Kustannusarvioni Puutalon korjaamiseksi, onnistuuko?

Päivää,

Tarkoituksena on aloittaa Iisakin kirkon rakentaminen. Ainekset ovat kasassa eli suunnitelmissa on ostaa eräs vanha -20 luvulla rakennettu 2 1 kerroksinen talo. Talossa on siis kaksi maanpäällistä (täyskorkeat) kerrosta ja osittainen kellari (sauna, pesuhuone muuta pientä tilaa). Kellari on tyypilliseen tyyliin puolikylmä/viileä/. Talo on lähestulkoon 70-luvun remonttien jäljiltä eli melkein kaikki menisi uusiksi. Kuntokartoitus on tehty ja mitään hälyyttävää ei löytynyt eli ei järkyttävästi märkää rakenteissa ja rakenteet muutoinkin kunnossa. Yläpohja ja alapohja kuivia eikä havaintoja kosteusongelmista. Piipusta on valunut vähän vettä, koska siinä ei ole ollut piippuhattua (aika yleistä). Piipusta on vähän rappaus tippunut sisäpuolelta ja siinä kosteutta..onko se ongelma??. Talo makaa kallion päällä ja osittain rinteessä.

Noh, olenpa laskenut vähän kustannusarviota siten, että omalle työlle ei juurikaan arvoa anneta (ulkopuolista työtä siis) ja varusteet ovat keskitasoa. Seuraavasssa raaka-arvio kustannuksista: Rakennuksen koko noin 220 neliötä autotalli

Salaojat kilkkeineen (osittain tehty) : 230 euroa metri, ~4000 euroa
Sauna kellari: 6000 euroa eli sen rakennetta ei muuteta juurikaan (lämpimäksi asuintilaksi), paitsi saunatilat uusiksi. Onko tyhmää??

Autotallin kunnostus: 3000 € eli katto kuntoon

Keittiö 1 kerrokset pinnat: 20 000 euroa
Yläkerta 4h: 10000 euroa (kylppäri on kunnossa ja remontoitu vasta)
LVIS hela hoito: 12 000 euroa (paljonko kustantaa kaukolämpöön siirto, nyt öljy painovoimainen ilmanvaihto)
Katon fiksaus: 2000 euroa (aumakatto ja pitäisi olla ok)
Julkisivu: 12000 euroa eli nyt siinä on mineriittilevyt. Tuulensuojalevyt pitäisi myös laittaa.
Ikkunoita on jonnin verran ja niihin menisi noin 5000 euroa??

ELI YHTEENSÄ: ~75 000 euroa. Joku arvio voi olla liian pieni, mutta toivottavasti joku liian suuri konpensoisi sitä??!

Jos tuon budjetoi, niin riittääkö se homman loppuun saattamiseen. Aikaa varattu 2-3 vuotta.

ASIALLISIA KOMMETTEJA -KIITOS- (jos et siihen kykene, jätä vastaamatta.
3597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni -52 rakennettu 1 1/2 kerroksinen talo.
Lisälaajennus tehty -72.
Ostin talon -92, jonka jälkeen olen uusinut kaiken.
Laajennuksen kohdalla oli tasakatto, jonka muutin harjakatoksi.
Ulkopuolelle tuli lisäeriste, uusi laudoitus, uusi katto, uudet ikkunat, uusi terassi katettu n50 m2.
Sisälle kaikki uutta: lattiat, lattialämmitys, seinät kipsilevytettiin, sähköt uusiks, uusi sähkökeskus, pannuhuone, suna, pesutilat, uusi varaava takka...
Yläkerta laajennettiin korotetun lisäosan päälle. Ja koko yläkerta sai saman remontin kuin alakerta.
Nereus vesikierto lattialämmitys.
Materiaalit keskitasoa, siistiä.
Kaikken työn tein itse. Ulkopuolista palkkatyötä: Sähköpääkeskustyöt, sähkökytkentöjen tarkistus/mittaus. Pesuhuoneen /Saunan lattian kaadot/liippaus, öljypolttimen säätö. Kaivinkoetyöt sekä maanajo.
Talosta maksoin 60.000 nyt rahaa on mennyt kaikenkaikkiaan 130.000 asuinpinta-ala n. 200 m2
Jos kysymyksiä, vastaan mielelläni.

Äänestä
  • Kustannusarvioni ei ainakaan ole ylimitoitettu, ajatellen että omaa työtä ei ole juurikaan ja jos on, niin se on vaan plussaa. Osaan kyllä perusjuttuja, mutta aikaa ei vaan ole.

    Saattaa jopa siis olla, että ei edes riitä.

    Seuraava kysymys onkin, että jos projektin jakaa eri vuosiin, niin mistä aloittaa?. Ilmeisesti ensin perustus/kellari kuntoon. Katon tarkistus (pitäisi olla ihan ok, uusittu 15v sitten, ei havaittuja vuotoja)ja mahd. fiksaus.

    MIssä järjestyksessä kannattaa sisätilat laittaa. Jos laittaa LVIS:n kuntoon, niin joutuuko repimään koko talon sisältä ioneiksi? Pitäisi tehdä sisähommat jopa niin, että samalla asuisi siellä (onko hullun hommaa?). LVIS:n jälkeen sisäpinnat (samalla kun LVIS?).

    Ulkopinnoilla ei liene merkitystä milloin tekee vai samalla kun vaihtaa ikkunat?

    Kustannusarviosta ottaisin lisää kommentteja!

    Äänestä

MIkäs on kun ei kommentteja tule? Onko kaikki "restauroijat" pakertamssa taloaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosiseppä kirjoitti:

Päivää,

Tarkoituksena on aloittaa Iisakin kirkon rakentaminen. Ainekset ovat kasassa eli suunnitelmissa on ostaa eräs vanha -20 luvulla rakennettu 2 1 kerroksinen talo. Talossa on siis kaksi maanpäällistä (täyskorkeat) kerrosta ja osittainen kellari (sauna, pesuhuone muuta pientä tilaa). Kellari on tyypilliseen tyyliin puolikylmä/viileä/. Talo on lähestulkoon 70-luvun remonttien jäljiltä eli melkein kaikki menisi uusiksi. Kuntokartoitus on tehty ja mitään hälyyttävää ei löytynyt eli ei järkyttävästi märkää rakenteissa ja rakenteet muutoinkin kunnossa. Yläpohja ja alapohja kuivia eikä havaintoja kosteusongelmista. Piipusta on valunut vähän vettä, koska siinä ei ole ollut piippuhattua (aika yleistä). Piipusta on vähän rappaus tippunut sisäpuolelta ja siinä kosteutta..onko se ongelma??. Talo makaa kallion päällä ja osittain rinteessä.

Noh, olenpa laskenut vähän kustannusarviota siten, että omalle työlle ei juurikaan arvoa anneta (ulkopuolista työtä siis) ja varusteet ovat keskitasoa. Seuraavasssa raaka-arvio kustannuksista: Rakennuksen koko noin 220 neliötä autotalli

Salaojat kilkkeineen (osittain tehty) : 230 euroa metri, ~4000 euroa
Sauna kellari: 6000 euroa eli sen rakennetta ei muuteta juurikaan (lämpimäksi asuintilaksi), paitsi saunatilat uusiksi. Onko tyhmää??

Autotallin kunnostus: 3000 € eli katto kuntoon

Keittiö 1 kerrokset pinnat: 20 000 euroa
Yläkerta 4h: 10000 euroa (kylppäri on kunnossa ja remontoitu vasta)
LVIS hela hoito: 12 000 euroa (paljonko kustantaa kaukolämpöön siirto, nyt öljy painovoimainen ilmanvaihto)
Katon fiksaus: 2000 euroa (aumakatto ja pitäisi olla ok)
Julkisivu: 12000 euroa eli nyt siinä on mineriittilevyt. Tuulensuojalevyt pitäisi myös laittaa.
Ikkunoita on jonnin verran ja niihin menisi noin 5000 euroa??

ELI YHTEENSÄ: ~75 000 euroa. Joku arvio voi olla liian pieni, mutta toivottavasti joku liian suuri konpensoisi sitä??!

Jos tuon budjetoi, niin riittääkö se homman loppuun saattamiseen. Aikaa varattu 2-3 vuotta.

ASIALLISIA KOMMETTEJA -KIITOS- (jos et siihen kykene, jätä vastaamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu