Tämä on toinen raskaus ja pahoinvointi oireet loppui 9:llä viikolla. Koko ajan on huoli, et onko kaikki kunnossa.Mulla ensimmäisen kanssa pahoinvointi kesti 3 kuukautta. Onneksi on tällä viikolla ensimmäinen ultra ja pääsen näkemään, et onko mahassa kaikki kunnossa. Mullakaan ei oo mitään oireita tällä hetkellä. Maha on kyl pyöristynyt, mitä ihmettelenkin, kun on näin alussa raskaus.
Mukava, etten ole ainut murehtia. Laitahan infoa tänne miten on ultrassa menny, itellä on ultra ens viikolla ja sitä jo kovasti oottelen.
Nyt ollaan sit käyty ultrassa. Vauva voi hyvin ja kaikki oli kunnossa. Nyt on olo helpottunut ja osaa jo nauttia raskaudesta, eikä tarvi hermoilla. Se on hyvä, kun sullakin on se ultra, niin sitten näkee sen vauvan ja ei tarvi olla epävarmuudessa. Kirjoittele säkin sit, et miten ulta meni.
sun viestis oli ihan kun mun kirjoittama, ihan samat fiilikset mullakin. Välillä tuntuu vaan ettei kukaan ymmärrä näitä mun ajatuksia, tai oikeestaan kokoajan tuntuu siltä. Mulla kans sillon ku plussasin niin mielettömät fiilikset, mut nyt hirvee huoli. Ensimmäistä ultraa ja sydänäänien kuuntelua odotan, ehkä sit tulee parempi olo kun näkee/kuulee itse. Mulla on nyt alkanu raskausoireet häviämään, siis pahoinvointi ja sellanen ja siks huolestuttaa enemmän. Itselläni on nyt meneillään rv 10 5.
Tsemppiä sulle odotukseen!!
Moikka, mulla myös rv 10 1. Mulla ei ole ollut muuta oireita, kuin väsymyskohtauksia silloin tällöin, ja rintojen pingotusta. Pahoinvointia ei lainkaan. Ensi viikolla olis ultra, jota odotan kovasti, että tulisi edes jonkinlainen tunne että tosiaan on raskaana... Nyt en usko ollenkaan. Ensimmäinen kun on. Mutta eiköhän asiat mene niinkuin niiden on tarkoitettu, turha murehtia, nautitaan näistä jännittävistä hetkistä, nämäkään päivät eivät enää eivät koskaan palaa!