jos mies ei halua seksiä, onko ainoa syy toinen nainen? viime kerrasta on niin kauan etten edes viitsi kertoa. olen kyllä ehdottanut mutta on kuulema liian väsynyt.. Meillä on 1-vuotias lapsi joka tietenkin vie oman aikansa. Tuntuu että mieheni menee mieluummin töihin kun on kotona kanssani. Eli missä vika? Kun kysyn niiin on vaan väsynyt. Mitä mieltä olette??
mielipide..
8
1233
Vastaukset
- vastaus
Pahoittelen, kun en ole kysymyksesi kohderyhmää, vaan nainen.
Miehen seksihaluttomuudelle voi olla monia syitä. Kun nyt ensin kerroit epälystäsi toisesta naisesta, niin täytyy kysyä heti alkuun, oletko muuten mustasukkainen? Oletko esimerkiksi kieltänyt miestäsi hankkimasta seksuaalisia virikkeitä (videot, lehdet, mitä kenelläkin), tai harrastamasta itsetyydytystä? Mies saattaa tarvita niitä ylipäätään seksuaalisten halujensa ylläpitämiseen (fantasiat ovat suuri osa ihmisen seksuaalisuutta ja mies suhtautuu seksiin visuaalisemmin, kuin nainen).
Toinen syy voi liittyä lapseen. Mies saattaa kokea vaikeuksia irtaantua isän roolista. Lapsen hoitaminen voi myös olla todella uuvuttavaa (etenkin, jos se tapahtuu vain toisen vanhemman ehdoilla ja tavalla). Tällöin saattaa työelämä maistua perhe-elämää herkullisemmalta.
Stressi, huolet ja masennus voivat myös vaikuttaa seksuaalisiin haluihin.
Onko seksinne liian suorituskeskeistä nykyään? Mies voi ottaa paineita siitä.
Onko erektiossa, tai ejakulaatiossa vaikeuksia, vai onko ainoa ongelma haluttomuudessa?
Rutiinit ovat myös tehokas seksihalujen tappaja. Jos seksi on aina samanlaista, kaavamaista jne. ei ole ihme, jos nuo halut vähentyvät. Ideoita käyttöön!
Jos mies kerran on niin halukas, että seksiä täytyy hakea muualta, niin todenäköisesti seksi omankin naisen kanssa kelpaa usein. Uskottomuus lienee viimeinen asia, jota minä veikkaisin mehen seksihalujen vähentymiselle. Sitäpaitsi jo siitä turhaan syyttäminen voi aiheuttaa ylimääräistä stressiä ja mielipahaa, ettei sitten ainakaan kiinnosta.
Sen sijaan, että kyselet täällä mahdollisia syitä, kannattaa keskustella asiasta sen oman kumppanin kanssa. Me naiset olemme joskus pirun huonoja ymmärtämään miehiä (niin erilaisia, kun keskenämme olemme, vaikka monen asian suhteen myös kovin samanlaisia) ja vastaavasti miehet monesti vähän huonoja puhumaan näistä asioista, jotka kokevat itselleen aroiksi (miehelle seksuaalisuus on osa mehisyyttä, missä se on naisellekin naiseutta). Koetahan saada kumppanisi avautumaan! Parannuksen ongelmalle löydätte vain, jos löydätte sille syyn!
Mietihän tilanteita, milloin et itse halua seksiä (kun sinulla on huolia, kun olet uupunut, kun on rästiin jääneitä hommia jne.). Ehdotatko seksiä miehelle yleensä vain sellaisina hetkinä, kun juuri sinulle itsellesi sopii ja kun sinulla itselläsi ei ole mitään erityistä työn alla? Mitä miehesi on tekemässä yleensä silloin, kun teet aloitteen? Saako miehesi nukkua tarpeeksi ja olla myös itseksen riittävästi (ilman, että on aina töissä, tai kotona ollessaan hoitaa aina lasta)? Syy voi todellakin olla jopa pelkästään tuo väsymys ja seksiä saadaksesi sinun täytyy tehdä sille asialle jotakin...- nannika
Menipä nikit ja otsikot sekaisin, vaan liekö tuolla niin väliä...
- Jarski
nannika kirjoitti:
Menipä nikit ja otsikot sekaisin, vaan liekö tuolla niin väliä...
Oli niin hyvä vastaus, että aivan sama ;)
- lotta1??
En ole mustasukkainen ja en ole kieltänyt mitään noista asioista. Hän harrastaa omia "juttuja" noin 4 kertaa viikossa, kun minä taas en koskaan, olen viimeksi käynnyt ystävieni kanssa kahvilla heinäkuussa. lapsen hoito EI voi olla miehelleni rasite koska, hän näkee lastaan muutaman tunnin päivässä. Mieheni ei keskustele asiasta kanssani vaikka olen useasti yrittänyt. olen sanonut miltä minusta tuntuu ja kysynyt samaa häneltä vastaus on aina sama: väsymys. Ymmärtäisin jos hän näyttäisi väsymystään mutta, hän haluu tehdä töissä ylityöt, mennä ystävien kanssa, käydä harrastamassa.. ehkä sitten vika on minussa..
- .....
minun mieheni on myös haluton, tosin se on kausittaista. Meillä haluttomuusajat sijoittuvat usein kesään ja olenkin ajatellut, että ehkä se johtuu ns "ympäristötekijöistä" eli siis olen itse hieman pyöreähkö ja minusta tuntuu, että se korostuu mieheni silmissä kun kaduilla ja rannoilla kulkee kauniita hoikkia naisia. Oma näyttää varmaan siinä rinnalla rupsahtaneelta akalta... Toivon tosiaan, ettei teillä ole näin, etkä joudu kärsimään itsetunto-ongelmista kuten minä. Nyt varmaan monikin ajattelee, että miksi ihmeessä olen kyseisen miehen kanssa? Avioerokynnys on erittäin korkealla johtuen omasta vaikeasta avioerolapsuudesta. Tämä on hyvin monimutkainen juttu, ei sitä voi tässä selittää. Tiivistettynä sanoen joillekin miehille ulkonäkö on niin tärkeä, että haluttomuus voi johtua siitä. Typerää, pinnallista mutta totta.
- nannika
Olisikohan syynä vain oma huono itsetuntosi? Mietihän miehesi ulkonäköä ja sitä, onko siinä parantamisen varaa? Onko sinun halusi muka rippuvainen tämän ulkonäöstä ja muutamista kiloista? Mahdollisia syitä haluttomuudelle voi olla todella monia. Ettet vain olisi itse etsimässä nyt selaista viestiä, mitä ei todellisuudessa edes ole, vai onko miehesi itse sanonut tuon syyksi?
- ed vastaa
nannika kirjoitti:
Olisikohan syynä vain oma huono itsetuntosi? Mietihän miehesi ulkonäköä ja sitä, onko siinä parantamisen varaa? Onko sinun halusi muka rippuvainen tämän ulkonäöstä ja muutamista kiloista? Mahdollisia syitä haluttomuudelle voi olla todella monia. Ettet vain olisi itse etsimässä nyt selaista viestiä, mitä ei todellisuudessa edes ole, vai onko miehesi itse sanonut tuon syyksi?
tämä ulkonäkökysymys on toivon mukaan vain yksi osa tätä haluttomuutta. Se on kuitenkin aivan totta! mieheni on itse erittäin hyvässä kunnossa, ei grammaakaan ylimääräistä. Hänellä on kaikkien asioiden suhteen hyvä itsekuri ja sitä samaa hän toivoisi minultakin. Minä olen makuri ja haluaisin aina välillä herkutella ja nauttia elämästä. Teenkin sen mutta en hänen kanssaan. vaikka vastustankin periaatteessa avioeroa olen toki senkin vaihtoehdon hänelle esittänyt. Hän ei halua eroa. Selibaattia on menossa nyt neljättä kuukautta eikä ratkaisua näy.
- iitu
Melkoisen monella pariskunnalla seksielämä valitettavasti kärsii perheen kasvaessa suhteen ikääntyessä.
Jos pari on aina tuntenut toisiaan kohtaan intohimoa, tunne voi olla vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen ihan riittävän kuuma. Jos taas seksi on jo alkuaan ollut vain 'ihan kivaa' niin siinä on vaarana että ajan saatossa toisesta tulee liiaksi vaan kaveri.
Mietipä nyt, olisiko mahdollista että juuri näin on päässyt käymään. Itselläni on parikin suhdetta loppunut siihen ettei yhteinen seksi enää kertakaikkiaan kiinnosta. Toisesta oli tullut kuin veli. Ja itsellä ainakaan ei ollut intoa lähteä mihinkään parisuhdeterapioihin tms. Mutta teille voisi sellaisesta ehkä olla apua? Tsemppistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922