Olen ihan pihalla kun lintulauta tässä meidän suhteessa, en käsitä mikä miestäni riivaa.
Mitättömistä asioista saa kauheen raivarin, ei kuuntele muita, on itsekeskeinen, vaatii täyttä palvelua kotona, tulee ja menee millon huvittaa, viettää melkeen kaiken vapaa-aikansa aikansa kavereittensa kans, ei koskaan pyydä anteeks, ei ole koskaan omasta mielestä väärässä, ei tunne katumusta, ei arvosta ketään, ei kunnioita ketään, ei siedä kritiikkä, ei koskaan opi virheistään, ei suostu muuttaan tapojaan, koko ajatus maailma on kielteinen, kaikkea pitäisi saada mutta ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään, pitää itseään parempana kun muut (muut on "alamaisia"), mikään muu ei merkitse mitään paitsi raha, käyttäytyy kun uhmaikäinen lapsi joka ei saa tahtoaan läpi jos ollaan eri mieltä, lupaa lupaa ja lupaa mutta siihen se sitte jääki, luulee olevansa maailman napa.
Mitä mä teen? oon ihan tyhjä, oon yrittäny kaikenlaista että sillä olis hyvä mieli mutta mikään ei riitä.
En käy baareissa, kavereitakaan ei oo enää jäljellä kun pari, en kulje missään, vois sanoo etten eläkkään enää.
Pelkään yksin jäämistä ja siks kait oon takertunu kiinni.
En oo täydellinen. Ajattelen aina ensin miestäni sitte vasta itteeni. Kaikki tuntuu pöyrivän sen ympärillä.
Oon melkeen aina yksin, meen nukkuun yksin, herään yksin, oon kaikessa yksin.
En tunnistais itseäni jos mulle oltais 15 vuotta sitte kerrottu minkälaista elämää tänään elän.
Oonko ainut jolla elämä on tällasta? Tänään tuntuu erityisen raskaalta, toivon että saan voimia että jaksan jatkaa.
Jos joku viisas vois vähän valaista mulle mikä mun miestä riivaa tai mistä on kysymys olisin kiitollinen.
En tiä missä
9
1001
Vastaukset
- nainen
kuin sun miehesi, käyttäydyn vähän samaan tapaan. No, en ehkä ihan noin pahasti mutta kuitenkin.
Ja syy on juuri siinä, kun en halua että jonkun elämä pyörii ympärilläni. En minä halua mitään palvelijaa tai uhrautujaa, vaan itsenäisen ihmisen, joka ei ole takertunut minuun vaan pärjää myös omillaan. Minua ottaa päähän kun toinen ei koskaan käy missään, on vaan aina kotona, ja mulla ei ole ikinä mahdollisuutta olla yksin. Aina pitää tuntea huonoa omaatuntoa kun itse haluaa kulkea, ja toinen taas ei.
Suosittelen sinullekin ihan sitä, että itsenäistyt ja hankit itsellesi oman elämän, etkä elä sitä jonkun toisen siivellä. Alat tekemään niitä juttuja joita haluat, etkä vaan odota jonkun toisen viihdyttävän sinua. Ehkä miehesikin kiinnoistuisi seurastasi, jos hän ei kokisi sinua riippakiveksi.
En ymmärrä miksi parisuhteen pitäisi olla joku kahle, jonka jälkeen ei voi muuta tehdä kuin nyhjätä yhdessä. Toiselle pitää antaa tilaa. Ei kaikki kaipaa kylkikyljessä kyhnäämistä, vaan pidemmän päälle se alkaa tuntua ahdistavalta.
Omaa elämää ei kannata haaskata toisen varaan jäämisellä. Parisuhteestakin saa enemmän, kun sitä ei ole riippuvainen toisen ihmisen läsnäolosta, vaan osaa nauttia myös muusta elämästä. - luonnehäiriöinen
Voisiko miehesi olla narsistisesti sairas? katsopa mitä linkkejä löydät kun haet psykopatia tai narsismi. Toivottavasti olen pahasti hakoteillä, kirjoituksesi kuitenkin mielestäni viittaa siihen suuntaan.
- poikkeavat ja räiskyvät
ole luonnehäiriöisiä! Vituttaa kun sitä tuputetaan joka tuutista. Mulla katkes vuosi sitten suhde jota ei olisi pitänyt alkaakaan. Yhtä helvetin riivaamista puolin jat toisin, ja MINUA pidettiin narsistisena ja luonnehäiriöisenä. Siis mieheni ja sen suku piti. Ne ei tienneet millasta henkistä painostusta ja v-tuilua mies minua kohtaan harjoitti ja siitä minä ne raivarit sain, kun se ei yhtään ajatellut miltä minusta tuntuu. Ensin aikani siedin, yritin hyvällä, sitten aloin huutaa ja lopulta yritin kohdella häntä samoin kuin hän minua ja siitä alkoi helvetti. Sitten häivyin ja hain eroa. Mies käänsi senkin niin päin että HÄN haki eroa koska minä olin täysi kaistapää... Ja olinko minä? Olen elämässäni seurustellut kaksi lyhyempää (alle 2 v) suohdetta, ei tapeltu eikä juuri riidelty sen kummemmin. Kumpikin suhde päättyi kai kaikessa hiljaisuudessa, alettiin tapailla harvemmin ja sitten toisella olikin jo "joku muu" eikä asiasta kai edes keskusteltu. Kolmas pidempi suhde kesti 8 vuotta ja loppui kun todettiin että ollaan enemmän kavereita kuin pariskunta. Eikä mekään riidelty. Sitten tapasin nyt ex-aviomieheni, ja se oli tulista rakkautta puolin ja toisin, mutta alkoi siis vihkimisen jälkeen muuttua painajaiseksi. Nyt olen tasaantunut, mutta vieläkin alkaa pulssi nousta kun edes luen että jotakuta automaattisesti epäillään luonnehäiriöiseksi. Olen jutellut ystävieni ja sukulaisteni kanssa, sekä myös nyk. miesystäväni kanssa narsistisuudesta, sillä otin tietysti vakavasti minuun kohdistuvat syytökset. He vakuuttivat etten ole millään lailla häiriintynyt, temperamenttinen kyllä, mutta ei narsistinen. He tekivät paljon töitä osoittaakseen mitä kaikkea olen tehnyt elämässäni, joka osoittaa että ajattelen ensin muita ja sitten itseäni. Mutta että jokaisella on joissain asioissa oikeus pitää omia puoliaan. Okei, uskoin selvitykset, mutta mies sukulaisineen on onnistunut antamaan tietyissä piireissä minulle luonnehäiriöisen leiman. Minkä sille voi. Nykyisen miesystäväni kanssa tapailemme aika paljon, mutta ei hän eikä kukaan muukaan ole kuten ex-mieheni, kukaan ei ole provosoinut minua raivoon. Silti en uskalla sitoutua tähän mieheen, sillä en luota mitä tulevaisuus tuo. Elämme päivä kerrallaan ja nautimme elämän positiivisista asioista. Ennen kuin lähtee leimaamaan noin jyrkällä arviolla ketään, olisi syytä harkita ja TARKKAAN. Vain terveydenhoidon ammattilainen (lääkäri, psykiatri) voi tuollaisen tuomion antaa. Kotipsykiatrit pysyköön nahoissaan.
Oli vaan pakko huomauttaa....
- vaimo81-vm
Samanlaisia piirteitä omassa miehessäni, hän kyllä pyytää anteeksi käytöstään kun loukkaannun ja selitän miten pahalta joskus tuntuu.. Itse saan hänestä semmoisen kuvan, että hän on itsekäs eikä näe ympärilleen, sitä kautta hän ei ehkä edes tajua miten saattaa satuttaakaan. On hän jopa itkenyt, kun olen puhunut etten jaksa enää, hän tuntuu olevan aina vilpitön anteeksi pyytäessään.. En vain jaksaisi kuunnella lupauksia ja anteeksipyytelyitä enää, liian monta kertaa on asiat puhuttu uudelleen ja uudelleen, eikä silti mikään muutu :( Hänen käyttäytyminen antaa itselleni kuvaa ettei hän todellakaan rakasta tai välitä, ja on vaikea sitä sitten uskoa kun ne sanoina kerrotaan. Tiedän, että tulen itkemään ja pettymään vielä monet kerrat, mutten ole vaan valmis vielä luovuttamaan..
- Eksynyt
Ois voinut olla kuin mun ajatuksista...Ja tuntuu et tästä ei pääse irti, ei sitten mitenkään. Joillekkin se osaa olla niin imarteleva perseen nuolija, mut ei enää niille joille pitäs olla ystävällinen. Edes vaimolleen. Meillä on lapsia...Ne mä hoidan mielelläni, mut se vituttaa et on yks aikuinen vauva.
- nopeasti
Käy tosiaan googlettamassa "narsisti". Saat varmasti jonkinlaisen kuvan ihmisestä, jonka kanssa meinaat vanheta.
Vaikka hän ei olisikaan täydellinen narsisti, niin haluaa kuitenkin kotiin harmaan hiiren ja palvelijan, ei kukaan sellaisesta halua luopua ja jos sen voi pitää huutamalla ja raivareita saamalla ja saa sillä vielä enemmän miellyttämistä, niin tauti vaan pahenee.
Vaikka kuinka pelkäät yksinoloa, niin mitenkähän nyt on. Alistavan, itsekkään ihmisen rinnalla on vielä yksinäisempi kuin oikeasti yksin. - mietihän vielä
"Oon melkeen aina yksin, meen nukkuun yksin, herään yksin, oon kaikessa yksin." Sinähän olet yksin siinä suhteessa, etkä mitenkään takertunut! Sinä elät "suhteessa" jossa on vain yksi osapuoli - sinä itse. Tuskinpa se elämäsi radikaalisti muuttuisi,jos jättäisit miehesi. Jos tekisit listan, johon luettelisit miehesi hyvät ja huonot puolet, voin laittaa pääni pantiksi, että huonot hakkais hyvät 10-0! Sillon on enää yksi vaihtoehto jäljellä: muutos.
Muuta elämäsi ja nauti siitä. Toivottavasti 15 vuoden päästä tunnistat itsesi teoistasi. Älä tuhlaa enempää vuosia siihen, mikä ei tuota mitään tulosta. - summeri
Luin sun kirjotuksen ja aloin pelkäämään omaa kohtaloani. Olen ollut vasta n. vuoden poikaystäväni kanssa yhdessä, mutta välillä on sellainen tunne, että en tunnista itseäni tästä nykyisestä elämästäni.
Poikaystäväni käyttäytyy osittain kuvaamallasi tavalla. Tällä hetkellä on parempi kausi menossa, voisi jopa olettaa että asiat ovat lopullisesti menossa parempaan suuntaan ja olemme pääsemässä tuon ikävän kauden yli.
Ennen mulla oli hyvä itsetunto, nyt se on ainakin osittain huonontunut tämän suhteen aikana. Mä myös yritän tehdä aina kaikkeni, että poikaystävällä ois parempi mieli. Huolehdin, paapon, välitän, rakastan. Lopulta oon kuitenkin ihan yksin. Kuka mua kuuntelee, kun mulla on murheita ja huolia?
Tää sun kirjoitus pisti mut miettimään, kuinka kauan tällaista suhdetta kannattaa jatkaa. Haluaisin ihan mielenkiinnosta kysyä, kuinka kauan olet tämän miehen kanssa ollut yhdessä? Entä kuinka kauan mies on käyttäytynyt kuvaamallasi tavalla?
Ai niin.. lopussa kysyit, osaisko kukaan sanoa miksi miehesi käyttäytyy noin. Heitän tähän muutaman ajatuksen ilmaan; onko suhteessanne koskaan petetty puolin tai toisin? Oletko miettinyt, voiko mies olla masentunut, tai joku luonnehäiriö tms, joka on nyt vasta alkanut tulla esiin (esim. jonkun shokeeraavan tapahtuman seurauksena)? Tai sitten mies on jo menettänyt toivonsa yhteisen tulevaisuutenne suhteen, mutta ei vaan halua päästää irti. Odottaa, että sinä teet sen (,ja haukkuu sitten jälkeenpäin todennäköisesti, että miksi jätit hänet). Jos näin kävisi, tosiasiassa hän halusi erota, mutta ei vaan pystynyt itse olemaan itselleen rehellinen. Odotti vain, että sinä kyllästyt hänen kylmyyteen ja vittumaisuuteen ja lopetat suhteen.
Tässä joitakin pohdintoja, toivottavasti auttoi. Tsemppiä sulle joka tapauksessa! Kehotan miettimään asioita, se kertoo jo aika paljon, että tunnet olevasti aina yksin, etkä tunne enää itseäsi nykyisestä elämästäsi. - nainen!
ei (kai) riivaa mikään muu kuin se, ettei sinulla ole omaa elämää. Hommaa sellainen. Ei ainakaan tarvitse yksin kotona nyhjöttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934