Joskus ehkäpä puoli vuotta sitten aloin oksentelemaan "silloin tällöin" makeaa ulos, ja joskus henkisen pahan olon seurauksena oksensin mitä tahansa olinkin syönyt. Joskus saatoin ostaa vähän herkkuja ja oksensin.. Ja koko ajan kamala stressi syömisestä, saanko syödä, pakko laihtua 20 kg, (nykyään olen sitä mieltä että 30 kg), ja että liinkunko tarpeeksi laihtuakseni. Olen usein kamalan masentunut ulkomuodostani, olen kammottavan ruma ja läski. Joskus ahdistun, ja tuntuu että pitäisi purkaa pahaa oloa syömällä jotain herkkuja ja oksentamalla. Onnistuin eiliseen asti olemaan oksentamatta, viimeeksi oksensin kesäkuussa. Söin sipsejä, ja kun ei ollut ketään kotona, tuli kamala houkutus/pakonomainen tarve mennä oksentamaan. Onkohan minulla joku lievän syömishäiriön esiaste tai jotain? En ole pitänyt itseäni syömishäiriöisenä, mutta näin kirjoitettuna tämä kuulostaa vähän oudolta. En kyllä ainakaan viitsi vaivata koulun terkkaria tällaisella, kun toisilla on pahempia ongelmia, palstan muista kirjoituksista päätellen. :(
hei
tyttö17
6572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moikka!
Tiedän miltä susta tuntuu (ite kokenu saman) ja pisti heti silmään kun sanoit että "En kyllä ainakaan viitsi vaivata koulun terkkaria tällaisella, kun toisilla on pahempia ongelmia, palstan muista kirjoituksista päätellen." Kenenkään ongelmia ei voi laittaa sellaiseen järjestykseen mikä pahin ja mikä ei! Kaikilla on oikeus mennä juttelemaan terkkarin kanssa, sulla yhtä lailla kun muillakin!! Ei se terkkari siellä mieti et "voi jeesus mitä toi oikeen selittää, olispa jo kello 17 ni pääsisin himaan", oikeesti, ite menin terkkarille ja lääkäriin just ton ahmimisen takia ja se oli mun pelastus, se kuuntelee sua! ja terkkari on siitä parempi juttukaveri kun "tavalliset" kaverit, kun se ei tunne sua, ja se tietää niistä asioista jotain, eikä pelästy kun kerrot sille.. oon huomannut sen, kun kerroin yhdelle kaverille mun ahmimisesta, se ei osannut sanoa mitään kun järkyttyi niin paljon. Saat ammattiapua, sun itsetunto nousee ja tunnet olosi taas paremmaksi, en sano hyväksi, mutta ainakin paremmaksi! Sanon tän kokemuksesta! tsemppiä sulle!! :)
Vastauksesi auttoi paljon :) Olet oikeassa siinä, että kaverit saattavat pelästyä, minun kaverini suhtautui minuun jotenkin vihamielisesti, kun epäili minua oskentamisesta, mutta onnistuin valehtelemaan että kaikki hyvin. :( Kauheaa valehdella, mutten voinut kertoa totuutta.. Pitäisi varmaan vaivata terkkaria, ehkä hän osaa vastata kysymyksiini ja auttaa. :)
vihamielisyys saattaa johtua siitä että ne just pelästyy ja muutenki tuntuu nykyään et nuoret(olen ite 17v, tarkoitan mun ikäsiä tolla "nuoret") ei osaa suhtautua tollasiin asioihin vakavasti, ja saati jos kerrot jonkun sellaisen asian kun bulimiaan sairastuminen, kuinka moni TODELLISUUDESSA auttaa sua, eikä vaan kohauta olkapäitään ja anna asian olla..? todella harva, valitettavasti. Kiitän luojaani siitä että mulla on yks maailman ihanin ystävä, joka tarjoutu tulemaan mun kanssa sinne terapiaan ja on aina tukena, vaikka sillä itelläänkin on ollut vaikeeta. Kun vappuna kerroin ensimmäisen kerran asiasta kahdelle kaverilleni (kännissä...) he menivät sanattomiksi ja olivat vaivaantuneita, ei välttämättä johdu siitä ettei halua auttaa, mutta heillä ei ole ehkä uskallusta kohdata totuutta? niin kuin monilla.. Vihdoin kun on saanut sanottua sen ulos ja ollu avoin, tulee tollasta vastaan.. tuntuu että ihan turhaan mitään kellekkään sanoin..
Nykyään muutenkin ihmiset, etenkin kundit, ovat välinpitämättömiä ja eivät arvosta enää toisia samalla tavalla kun ehkä ennen..? Kundeilla mielessä aina yks asia, oon niiiiiin korviani myöten täynnä sitä mitä kundit ajattelee (musta) "ompa tolla hyvä kroppa, jos vaikka pääsis sen pöksyihin" ja sitten sitä yritetään ja yritetään. Muutenkin ihmisistä tullut tekopyhiä...
He eivät kai osaa suhtautua siihen :S Minäkin meinasin kännissä juuri vappuna kertoa kavereille, mutta olen NIIN iloinen, etten saanut aikaiseksi kertoa.. :) Se on minulla vikana, että kännissä en meinaa osata pitää suutani kiinni. :D En kyllä onneksi juo kovin usein. Minulla ei ole tuota ongelmaa, että kundit haluaisivat "päästä pöksyihin" tai mitään. Toisaalta, en tiedä onko sekään sitten niin kiva juttu. Olen varma, että he ajattelevat miten ruma olen ja ällöttävä läski. No, enpä voi mitään.. Hyvä kun olet päässyt terapiaan. :) Minun pitäisi uskaltaa mennä puhumaan sinne terkkarille, niin kuin täällä ihmiset ovat neuvoneet, ettei tämä tästä pahentuisi.. :)
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että pikemmiten terkkarin puoleen tai jonkun muun tykö apua hakeen! Vaikket vielä kovin oksentelisikaan, se voi pian riistäytyä käsistä, ellet tee asialle jotain. ´Ja ehdottomasti tarvit apua myös tuon itsetuntosi kanssa. Toivottavasti saat pian apua, ja pystyt vielä jonain päivänä näkemään itsesi vähemmän kriitisesti;)
tosissaan tyttö17,sinulla alkaa olemaan ihan yhtä vakavat paikat jollet pian hae apua!se ei ole helppoa ,eikä mieluisaa,mutta loppuelämän kannalta HYVIN KANNATTAVAA!!!!
et halua samaan jamaan "kaikkein huonovointisimpien" kanssa,joten koita saada kierre loppu ennen alkuaan!?
tiedän hyvinn ,iten kaikki alkaa vähitellen ja kohta tää tauti on syönyt sut elävältä...
t: 17-VUOTIAANA itsekkin 2vain silloin tällöin" oksennellut riippakivi kuolemanpartaalta