Miten toimisin, kun meillä on Espoon käräjäoikeuden vahvistama sopimus joistain lapsia koskevista kuluista eikä exäni suostu noudattamaan sopimustamme.
Hän ei maksa osuuttaan ja minä olen joutunut maksamaan mm. 90% joistain hankinnoista, vaikka hänen osuutensa oli sopimuksen mukaan tuo 90%.
Suurin ongelma on varallisuuteni, jonka perusteella joudun maksamaan oikeudenkäyntikulut. Ulosottoon nämä sopimusasiat eivät mene, sillä kyse ei ole elatusmaksusta.
Onko paras vaan julkaista tämän sopimuksen rikkojan nimi ja kertoa hänen työpaikkansa ja asemansa, kun muutakaan keinoa en keksi.
sopimuksen noudattaminen
6
449
Vastaukset
- marella
nyt on kysymys?
- hämmästynyt
Onko sillä nyt sitten niin väliä, millaisista hankinnoista on kyse?
Sopimuksen noudattaminen on pääasia, on sitten kyseessä lasten tapaaminen tai sitten etukäteen sovitut hankinnatkin.
Lapset harrastavat musiikkia ja kyse on soittimista ym. soittamiseen liittyvistä hankinnoista, kuten nuoteista, jousista, soitinten kunnostamisesta ja niiden huoltamisesta. Lapset tarvitsevat jatkaakseen harrastustaan kaikkea edellä mainittua.
Lapset kasvavat ja sen myötä on mm. vaihdettava viulu kokoviuluksi. Kyseessä on isoja summia, joita en pysty vastaamaan kuin enintään 10% osuudella. Jaoimme kulut, vaikka minulla ei juuri nyt olekaan palkkatuloja (yritän saada opintoni loppuun) ja ko. isällä on tietääkseni 10 000 euron kuukausipalkka.
Siis eikö kyseessä ole periaatteelinen asia - sopimuksen noudattamisesta - ja ihmettelen kovasti, että isä ei halua noudattaa sopimusta.
Minä en ole sitä rikkonut.
Tämä samainen isä ei järjestä kesäksi aikaa lapsilleen vaikka vaatimalla vaati neljää viikkoa itselleen. Kun sitten kesä koitti, niin isä lähtikin uuden kihlattunsa kanssa merille, vaikka hyvin tiesi edellisistä kesistä, etteivät lapset halua tulla mukaan.
Tämä isä käyttäytyy hankalasti eikä siihen oikein voi muuta tehdä kuin toivoa hänen järkiintyvän.
Vielä tiedoksi: tämä isä petti, haki eroa ja yritti saada minut näyttämään syylliseksi eroon. Tämä samainen isä on vastuullisessa asemassa suuressa suomalaisessa monikansallisessa yrityksessä. Hän vei vihille alaisensa, jonka oli itse nimittänyt ko. asemaan.
Mitenköhän siellä yrityksessä asioista ajatellaan tällaisesta isästä? Ei kai mies muutu mennessään työpaikalle.
Tämä samainen mies on nimittänyt minua ilkeäksi ihmiseksi tai muuten vaan psyykkisesti sairaaksi, kun vaadin häntä pysymään sopimuksessamme.
Esitän siis edelleen kysymyksen: miten te toimisitte minun asemassani. Kaiken lisäksi toivon asiallisia vastauksia ilman omia kaunoja. - marella
hämmästynyt kirjoitti:

Esitän siis edelleen kysymyksen: miten te toimisitte minun asemassani. Kaiken lisäksi toivon asiallisia vastauksia ilman omia kaunoja."Suurin ongelma on varallisuuteni, jonka perusteella joudun maksamaan oikeudenkäyntikulut."
Jos sopimuksen noudattaminen on pääasia, niin hanki se assari ja lakkaa valittamasta. - edelleen todella hämmästynyt
marella kirjoitti:
"Suurin ongelma on varallisuuteni, jonka perusteella joudun maksamaan oikeudenkäyntikulut."
Jos sopimuksen noudattaminen on pääasia, niin hanki se assari ja lakkaa valittamasta.Odotan joltain älykkäältä ihmiseltä viestiä tässä tilanteessa. Varallisuuteni estää siis minua saamasta ilmaista apua. Asun omistamassani asunnossa lasteni kanssa ja siksi olen liian varakas.
Yhteishuoltajuus on useille vaikeaa ja olisin toivonut yhteishuoltajuuteen myös lasten isältä halua todella ajatella lasten etua.
Sopimuksen tekeminen vaati meiltä molemmilta halua joustaa ja ajatella lasten etua. Nyt kuitenkin toinen osapuoli ei sitä noudata. Näitä tilanteita tulee usein esille ja laillisesti en pysty kuin viemään asian oikeuteen, mikä on minusta erittäin huono tie yrittää hoitaa lasten asioita. Kaiken lisäksi exälläni on todellakin ylivoima minua vastaan taloudellisessa mielessä. Minä todella voin palkata vain assarin. Siinä, marella, olet oikeassa, mutta exäni voi palkata huippujuristin. En siis noudata neuvoasi - se tietäisi todennäköisesti kovia oikeudenkäyntikuluja, joiden maksu saattaisi jopa kaatua minun niskaani. En ole ollenkaan varma, pärjäisikö assari huippujuristia vastaan tässä tilanteessa.
Onko kenelläkään hyvää neuvoa tähän tilanteeseen.
Olen yrittänyt saada exäni neuvottelemaan asioista ja sopimuksen noudattamisesta, mutta hänellä ei ole siihen minkäänlaista velvoitetta ja hän kieltäytyy neuvottelemasta.
Olimme menossa oikeuteen exäni tahdosta, mutta sain neuvotelluksi lastemme parhaaksi sellaisen sopimuksen, johon exäkin oli tyytyväinen. Joustin siis silloinkin paljon ja annoin periksi. Nyt voisin tietysti myös korjata osituksessa tapahtuneita virheitä (mm. asuntoni neliömäärä oli aivan väärä - tietysti liian iso), mutta sekin tulee kalliiksi.
Erotilanteessa ajattelin vain lapsiani ja olin varmaan jonkinlaisessa shokkitilassa. Ero oli meille kaikille täydellinen yllätys.
Nyt tilanne on selvinnyt minulle ja tiedän, että jotain rajaa tässä kuitenkin pitäisi pitää.
Kuten totesin, en vaadi kuin sopimuksen noudattamista. Ei sopimuksia tehdä huvin vuoksi. Niiden tarkoitus on helpottaa kanssakäymistä.
En ymmärrä, miksi sinä, marella, suhtaudut asiaan tuolla tavalla. Mitä hämärää tässä asiassa on?
- kunnan lastenvalvoja
olekaikkien käytettävissä? Luulisi miehen asemansa vuoksi välttävän oikeudenkäyntiä. Kannattaa ainakin kysyä siltä lastenvalvojalta kunnanvirastosta.
- Nimetön
Kaikki keinot olen jo kääyttänyt, mm. pyysin isää neuvottelemmaan asiasta kunnan lastenvalvojen luo. Isä sanoi, ettei asia kiinnosta häntä eikä hänellä muutenkaan ole aikaa työäkiireittensä takia tulla keskustelemaan. Minulle sanottiin, että isää ei voi pakottaa tulemaan paikalle eikä hänen myöskään tarvitse tulla paikalle.
Nyt olen ottanut sitten juristiin yhteyttä, enkä todellakaan tiedä, mitä se sitten tulee minulle maksamaan.
Varoitan siis vielä kaikkia "sopimasta" asioita. Sopimuksen rikkominen tuntuu olevan niin yksinkertaista eikä siitä tunnu olevan mitään seuraamuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926