Kaipaisin armeijan käyneiltä vastauksia. Miten aika huonokuntoinen ja syntymästään asti fyysisesti pienikokoinen ja heikko voi selvitä armeijasta edes hengissä? Esiintyykö paljon simputusta tällaisia ja muutenkin heikompia kohtaan?
Toinen kysymykseni liittyy sotilassoittokuntaan. Miten sinne pääsee ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Onko siellä samanlaista kuin "normaalissa" armeijassa vai onko se pelkkää musiikin soittamista.
Kiitos.
Toinen kysymykseni liittyy sotilassoittokuntaan. Miten sinne pääsee ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Onko siellä samanlaista kuin "normaalissa" armeijassa vai onko se pelkkää musiikin soittamista.
Kiitos.
Vastaukset 8
Vanhimmat
peruskoulutuskausi on aivan sama kuin muillakin, sen jälkeen sitten panostetaan siihen soittamiseen (luulemma). jos tulet ihmisten kanssa toimeen etkä muuten anna itsestäsi hissukka-kuvaa, luulen ettei sinulla tule pahempia onkelmia.
sinulle olisi tärkeää saada varsinkin lihaskuntoa jos pieni olet! www.mil.fi löytyy varmasti soittokunnasta asiaa.
Mun inttipaikassa ei esiintynyt minkäänlaista simputtamista käytännössä ollenkaan, eivätkä noi toisissa varuskunnissa olleet kaveritkaan ole semmosesta raportoineet. Kai se on nykyään harvinaisempaa. Kyllähän armeija tuppaa löytämään jokaiselle sopivan koulutushaaran, jos valinnoista ei itse ole perillä. Jos koet tosissaan olevasi liian huonokuntoinen jatkuviin mettäreissuihin, voit yrittää hakea vaikkapa kirjuriksi. On kuulema sinänsä helppo homma (sisäduunia, toimistossa enimmäkseen) ja palvelusaika 180vrk. Noita jatkokoulutushaaroja esitellään kyllä yleensä jokseenkin heikonlaisesti...
Alokaskausihan silti kaikilla on samanlainen, mutta ainakin omassa varuskunnassa heikompia autettiin raskaammissa tehtävissä, eikä mahdottomia vaadittu keneltäkään. Mutta eihän pieni kunnonkohotus koskaan pahasta ole, etenkin jos palvelukseenastumiseesi on vielä aikaa.
Et ole ainoa huonokuntoinen tai pienikokoinen varusmies, huomaat sen kun olet ollut vähän aikaa palveluksessa. Puolustusvoimien koulutus on suunniteltu siten, että se kehittää yksittäisen henkilön taito/kuntotasoa pikkuhiljaa.
Mutta jos haluat "nauttia" valtion varusmiespalveluksestasi - käy hieman lenkillä ennen palvelukseenastumista. Jo 3-4 krt/vko 30-60min juoksu (tai reipasta kävelyä) tekee kunnollesi hyvää. Ja jos tuntuu, että homma on tervanjuontia - voit toki lopettaa liikkumisen palveluksen jälkeen :)
Hyvää palvelusaikaa sinulle toivoen. Isäni ja enoni ohjetta toistaen: "Tie parhaas, parempaan et pysty" :)
miksi helvetissä olet sinne ylipäätään tunkemassa?
Vältät turhat riskit ottamalla ainoan oikean asenteen ja unohtamalla koko laitoksen olemassaolon!
Pasifismissa on puolensa, mutta "ainoa oikea asenne" se ei takuulla ole. Ja riski se on armeijan skippaaminenkin, sillä se vaatii valtavirrasta poikkeamista, joka taas voi johtaa mihin vaan. Koko laitosta taas on aika mahdotonta unohtaa...
Gnome, jos todellakin haluat vastustaa militarismia, tee se fiksusti. Riehuminen ja perusteettomat väitteet vain nakertavat uskottavuuttasi. Keskity itse asiaan.
Omalle kohdalle sattui heti kärkeen 10 kilometrin juoksulenkki hiekkateitä täyspakkaus selässä, saappaat jalassa, kypärä päässä ja rynkky kädessä. En tiedä miten jaksoin, yksi hyytyi ja muut kantoi sen varusteita kunnes se pillahti itkuun. Kannattaa varautua hyvin, käy lenkillä.
Armeijassa pärjääminen on päästä kiinni, ei muskeleista. Et varmasti ole ainoa melko huonossa kunnossa oleva kaveri siellä. Niinpä vauhti asettuu aina hitaimman mukaan. Kyllä siellä pärjää, jos on asenne kohdallaan.
Esimiehetkin kiinnittävät eniten huomiota juuri asenteeseen. Jos joku ei joskus jaksa, sille ei mahda mitään. Sen sijaan jos joku ei yritä, herättää se todennäköisesti nihkeitä reaktioita johtajistossa. Ainakin omassa alokasjoukkueessa fyysisesti heikoimpia kannustettiin ja autettiin, mutta valittajista ei pitänyt kukaan. Näin se menee.
Ja vielä vinkki: kannattaa ottaa erilaiset fyysistä harjoittelua koskevat neuvot tosissaan ja erityisesti ohjeet tankata ennen marsseja muita raskaampia reissuja. Sillä tavalla jaksaa - voi olla joskus jopa kivaa.
Avoin mieli ja ennakkoluuloton asenne, siinä se!
Mitä simputukseen tulee, niin nykyään se on jo aika hyvin kitketty pois. Jos tulee aihetta, niin aina voi valittaa asiasta eteenpäin. Kysyt sitten vaikka vanhemmilta apua, jos tuntuu, ettei uskalla esimiehille puhua.
On kyllä syytä myös muistaa, että heti ei kannata mennä äidille itkemään, jos isot pahat pojat huutaa tai käskevät siivoamaan. Sellainen kuuluu homman luonteeseen.