vast`edes ihmisille, joiden oikeus soviteltuun työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen lakkaa vuoden 2005 lopussa? Kaikillehan ei silloinkaan riittäne sopivaa kokoaikatyötä - miten riittäisikään, kun ei ole niin tähänkään mennessä tehnyt?
Oletetaan, että osa-aikatyöläinen haluaa ehdottomasti jatkaa työssään sen sijaan, että hän joutuisi joko kokonaan työttömäksi tai yhteiskunnan järjestämän lumetyön tai -koulutuksen kohteeksi. Voiko sosiaalitoimisto mihinkään lakiin vedoten kieltäytyä avustamasta henkilöä, joka saa osa-aikatyöstään palkkaa alle toimeentulotukirajan minimin?
On nimittäin niin, että yksin asuva ei selviydy työmarkkinatuen turvin vaan hän tarvitsee sen lisäksi toimeentulotukea ainakin pääkaupunkiseudulla. Osa-aikatyön palkka ynnä soviteltu työmarkkinatuki sen sijaan takaavat riittävän toimeentulon. Mutta nyt, kun oikeus soviteltuun työmarkkinatukeen päättynee pitkä-osa-aikaistyöttömiltä, niin mitä meidän viisaasti valitsemamme viisaat edustajat suunnittelevat tilalle? Onko olemassa ohjeita siitä, miten toimeentulotukea tulee myöntää vai voiko kukin sosiaalityöntekijä harkintansa mukaan vähentää tuon tuen ns. perusosan määrää ja perustella toimeaan sillä, että hakija on omin menettelyin (=jatkaen työtä, josta saatava PALKKA on pienempi kuin muualta tuleva yhteiskunnan AVUSTUS) aiheuttanut toimeentulotuen tarpeensa tai ainakin lisännyt sitä?
Tietysti on mahdollista, että osa-aikatyöläinen ehtii SEKÄ osallistua työvoimatoimiston aktiivitoimiin ETTÄ jatkaa osa-aikatyötään. Miten hänelle silloin etuuksia maksetaan ... eli kannattaako oma aktiivisuus näin menetellen?
Onko missään olemassa ennakkotapauksia?
Toimeentulotukiko korvaa sovitellun työmarkkinatuen
Mitä Äksyin Ämmä
0
258
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969