Minua on mietityttänyt jonkinaikaa eräs lestadiolaisten "kynnyskysymys". Televisiota kotona ei ole, mutta internetissä sen sijaan lestadiolaisia näyttää olevan pilvin pimein. Mikä erottaa internetin ja TV.n? Luulempa että muusta ei ole kysymys kuin että aikoinaan kun televisio on päässyt kiellettyjen listalle ei ole ollut tietoakaan mistään internetistä, eikä se näin ollen ole tullut joutuneeksi samanlaiseen pannaan. En puolusta telkkaria, mutten ymmärrä miten on mahdollista että samaan aikaan voi seikkailla internetissä aivan sallitusti. Telkkarista tulee murto-osa siitä synnistä mihin netissä törmää aivan tahtomattaan.
Internet on täynnä syntiä
11
1408
Vastaukset
- no hei hyvää joulua...
sellaista lällyä, jossa vähimmistäkin haitoista ilmaistaan merkinnöin. Internetistä saa katso, mitä haluaa, aivan mitä tahansa. Minun mielestäni tv on pyhä esine verrattuna tuohon internettiin. Olenpa itsekin joskus tutustunut noihin lestadiolaisiin, ei niille tuo internetin sisältö mitenkään pimennossa ole, eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta ei tarvitse tekopyhä olla, jos ei esimerkiksi tiedä omien lastensa tekemisistä yhtään mitään.
- Viisastelija
Tv: kieltämisen aikaan seurakunta valvoi, mutta nyt internetin aikana seurakunta on nukahtanut. Ja siksi ei ole vielä huomannut ongelmaa.
Toinen mahdollisuus on siinä että saarnamiehet ovat pääsääntöisesti yli 70 vuotiaita, ja internet on sen ikäisillä aika harvinaista.- --------------
että el-seuroissa on saarnattu että internettiä ei tulis hankkia kotiin jollei se ole työn tai opiskelujen kannalta välttämätöntä. mut jokaisellehan jää itselle vastuu mitä kotiinsa kantaa..niinhän se on tv:nkin kanssa.tunnen monia joilla on..
- XXL
Kiinnostaa ihan ns. terveen uteliaisuuden ilmentymänä, mitä olet tehnyt Internetin synnin vähentämiseksi tai edes konsentraation pienentämiseksi.
- Netistä
vielä edes unta nähty, joten tätä hän ei osannut kieltää. Televisiosta jo unelmoitiin, joten sen hän kielsi.
- Hannu Wegelius
jauhantaa. Jokatapauksessa nettiin saa estot, sivuille, jotka eivät kuulu uskovaiselle.
- hipheips
Hannu Wegelius kirjoitti:
jauhantaa. Jokatapauksessa nettiin saa estot, sivuille, jotka eivät kuulu uskovaiselle.
Olen sataprosenttisen varma, ettei yksikään lestaadiolainen ole koskaan edes vahingossa eksynyt sellaisille sivuille. Hohhoijaa...
- välttämätön
Se on minulla ainakin kaupanteossa välttämätön työväline.
Saapi sanoa että jos ei yhtäkkiä sitä olisikaan tulisi ammatin vaihto eteen. - Itse itseleen
Jos ihminen syntiytyy niin se tapahtuu ihmisessä itsessä.Ei ihminen tarvitse tekosyitä syntiytymiseen.
Kyllä se tapahtuu kaupassa ,kirjastossa tai missä vaan.
Välineet ovat välineitä.
Ei internetissä syntiin joudu jos ei itse siihen alistu.
Tahtomattaan muka? Haloo!
Onko sulla mitään vastuuta itsestäsi?
Internetin syy jos syntiytyy? - kielletty
sallittu, kielletty. Ihmiset puhuvat synneistä täällä, niinkuin ne olsivat jollakin "valintalistalla" (valintamyymälässä), jossa sitten katsotaan että: hetkinen katsotaan, onko sallittu, jaaha ei, no enpä ota, entä tuo, jaa sallittu, otanpa sen. Onko koko käsitys synnistä kokonaan hukassa. Ehkä olisi raamatun avaamisen paikka.
Internetiä voi käyttää ihan niinkuin mitä tahansa, joko väärin tai oikein. Uskovalle on annettu Pyhä Henki, joka ilmoittaa synnin, vanhurskauden ja tuomion. Siis uskovalle, joka on todella Jeesuksen seuraaja ei mikä tahansa vähän uskonnollisuuteen taipuvainen tai "kulttuuriuskovainen".
Jos olet mies, niin sinulla kulkee mukanasi myös välineet raiskaamiseen. Tarkoittaako se mielestäsi sitä, että olet raiskaaja? Tämä on karkea esimerkki, mutta kuvaa hyvin ko. asiaa.- Petteri Punakuono
Siksipä onkin syytä pohtia mikä tekee eron television ja vaikkapa netin välille.
Ihmisillä on toki aivot ja toivottavasti myös ymmärrystä mikä on oikein ja mikä ei. Joku "viisas" on aikoinaan lähtenyt ihmisiä holhoamaan ja tuomitsemaan television pelkästään pahana. Tässä lestadiolaisilla on nykyisin vahva itsetutkiskelun paikka ja päättää ottaako kotiinsa television ja tietsikan nettiyhteyksineen vai pitääkö vanhan linjan ja kieltäytyy johdonmukaisesti molemmista. Tästä JOHDONMUKAISUUDESTA alunperinkin oli koko keskustelussa kysymys. Jokatapauksessa televisiosta voi samoin valita hyvät ja huonot asiat kuten täälläkin.
Noin yleensä olen sitä mieltä että on tekopyhää ja lapsellista väittää että lestadiolaiset osaisivat ja haluaisivatkaan välttää internetissä kaiken mikä on syntiä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957