Hei!
Täällä on ilmeisesti jonkun verran väkeä, jotka ovat lukeneet kyseistä sarjaa. Itsekin alotin lukemalla vuosia sitten pari ensimmäistä kirjaa suomeksi ja kun kyllästyin odottelemaan suomennosten tuloa, ryhdyin lukemaan englanniksi. Olisi kiva tietää onko muitakin suomalaisia faneja, jotka juuri kävivät hakemassa Knife of Dreamsin?
Sarjassa on omastakin mielestäni paljon vikoja, mutta fani olen silti. Ongelma sarjassa kun vähän on, että kun sitä on tarpeeksi lukenut ei halua jättää väliin. Ja onneksi netti on pullollaan apua jos ei esim. muista kaikkia henkilöitä. :)
Wheel of Time
7
614
Vastaukset
- Nynaeve
Sain Knife of Dreamsin eilen luettua loppuun ja yritän vieläkin sulatella kaikkea lukemaani. Pakkohan se oli heti saada kun vihdoin ilmestyi. Odotukset olivat pelottavan korkealla, mutta nyt tuntuu, että se täytti ne odotukset ihan helposti.
Moni asia meni juuri niin kuin olin odottanutkin ( mikä muuten oli hyvä asia), ainakin kaksi omaa teoriaani osoittautui oikeiksi. Moirainen kirjeen merkitys ja Tuonin damaneltaan saama ennustus.
Olen joskus tainnut valittaa sitä, että asiat etenevät hitaasti, mutta nyt mentiin joistain kohdista ohi hyvin epäjordanmaisella vauhdilla, siis nopeasti, siitä en sitten yllättäen pitänytkään.
Myös ihan suoraan kerrottuja vastauksia kauan kiusanneisiin arvoituksiin annettiin nyt todella paljon, mikä oli myös uutta Jordanilta. Juonikuvioita siivottiin urakalla ja ihan tosissaan valmistaudutaan Viimeiseen Taisteluun.- rita
Ite olen vasta puolessa välissä kun jumitan Elaynen kohdalla. En oikein kestä sitä hahmoa. Perrin on toinen jossa jumitan, mutta onnneksi tässä kirjassa nekin tapahtumat ovat mennet eteenpäin!
Hurja muutos kyllä CoT:iin! Tapahtuu välillä niin paljon ja niin upeita juttuja että hihkun vain lukiessani. :) Olit ihan oikeassa että aika epäjordanmaista välillä. :)
Oletko hengaillut jollain fanisivuilla? Ite olen wotmanialla, esim. dragonmount on vähän elitistinen eikä yhtä rento. - Nynaeve
rita kirjoitti:
Ite olen vasta puolessa välissä kun jumitan Elaynen kohdalla. En oikein kestä sitä hahmoa. Perrin on toinen jossa jumitan, mutta onnneksi tässä kirjassa nekin tapahtumat ovat mennet eteenpäin!
Hurja muutos kyllä CoT:iin! Tapahtuu välillä niin paljon ja niin upeita juttuja että hihkun vain lukiessani. :) Olit ihan oikeassa että aika epäjordanmaista välillä. :)
Oletko hengaillut jollain fanisivuilla? Ite olen wotmanialla, esim. dragonmount on vähän elitistinen eikä yhtä rento.Eniten aikaani vietän pikkuisella suomalaisella foorumilla Palvelijoiden sali http://www.phpbbplanet.com/forum/ajanpyora.html
Mutta wotmania on ulkomaalaisista se jolla eniten viihdyn, Dragonmountilla käyn lähinnä lukemassa uutisia ja nyt Jordanin blogia, Theorylandiin olen koittanut tutustua, mutta suutuin siihen kun siellä oli niin paljon spoilereita ennen KoDin ilmestymistä. Encyclopaedia wot on hyvä kun pitää etsiä jotain tietoa, Seven Spokes ja Steve Cooperin aikajana sivutkin ovat tulleet tutuiksi.
Elayne on kyllä superärsyttävä, mutta oikeastaan tykkään lukea Andorin politiikan sotkuja. Ja Birgitte on sitten taas niin mahtava hahmo, että se paikkaa monta Elaynen puutetta. - rita
Nynaeve kirjoitti:
Eniten aikaani vietän pikkuisella suomalaisella foorumilla Palvelijoiden sali http://www.phpbbplanet.com/forum/ajanpyora.html
Mutta wotmania on ulkomaalaisista se jolla eniten viihdyn, Dragonmountilla käyn lähinnä lukemassa uutisia ja nyt Jordanin blogia, Theorylandiin olen koittanut tutustua, mutta suutuin siihen kun siellä oli niin paljon spoilereita ennen KoDin ilmestymistä. Encyclopaedia wot on hyvä kun pitää etsiä jotain tietoa, Seven Spokes ja Steve Cooperin aikajana sivutkin ovat tulleet tutuiksi.
Elayne on kyllä superärsyttävä, mutta oikeastaan tykkään lukea Andorin politiikan sotkuja. Ja Birgitte on sitten taas niin mahtava hahmo, että se paikkaa monta Elaynen puutetta.Dragonmountilla käyn itsekin lukemassa uutisia ja olen välillä kuikuillut tuota suomalaista foorumia. Hämää vain vähän se, että olen niin kauan lukenut kirjoja englanniksi. Suomenkieliset termit tuntuvat hyvin vierailta. :)
Encyclopaedia on hyvin kätevä tosiaan! - Nynaeve
rita kirjoitti:
Dragonmountilla käyn itsekin lukemassa uutisia ja olen välillä kuikuillut tuota suomalaista foorumia. Hämää vain vähän se, että olen niin kauan lukenut kirjoja englanniksi. Suomenkieliset termit tuntuvat hyvin vierailta. :)
Encyclopaedia on hyvin kätevä tosiaan!sama vika suomenkieliset termit ovat minullakin aina hukassa, nyt viimeksi luin sarjaa läpi suomeksi ja rakensin tuolle Saliin sanakirjan. Se on vielä pahasti kesken, mutta auttaa joissakin asioissa.
- rita
Nynaeve kirjoitti:
sama vika suomenkieliset termit ovat minullakin aina hukassa, nyt viimeksi luin sarjaa läpi suomeksi ja rakensin tuolle Saliin sanakirjan. Se on vielä pahasti kesken, mutta auttaa joissakin asioissa.
No, sitten hauskaan kohtaan: kenestä pidät ja kenestä et? :)
Elayne, Faile ja Perrin repii mun hermoja. Ja Sea Folk myös. Ja Therava, musta se Galinan piekseminen (vaikka paha onkin) on mennyt vähän liian pitkälle. Ihmettelin vähän että RJ on kirjoittanut niin väkivaltaisia kohtauksia.
Mat, Min ja Nynaeve on suosikkeja! Ja Tuonkin viehättää jotenkin. Ja miljoona muutakin hahmoa onneksi. :)
Ethän spoilaa, kun olen vasta KoD:in puolessavälissä. Tentit imee liikaa aikaa... :( - Nynaeve
rita kirjoitti:
No, sitten hauskaan kohtaan: kenestä pidät ja kenestä et? :)
Elayne, Faile ja Perrin repii mun hermoja. Ja Sea Folk myös. Ja Therava, musta se Galinan piekseminen (vaikka paha onkin) on mennyt vähän liian pitkälle. Ihmettelin vähän että RJ on kirjoittanut niin väkivaltaisia kohtauksia.
Mat, Min ja Nynaeve on suosikkeja! Ja Tuonkin viehättää jotenkin. Ja miljoona muutakin hahmoa onneksi. :)
Ethän spoilaa, kun olen vasta KoD:in puolessavälissä. Tentit imee liikaa aikaa... :(Minä olen vähän tylsä noiden hahmojen suhteen, minä pidän melkein kaikista, Egwene oli alussa todella ärsyttävä, mutta on kasvanut hienosti. Elayne on ainoa, josta en oikein osaa tykätä. Faile on niin lapsellinen ja inhoan sitä miten hän yrittää muuttaa Perriniä. Puhumattakaan siitä, että heidän suhteensa kaikki ongelmat johtuvat siitä, ettei Faile voi ikinä kertoa suoraan mikä mättää.
Nynaeve ja Mat ovat ehdottomasti parhaat hahmot, heidän kanssaan ei koskaan ole tylsää. Jordanilla vain on jokin pakkomielle nöyryyttää Nynaa jatkuvasti. Mat ja hänen loppumaton onnensa, naisseikkailunsa ja ne uskomattomat kiipelit joihin hän aina onnistuu joutumaan. Yllättävintä Matissa on ollut se miten paljon hän on muuttunut sarjan aikana.
Aviendha ja Birgitte ovat loistavia ja Tuon on noussut yllättävään suosioon CoTin ja KoDin aikana. Thom ja Loial ansaitsevat tulla mainituiksi.
KoD on ollut todella väkivaltainen, mutta tosiaan eniten huomiota on keränneet nuo toisiaan jatkuvasti sinipunaiseksi piiskaavat naiset.Sitten kun sen yhdistää siihen, että Kodissa on yllättävän paljon viittauksia lesboseksiin, tulee ajateltua, että Jordanin setä on käynyt vallan hävyttömäksi. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096806Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M974463L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453769TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133170Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281768- 661188
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551153Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2011152- 91149
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481110