harteita alas painava rasitustekijä.
Itse hän haluaakin olla *räväkkä*. HUOH.
Kokemusta?
Itse hän haluaakin olla *räväkkä*. HUOH.
Kokemusta?
Kovasuinen vaimo
Kaikille...
302068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
välittömästi häiden jäläkeen. "Että tuollanen, ei kun sohvalla makkoo, ei ees leipäsä ettee työtä tee, miehellä ei mittää oo muutako munat..." - Siihen mie: "Mutta niitähä tässä on nyt tarvittu!"
halua olla sellainen, mutta olen tavattoman paha suustani loukattuna. Enkä ymmärrä, miksi mies minua sitten haluaa loukata.
me kaikki anneta tulla täydeltä laidalta sillon ku suututaan....minä en ainakaa hyssytä yhtään ku pistää vihaks...
Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Siihen perustuu hyvä avioliitto, ei suun soittoon.
Ensin loukataan ja sitten tekopyhästi kummastellaan kun toinen suuttuu loukkauksesta.
ongelma piilee vaan siinä, ettei se yksipuolisesti onnistu. Mieseläjiltä tuntuu puuttuvan kunnioitus,
se on vaihdettu itsestäänselvyyteen:(
onhan siitä tietysti se hyvä puoli, ettei jää suurempia patoutumia sisällepäin möykyksi:) Ei voi mitään, välillä huvittaa jälkeen päin ajatellen, miten voikin olla värikäs tuo suullinen ulosanti:)
asian ytimeen!!
vaan että sitä ne miehet kaipaavatkin että ojennuksessa pysyisivät. Ei kilttiä tyttöä joka "ihailee" miestään, kulkee siinä kivasti rinnalla huomaamatta ja välillä unohtuenkin. Mutta kun on tyttö joka "äkämöi" ja pitää jöötä niin mies pysyy tyytyväisenä saamastaan huomiosta eikä unohda kuka se tyttöystävä on !
...siis että aika moni mies kaipaa semmosta tomeraa tyttöä ja sitten kun yhdessä ollaan se muuttuukin sitten pahasuiseksi yhtäkkiä. Mie olen kyllä itte rauhallinen, en solvaa vaikka solvauksia saisinkin osakseni. Pari kertaa elämässäni muistan suuttuneeni ihan tosissaan ja sanoneeni asiat suoriksi. Jotenkin tarpeettomalla tuntuu semmoinen, kun normaalilla puhella pitäis kyllä asioiden hoitua. Tarviiko sitä aina huutaa ja olla ilkeä, että tulee kuulluksi *miettii* Minusta ei mutta, se taitaa olla että TÄYTYY =o)
Miksi elää inmisen kanssa joka sanoillaan loukkaa?
Kyllä joskus tunteet voivat kuohahtaa mutta koskaan ei mennä henkilökohtaiselle tasolle.
1975 jouduin kerran vaimolle sanomaan, että jos ei ole asiaa vaan jatkaa turhaa jäkätystä niin nostan hänet 'niska-perse-otteella' rappukäytävään kunnes pääsee asiaan. Uskoi puhetta eikä ole tarvinnut toistaa.
Lisäksi kun hän on nämä vuodet tiennyt, etten väkisin roiku hänessä kiinni ja ettei hän vastaavan tasoista miestä mistään saa, niin sopuisasti on mennyt. Jos olisi saanut, niin hänen velvollisuutensa olisi ollut tarttua tilaisuuteen.
Mutta kyllä hän onkin aivan järki-ihminen!
Siispä en ymmärrä koko kovasuisuuskeskustelua.
olet alistaja tyyppiä.
Oikeastaan meillä on ilmeisen harmoninen parisuhde.
Kumpikaan ei 'hillu' eikä eikä loukkaa toista.
On joukko asioita jotka vaimo tietää paremmin ja joukko jotka minä tiedän.
Yhteinen tili ja rinnakkaiskortit.
Kotityöt jakautuvat tilanteen mukaan paitsi ruokahuolto jossa minä hoidan hankinnan, valmistuksen ja tarjollepanon. Vaimo puolestaan panostaa pesukoneet.
Normaali viikkosiivous: Minä käsittelen matot ja imuroin, vaimo tulee perästä mopin kanssa.
Lomissa ja muissa menoissa ei ole tullut pahempia ristiriitoja.
Omaa aikaa. Vaimo on mukana politiikassa siihen liittyvine kuvioineen, minä muussa järjestötoiminnassa.
Yhteisiä lomia vuodessa 14 - 16 viikkoa.
Välillä vaimo lomailee lastemme kanssa. Viimeeksi Sisiliassa. Nyt on lähdössä tyttäremme kanssa Berliiniin. Kolmen muskettisoturin musikaali kuulemma kiinnostaa. Ovat 5 vrk.
Ym. Ym.
Jos nämä tunnusmerkit ovat alistajalle leimallisia niin sitten olen sellainen ja molemmat tyytväisiä!
kaunistelu tarvittaessa, on myös hyvin tavallista.
Otan tuon kohteliaisuutena!
Pidätkö todella sisältöä väritettynä?
Mie se kyllä muuten SANON ja olen räväkkä!
Kävi muitten miten kävi!
Tätä mieltä.
_________________________________________________
Se eka viesti varmaankin tuli suoraan sieltä sisimmästä. Kerroit miten koet, etkä pyrkinyt antamaan "hyvää vaikutelmaa".
Sinä näet mitä haluat.
Tässä ketjussa purkavat itseään pettyneet, ukkojaan tai miehiä ylipäätään haukkuvat naiset.
Tosin kuvittelin, että ensimmäinen, kevyt provo olisi purrut paremmin mutta kerrankos sitä pettyy.
Yhteinen piirre näille palstoille on kielteissävyinen kirjoittelu. Johtuneeko kansanluonteesta?
Sama koskee muitakin, varsinkin työpaikat palstaa.
Antamani vaikutelma on sinänsä yhdentekevä mutta edelleen vahvistui käsitys, etteivät ihmiset halua hyväksyä mitään myönteistä, ainakaan toisissa.
Mutta sen verran kiinnostaa, että miltä osin epäilet eniten väritetyksi tai totuudenvastaiseksi kuvaustani?
oli tosi.
Fiksuja miehiä on olemassa, onneksi niille naisille, jotka sellaisen ovat saaneet elämäntoverikseen.
Kunpa ymmärtäisivät.
Ei ole pakko valehdella, jos jättää sopivasti jotain kertomatta.
Tarvittaessa minä teen päätökset.
Koskevat yleensä perheen sijoitustoimintaa ja suurempien puitteiden rahankäyttöä. Informoin vaimoa mutta hän ei halua edes keskustella, kuuntelee kyllä.
Vaimo on hanakampi autonvaihtaja (perheessä yksi auto). Yleensä minun täytyy käydä viivytyssotaa muutama vuosi. Mieluimmin ostan uuden ja ajan sen loppuun, n.15 vuotta, mutta vaimo alkaa huomauttelemaan 8 - 9 vuoden jälkeen. Minä teen valinnan.
Matkoja on vaimo innokkaampi suunnittelemaan. Yhdessä päätetetään.
Ainoat asiat mistä vaimo moitiskelee minua ovat vaatteitteni tiputtelu hieman sinne sun tänne ja nenän kaivelu, vaikka yritän tehdä sen salassa.
Lisäksi, häpeä tunnustaa, 'pussien' satunnainen kuopiminen.
Tulivatpahan nuokin kerrottua!
vielä, miten suhtaudut tuohon moitiskeluun?
Kuuntelen nöyrästi enkä vähään aikaan kaivele, ainakaan vaimon nähden! Mutta piintyneet tavat säilyvät.
Jos ei olisi näitä aiheita niin vaimo keksisi muita syitä.
Kaipa nämä ovat aika harmittomia kun vielä yritän harrastaa niitä vaimon näkökentän ulkopuolella.
Mutta, eniten minua vaimossa ärsyttävä piirre on entisen näytelmäkerholaisen äänenkäyttö. Ei hän huuda mutta puhe kyllä kuuluu taaimpaankin penkkiriviin. Koskaan ei ole tarvinnut kysyä, hä, mitä!
Aika harmiton tämäkin tottumus.
aikamoinen humoristi.
Olen näitä kirjoitteluistasi nauttinut aika tavalla.
Sinulla on hyvä itseluottamus, ja vaikka Kari Hotakainen sanoi, että "hyvä itsetunto" on sanapari, jota käytetään liikaa, koska kaikki, mikä on mielenkiintoista, johtuu huonosta itsetunnosta, niin silti: mielenkiintoa on riittänyt näissä sinunkin jutuissasi. Ja naurua yhtä paljon kuin Hotakaisen kirjoissakin.
Sen kun kuvittelet!
mielenkiintoinen persoona flegmis2. Kertoisitko vielä mistä sinä itse moitiskelet? Käykö ikinä niin, että oktaavi nousisi?
Kilkutellaan tätä vaimon kanssa kahdestaan kun minä tunnen itseni jääviksi. Hänkään ei muista milloin olisin huutanut mutta seuraavista asioista kuulemma moitiskelen. Aiemmin mainittujen lisäksi.
- Laittaa pöytäveitset liian hätäisesti koneeseen.
Pakko ottaa välillä tiikkipäisiä käyttöön pöytää
kattaessani.
- Sama hätäily koskee osittain myös muita
astioita.
- Leikkaa kiilamaisesta juustosta hassusti, vii-
meiset siivut vaikeita höylätä.
- Leikkaa leivän viistoon, pohjapuoli syvemmälle.
Tosin harvoin käytän hänen leipäänsä. Syön itse
ruista. (en ole tästä sanonut mutta häiritsee)
Ei vaimo keksinyt muuta, aivan totta! Eikä hän ole tyhmä eikä hölmö.
Anteeksi jos tuotimme pettymyksen!
Ansioksi vaimolle luen sen, että hän osaa olla ilmeisen tyytyväinen oloonsa, pitäähän pintä sanomista ilmeisesti ollakin.
Asiat tekee helpommaksi se että, puhuttakoon mitä tahansa niin, perhebudjetti ei aiheuta päänvaivaa eikä rajoita valintoja, kohtupuitteissa tietenkin.
Nyt katsomaan Emmerdalea!
tavattomasti, kuinka saatte yhteiselämän sujumaan niin, että kunnioitus ja arvostus ovat molemminpuolisia. Jos saan, niin utelen vielä hieman lisää...miten suhtaudut vaimosi avunpyyntöön taikka apuasi tarvitseviin toiveiden toteuttamisiin?
Olen siinä määrin narsistinen, että kiinnostaa kysymyksesi.
Kysymyksesi ensimmäiseen osaan en oikein saa otetta.
Voisitko täsmentää?
Toinen osa, avunpyyntö, on hyvä!
Kun oikein ruvettiin miettimään niin suoranaista avunpyyntöä ei kyllä kumpikaan esitä koskaan.
Hommat menevät kysymysten muodossa.
-olisiko sinulla aikaa? -ehtisitkö? -oletko suunnitellut jotain? -mitä mieltä olet? jne.
Emme ole aiemmin tuota ajatelleet mutta nyt kun funtsii niin siinä jää aina toiselle mahdollisuus kieltäytyä ilman, että toinen tuntee itsensä torjutuksi ja jää keskustelumahdollisuus.
KIITOKSIA SINULLE!
Lähinnä vaimo tarvitsee kuljetuspalveluja. Kortti hänellä on mutta ei aja.
Esim. kokoukseen toiselle puolelle kaupunkia. Minä olen tietoinen ja vien ja haen hänet kysymättäkin. Jos minulla on joku este, kerron siitä hyvissä ajoin ja hän tietää, että se on todellinen. Hän menee siinä tapauksessa linja-autolla.
Ääritapaus lienee vaimon käväisy tyttäremme kanssa Berliinissä 3:n muskettisoturin musikaalissa.
Hän pääsee lentoasemalle lähellä olevalta bussipysäkiltä, lähtö aamulla klo. 5.00. matkaa n. 250km.
Henkilöautolla lähtö klo. 8.00.
Hän kysyi, kiinnostaisiko minua käynti entisellä työnantajallani Järvenpäässä? Siitä oli ollut kenttämatkojen yhteydessä puhetta mutta aikataulut eivät olleet sopivia!
Jos vastaan kieltävästi niin ei hän siitä mieltään pahoita. Toisaalta, hän tietää, etten minä ilkeyttäni ole häntä viemättä.
Naisten lähtö on Espanjasta tulomme jälkeen 28.11.
Mainitsen tämän vain esimerkkinä suunnittelumme aikajänteestä. Ei tule yllätyksiä.
Sanoin, että katsotaan keliä. Myräkkään minä en viitsi lähteä. Kohtuullisella ilmalla kyllä.
Toiveiden toteuttaminen?
Ilmeisesti vaimon toiveet ovat niin vaatimattomia ja realistisia, ettei hän tähän hätään keksinyt mitään!
Samoin lupauksista, hän ei muistanut ainoatakaan kertaa, että olisin jättänyt sovitun asian hoitamatta!
Kerro sinä millaisia ne toivomukset voisivat olla! Kohtuuden puitteissa tietenkin!
Avuntarpeet yleensä? Yietenkin teen kaikki raskaammat askareet, kannan kauppakassit jne.
Ruokahuolto. Minä pidän ruuan laitosta ja sen suunnittelusta eikä vaimo silloin punge keittiöön. Tätä tuntuvat mammat yleisesti epäilevän mutta se on luovaa toimintaa.
Kyllä vaimokin osaa syötät sapuskat tehdä mutta ei ole hirveän innostunut siitä.
No, tulipahan tässä tekstiä!
et saanut otetta kysymyksen ensimmäiseen osaan syystä siitä, että teidän liitosanne keskinäinen arvostus ja kunnioitus taitaa olla joka päiväistä elämää, kuten kuuluukin olla. Olen kade.
Silloin kun puolisoa pidetään itsestäänselvyytenä, eikä oteta huomioon, syntyy turhautuminen, aiheuttaen kaiken näköisiä ja kokoisia lieveilmiöitä:)