Ryöstömurha - Pori

käsikähmä

Porissa raaka ryöstömurha

Ryöstäjät ehtivät paeta paikalta ennen poliisin tuloa. Tapausta tutkitaan murhana ja törkeänä ryöstönä.

Omakotitaloon väkivalloin tunkeutuneet ryöstäjät ampuivat miehen tänä aamuna Porin Koivistonluodossa hieman aamuseitsemän jälkeen.

Tapahtumahetkellä talossa oli kotona pariskunta. Kaksi kommandopipoihin pukeutunutta miestä vaati pariskunnalta rahaa, ja samassa yhteydessä mies ammuttiin. Vaimo selvisi vammoitta.

Tunkeutujat ehtivät poistua paikalta ennen poliisin tuloa.

- Tilanne oli asunnossa johtanut käsikähmään uhriksi joutuneen mieshenkilön ja ryöstäjien välillä, jossa yhteydessä ampuma-asetta käytettiin ikävin seurauksin, kertoo rikoskomisario Erik Salonsaari Porin poliisista.

Ryöstäjät saivat saaliikseen kymmenien tuhansien eurojen saaliin. Poliisin mukaan pariskunnan rahat olivat sellaisessa paikassa, etteivät ryöstäjät olisi niitä täysin omin neuvoin löytäneet.

Poliisi on ottanut useita ihmisiä kiinni, mutta ketään ei ole pidätetty. Tapausta tutkitaan murhana ja törkeänä ryöstönä.

Kankaanpäässä vastaava ryöstö

Porin ryöstö muistuttaa syyskuussa Kankaanpäässä tehtyä ryöstöä.

Myös Kankaanpäässä ryöstäjät tunkeutuivat omakotitaloon, ryöstöaika oli aamu ja kohde yrittäjäpariskunta. Ryöstäjien sitoma iäkäs nainen selvisi hengissä. Kankaanpään ryöstäjiä ei ole saatu kiinni.
--------
Linkkejä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2005/10/399762

http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=1101981312294

http://www.iltalehti.fi/2005/10/17/200510173620840_uu.shtml

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Kotiin tunkeutuneet ryöstäjät ampuivat miehen Porissa/1101981312294

http://www.kaleva.fi/html/JTpage515526.html

15

3402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lörppäsuu?!

      "Paikkakunnalla kerrotaan yleisesti tiedossa olleen, että hänellä on runsaasti rahaa."

      Toihan riittääkin jo moiseen. . .

    • Porinäijä

      Minkälainen ihminen alkaa käsikähmään aseistettujen ryöstäjien kanssa?

      • mielestäni puolusti

        omaansa jota hän oli onnistunut haalimaan kotitaloonsa.
        Oma henki ei merkinnyt hänelle mitään.
        Rahasta oli tullut hänelle palvonnan kohde.
        Kun hän huomasi edessään uhkan ja palvomansa asian olevan uhattuna puolustautui hän ikävin seurauksin.

      • #£3
        mielestäni puolusti kirjoitti:

        omaansa jota hän oli onnistunut haalimaan kotitaloonsa.
        Oma henki ei merkinnyt hänelle mitään.
        Rahasta oli tullut hänelle palvonnan kohde.
        Kun hän huomasi edessään uhkan ja palvomansa asian olevan uhattuna puolustautui hän ikävin seurauksin.

        Eli tässä tapauksessa ei selvitty,tuli kalliimmaksi...taas jotenkin helpottaa,ettei ole rikas...kun noita hulluja on muutenkin,ja ihmisten kimppuun käydään syyttä suotta,niin on ainakin yks porukka vähemmän,kun ei ole rahaa...tosin jos mulla olis,sitä maallista kotona "huomattavia" summia,enpä siitä laulelis ja henkseleitäni paukuttelis,kertomalla kylillä...ja olishan mulla noi koirat silloinkin,joten yllätys momentti hyökkääjiltä häipyis ja muutuis odottavaksi,kuka uskaltaa tulla sisään...ja sais treenata koiraa...rahalla ei saa onnea,eikä henki palaa,vaikka rahat saataiskin takas ja kundit nalkkiin...äijä on kuollut,sillä siisti...sankarin leikkiminen,vain rahojen menettämisen pelossa on typeryyttä,sillä tuollaisessa tilanteessa olevat ryöstäjät ovat ilmeisen tosissaan ja rajanylityksen jälkeen valmiita mihin tahansa...

        Ja kun luokkarajat ovat rahvaan ja hienoston välillä ainoastaan taloudellisia tälläiset jutut tulevat lisääntymään.Eli jos maallista mammonaa onnistuneesti kerännyt,paremmaksi tilin saldon perusteella itsensä lukeva ihminen,olkaimia paukutellen katsoo persaukista lajitoveriaan halveksivasti,voi vain kuvitella mitä tämän kateutta pursuvan kansan päässä liikkuu...ja mitä tulee tapahtumaan,kun rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy...ei tarvii olla mikään ennustaja..

      • rikollisuus
        #£3 kirjoitti:

        Luokkarajoista on turha puhua, kun kaikki viittaa järjestäytyneen rikollisuuden suuntaan. Vaatetus, kommandopipot ja aseet eivät kuulu laitapuolen miesten varustukseen. Onhan mahdollista, että kysymys on itärikollisuudesta, jossa ihmishenki ei paljoa paina.

      • HÖH!
        rikollisuus kirjoitti:

        Luokkarajoista on turha puhua, kun kaikki viittaa järjestäytyneen rikollisuuden suuntaan. Vaatetus, kommandopipot ja aseet eivät kuulu laitapuolen miesten varustukseen. Onhan mahdollista, että kysymys on itärikollisuudesta, jossa ihmishenki ei paljoa paina.

        Igorit toimii maassa maan tavalla. Suomessa se tarkoittaa matalaa profiilia. Tällaisiä tekoja tekevät vain paikalliset hörhöt.

      • Vai idästä =D
        HÖH! kirjoitti:

        Igorit toimii maassa maan tavalla. Suomessa se tarkoittaa matalaa profiilia. Tällaisiä tekoja tekevät vain paikalliset hörhöt.

        Tekijät olivat niinkin kaukaa idästä kuin ihan Ulvilasta. Okei, onhan se idässäpäin kun porista katsoo.

    • paremmassa

      turvassa.Mutta jos rahat ei olleetkaan rehellisin perustein hommattuja,niin pankkiin ei ilmeisesti ole uskaltanu viedä.Eikö se vieläkään mene perille,ettei suuria summia rahaa kannata kotona pitää.Ja jos on vielä luonteeltaan kehuskeleva,sitä suuremmalla syyllä rahat piiloon ja niin että edes mitään auto-tai höyläkortti ei tilille ole.Siitä kannattaa poissulkea myös nettiyhteys ko. tilille.Ensimmäinen ehto on että ei leveile,sillä se kyllä leviää kulovalkean tavoin,ja justiinsa niissä piireissä missä sen tiedon ei pitäisi koskaan levitä.Rahalla kun on ihmeellinen taikavoima.

      • raha

        On olemassa harmaa talous, jonka on vaikea käyttää pankkia. Huutokaupoissa vaaditaan usein käteistä. Rikollisuudesta puhumattakaan.

      • tätä
        raha kirjoitti:

        On olemassa harmaa talous, jonka on vaikea käyttää pankkia. Huutokaupoissa vaaditaan usein käteistä. Rikollisuudesta puhumattakaan.

        Mutta ken sille tielle lähtee,että hommat ei kestä päivänvaloa,saa varautua kaikkeen.Rahalla kun kumma valta ja sitä muutamat haluaa keinolla millä hyvänsä,piittaamatta siitä millä tai miten sen hankkii.

      • niiihhh
        tätä kirjoitti:

        Mutta ken sille tielle lähtee,että hommat ei kestä päivänvaloa,saa varautua kaikkeen.Rahalla kun kumma valta ja sitä muutamat haluaa keinolla millä hyvänsä,piittaamatta siitä millä tai miten sen hankkii.

        Mitä todennäköisemmin tulee tässä lähipäivien saatossa ilmi, että kyseinen tapettu mies oli ns. valkokaulurikollinen eli esim vähän muokannut firmansa kirjanpitoa, jättänyt alvit maksamatta tai muuta vastaavaa. Ilmeisesti ei ollut myöskään osannut rahanpesua kun kotona säilytteli setelitukkoja. Yks klassinen esimerkkihän on kaivaa omaisuus kultaharkkoina jonnekin varmaan piiloon.
        Ei ketään tietenkään saa tappaa, mutta voi tiettyihin asioihin jollakin tavoin varatuakin.

    • Hyrma

      Kannatti sitten rehvastella pitkin kaupunkia täysinäisellä kassakaapillaan.

      • rahaaon

        haloo kateelliset porilaiset,joku menetti isänsä ja puolisonsa.tehkää töitä,ei kelasta jää kaappiin.

      • Ihmettelijä

        Jaa, että ryöstömurhan kohde rehvasteli rahoillaan? Kummallista kyllä on , että jos pariskunnalla ei ollut tapana pitää suuria rahavaroja kotonaan, niin miten ryöstäjät tiesivät "oikean osoitten"? Ei kukaan pidä käteistä kymppitonneja kotonaa.
        Onko jutussa jotain "hämärää"? Taidettiin mainita vangitsemisoikeudenkäynnin (salainen) yhteydessä, että juttuun liittyy myös muita...

    • Münster

      Tekijäthän olivat kaiketi suomalaisia, eivät somaleja. Ei siis mitään ongelmaa kenelläkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe