Lapsettomista ystävistä...

niin mustakin tuntuu, itse oon aika nuori ja kavereita samanikäisiä.ei ne oikeen tajua perhe-elämästä, ennenku saavat itte lapsia. on nyt vaan jäänyt niiden tapaaminen vähemmälle.

..outo äiti kun minä pidän enemmän lapsettomista ystävistäni. On kivaa jutella ihan normaaleista asioista (äitien kanssa juttelee niin helposti vain vauvoista, synnytyksestä yms). En ymmärrä miksi ystäväsi pitäisi muuttaa rytmiään sinun takia, miksette voi nähdä iltapäivällä jos se kummallekin sopii? Ihmiset ovat erilaisia:) Me menemme välillä kyläilemään illallakin..

Onhan se totta, että lapsettomat eivät ymmärrä vauva-ajan raskautta ja sitä kun väsyttää, mutta ei siitä auta ärsyyntyä, sitten kun he saavat lapsia, ymmärtävät. Raskaus ja vauvat (yleensäkin eri elämäntilanteet)laittavat ystävyyssuhteet koetukselle, itsellänikin on kokemusta tästä. Mutta koita keskittyä niihin ystäväsi hyviin puoliin äläkä ärsyynny:) Ystäviä ei kuitenkaan koskaan voi olla liikaa!

En minäkään tiennyt perhe-elämästä, ennen sitä perheen perustamista. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja se sinun pitäisi ymmärtää.

Lapseni eivät ole enää pieniä. Mutta silloin kun olin nuorimmalta hoitovapaalla, meidän aamu alkoi vasta yhdeksän jälkeen ja silloinkin aika meni kotipuuhissa. Puureon keitot, omat aamukahvit, pukemiset ym. ym. En ollut mitenkään innoissani jos joku aamuvirkku tuttavani oli tulossa kyläilee jo aamupäivällä. Kerrankin eräs tuttavani tuli pienokaisineen kylään jo aamulla yhdeksältä. Minä juoksin yöpuku päällä avaamaan oven ja lapsetkin vasta heräilivät. Tosi kiva alottaa aamupuuhat ja kahvittelut. Kaveri päivittelee että "vieläkö täällä ollaan nukkumassa" me kun on jo noustu niin ja niin aikaisin. Mä kyl kerroin aina kaikille että meillä on hiukan erilainen unirytmi. Lapset meni nukkumaan klo 21 ja yleensä nukkuivat 11-12 tuntia. Niin ja yleensä mä tykkäsin tehdä kotityöt päivällä. Minustakin oli kivempi että ne kyläilyt ajoittuivat iltapäivään.
Nyt kun lapset on jo isoja niin viikonloppuisin on sääntö ettei kavereta kylään ennen klo 12. Kotona täytyy edes aamupäivällä olla oma kotirauha.
Ymmärrän että saatat tuntea olosi yksinäiseksi, kun olet pitkät aamut yksin lapsesi kanssa, mutta mitä jos käyttäisitkin sen ajan lapseesi? Laula ja juttele hänelle. Anna huomiotasi.
Ulkoile hänen kanssaan. Jos hän on vielä vaunuissa, niin tee pitkä kävelylenkki ja huolehdi samalla kunnostasi. Muuta asennettasi, äläkä anna sen ärsyttää, jos kaikki eivät olekkaan heti aamusta innoissaan vieraista. Ystäviään ei kannata hylätä pikkumaisten asioitten takia.

kun tekin olette vaan vuosikausia tunteneet ja hän ei muutakaan elämäntyyliään sinun elämäntyylisis mukaisesti. Kauhea kaveri!
(ei mikään ihme, että äideistä ja lapsiperheistä puhutaan itsekkyyden huippuina - kaikki meidän ja meidän ihmeellisten jälkeläistemme ehdoilla...)

Niin ja ajattele, jos hän kävisi töissä, niin te voisitte mennä kylään vasta illalla. Kauhea kaveri, ei aio elää elämäänsä sun pillin mukaan!!

Aika pikkumaista ja itsekästä ajatella noin ystävästä. Jos olet yhtään seurannut elämää, tajuat että lapsen saanti muuttaa ihmistä valtavasti. Ei kuitenkaan noin paljon pitäisi muuttaa että itsekkyys paistaa kilometrin päähän. Millä syyllä hänen pitäisi muuttaa rytmiään sinun vuoksesi? Miksi hänen pitäisi olla se joka taipuu, eihän hän ole sinua paksuksi pistänyt??

Itselläni on kaksi äiti-lapsi-ystävää. Toinen muuttui raskauden myötä ihan erilaiseksi ihmiseksi, alkoi määräillä elämääni ja ainoa mistä halusi puhua oli vauva sitä vauva tätä. Kyllä minä kuuntelin ja olin kohteliaasti ja aidosti kiinnostunut hänen elämästään, mutta hänpä valitti etten tukenut häntä yhtään enkä antanut ajastani hänelle tarpeeksi!! (eli juuri ajatteli samalla tavalla kuin sinä, pisti sanoja suuhuni, ajatteli että "ei voi tietää miltä musta tuntuu, eikä sen takia tue, aattelee kummiskin et valitan tyhjästä")

Miten voin revetä joka paikkaan, en voi olla ystäväni seuraneiti joka aamu ja ilta, koska itselläni on opiskelut, työ, oma mies, omat harrastukset, useita muita ystäviä...?? Sekä tietysti se paljon kotiäitien ja teiniäitien parjaama nuoruus ja juhliminen, josta en ole mielestäni vielä pakotettu luopumaan, on toisen valinta jos ei halua lähteä mukaani kaupungille leffaan tai yhdelle tai illalla tanssimaan.

Toinen äiti-lapsi-ystäväni taas ymmärtää eri elämäntilanteita, ja meillä on mennyt loistavasti, keskustelemme ihan kaikesta, hän kuuntelee ongelmiani ja minä hänen. Meillä on hauskaa yhdessä ja vapaapäivinäni ja -iltoinani vietämme aikaa yhdessä, sekä myös vauvan kanssa.

Ystävyys on vastavuoroisuutta. En tiedä ansaitsetko ystävää jos noin ajattelet ystävästäsi. Et voi lytätä toisen väsymystä ja siitä puhumista vain siksi että itse olet "väsyneempi"!! Kaikilla ihmisillä on murheita, toisilla isoja toisilla pieniä, mutta ne ovat heidän murheitaan ja jos on aito ystävä, ymmärtää tämän ja jaksaa kuunnella. Ystävyys ei toimi siten että mennään oman mielen mukaan ja pälpätetään vain omista ongelmista. Miten voit puhua edes noin halveksivasti...

Oikein sydämeen pistää miten katkerasti ajattelet ystävästäsi. Oletko edes ajatellut miten sairas maailmankatsomuksesi on?? Sanoit:"ihan turha valittaa huonoista öistä tms.sellaiselle,joka muka luulee ymmärtävänsä ja kuitenkin miettii,että mitäs valitat"

Miksi oletat ettei lapseton ystävä ymmärtäisi?? Ja vaikkei hän ymmärtäisi, miksi mitätöit hänen panoksensa, jos hän kerran kuitenkin kuuntelee sinua?? Ehkei hän ole ikinä ollut samassa tilanteessa, mutta varmasti välittää sinusta ja on pahoillaan sinun puolestasi, kuuntelee ajatuksella. On väärin että ajattelet toisen puolesta, sanot "kuitenkin miettii että mitäs valitat". Mistä tiedät mitä hän ajattelee? Onneksi ystäväsi ei tiedä mitä sinä ajattelet!! Et voi laittaa sanoja toisen suuhun, tuolla tiellä jos jatkat, katkeroidut ja sinusta tulee vainoharhainen, tuhoat hyvät ihmissuhteet ennen aikojaan. Nyt olisi korkea aika mennä itseensä!!

Teillä on eri elämäntilanteet, mutta se ei oikeuta sinua moralisoimaan ystävääsi ja moittimaan hänen elämäänsä, tai vaatimaan että hän muuttaisi rytmiään sinun vuoksesi. Ystävyys onnistuu kun viitsii ymmärtää ettei elämä pyöri vain sinun ja oman napasi ympärillä!!!

Tuolla ajattelulla huomaat pian olevasi HYVIN HYVIN yksin.