Onko kenelläkään toisella vastaavanlaisia oireita ruoka-aineen aiheuttamasta allergiasta, mistä voi johtua? SÖin itse pizzaa, ja minulla suuta alkoi kutittaa,kitalaki ikenet, meni ihan helliksi, kipeiksi, Myös nielu ärtyi. Lisäksi selkään ja rintaan tuli ihottumaa. mietin onkohan esim. pizza mauste sellainen mille voi herkistyä tai tomaattikastike..? muita mausteita kotitekoisessa pizzassani ei ollut.
allerginenko?
mhmm.
7806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vain tuore tomaatti aiheuttaa allergiaoireita. Tietysti voit olla allerginen jollekin mausteseoksen aineosalle. Entä juusto? Moni saa kuvaamiasi oireita vahvoista juustoista, esim. homejuustosta tai mustaleimasta.
Eikö pizzassasi ollut siis lainkaan täytteitä? Pelkäsään juustoa ja tomaattikastiketta?
Kyllä voi olla allerginen tomaatille kaikissa muodoissaan, eli siis myös kypsennetylle tomaatille.
Ja alkuperäiselle, pizzamausteesi on varmaan jonkinlainen mausteseos, Joten et varmaankaan ole allerginen kaikelle, mitä pizzamausteessa on. Ja tomaattikastikkeessakin on kai jotain mausteita? Kannattaa lukaista niiden tuoteselosteet läpi. Kaikkien pizzamausteiden koostumus ei ole sama, eikä kaikkia tomaattikastikkeita ole maustettu samalla tavalla, ja lisäaineetkin voivat olla erilaiset eri merkkisissä kastikkeissa.
Otsikko kuului samaan lauseeseen, luepa uudelleen. Kypsennetylle tomaatille voi toki olla allerginen, mutta se on harvinaista.
Luin illalla tuoteselosteita, tomaattikastiketta ei ollut maustettu millään, mutta pizzamausteessa oli pippuria ja basillikaa. Kuulema basillika allergia on hyvin hyvin harvinainen joten epäilykseksi jää tuo pippuri.. Voiko sitä tosiin yhtääkkiä tulla allergiseksi jollekin mitä on melkein kaikessa mitä syö.. ? *ihmettelee*
Pizzassa oli tomaattikastikkeen lisäksi jauhelihaa, herkkusieniä, oliivia. Itse epäilen pizzamaustetta aiheuttajaksi, koska minulla on muitakin mausteita, joista tulee oireita, sekä raakana hedelmiä, vihanneksia, joista tulee oireita.
Onko sinulla koivun ristiallergioita ennestään, esim. raa'at juurekset? Tomaatti kuuluu siihen ryhmään. Itsekin tulin tomaatille allergiseksi aikuisiällä, samoin yksi kaverini.
Millaisia oireita sinulle tomaatista tuli? pystytkö syömään kypsennettynä sitä?
Minulle lääkäri ja eräät muut mauste allergiset ovat sanoneet, että tuo minun reaktio oli tyypillinen mausteallergia. TOmaattia voin syödä raakana silloin tällöin, mutta jos syön monta peräkkäin, suu menee helläksi. Yleensähän kypsennetty tomaatti käy monelle, vaikka olisi lievästi allerginen.