Miksi ruosu-palsta sekoitetaan suom.ruots.?

kysäisenpä

Kummallista kun täällä pitäisi keskustella Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten asioista, niin palsta onkin lähes täynnä juttua Suomessa tapahtuvasta pakkoruotsituksesta.

Eikö ihmiset todellakaan osaa nähdä eroa?

Onhan tuolla yhteiskunta-osiossa ihan oma palsta kielipolitiikalle.

12

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Susu

      Ihan samaa mieltä. Kirjoitin tästä muutama päivä sitten, mielestäni ihan asiallisesti, mutta viestini poistettiin...?

      • palstoihin

        Taitaa olla, että ihmiset ovat todella turhautuneet ruotsalaisuuteen ja ruotsinkieleen. Niitä pidetään pahan maallistumana, joka on pahempaa kuin synti. Ruotsalaiset katkaisivat kamelin selän, kun eivät ole antaneet ruotsinsuomalaisille samanlaisia oikeuksia kuin on Suomessa suomenruotsalaisilla. Suomessa arvostetaan tasa-arvoa, jota taas Ruotsissa väheksytään kun toisena osapuolena on siirtomaa Suomi.
        Klaus Härön elokuva Äideistä parhain osoittaa myös tätä yhä syvenevää kuilua, joka maiden välillä.

    • siksi

      Ruotsi on syyllinen Suomen pakkoruotsitukseen.

      Ruotsihan miehitti Suomea vuosisatoja.
      Ruotsiin muuttaneet suomalaiset ovat menneet vihollisen puolelle ja ovat maanpettureita ahtaasti tulkittuna.

      • eikä tämä

        Keskustelkaa siitä pakkoruotsista oikealla palstalla. Nyt meille Ruotsissa asuville suomalaisille ei jää mitään tilaa kun te hössötätte täällä.

        Siis menkää Kielipolitiikka-palstalle pliiiiis! Se on Yhteiskunta-osion alla.

      • te puhu?
        eikä tämä kirjoitti:

        Olen huomannut, että palsta on aivan tyhjä. Teillä ei ole mitään sanottavaa???

      • fgsfgs

        Ei salli avointa keskustelua.

      • ei tee mieli
        te puhu? kirjoitti:

        Olen huomannut, että palsta on aivan tyhjä. Teillä ei ole mitään sanottavaa???

        Menkää nyt sinne KIELIPOLITIIKKA-palstalle että me saadaan olla rauhassa ja keskustella omista asioistamme. Tämä palsta on meitä Ruotsissa asuvia suomalaisia varten.

        Kiitos.

      • Tukholmalainen
        fgsfgs kirjoitti:

        Ei salli avointa keskustelua.

        ikinä viisastu.

    • aito_suomalainen

      pakkoruotsia ei ole vielä poistettu ;) Eikö Ruotsin yhteiskunta hyväksykään avointa keskustelua epäkohdista?

      • pakkoruotsista?

        Luulin,että Ruotsi ja ruotsalaiset ovat vapaamielisiä ja debattglada,mutta mitä vielä.

        Ruosut ovat vieneet mukanaan vaikenemisen kulttuurin ja ovat äkäisiä kun suomalaiset uskaltavat nousta "vanhoja perinteitä" kritisoimaan.

        Kuulkaahan ruosut: Te olette hakeutuneet ruotsalaisten piioiksi ja rengeiksi ja isäntienne lauluja laulatte.

        Ei teistä ole edes oman yliopiston perustajiksi.

      • Tukholmalainen
        pakkoruotsista? kirjoitti:

        Luulin,että Ruotsi ja ruotsalaiset ovat vapaamielisiä ja debattglada,mutta mitä vielä.

        Ruosut ovat vieneet mukanaan vaikenemisen kulttuurin ja ovat äkäisiä kun suomalaiset uskaltavat nousta "vanhoja perinteitä" kritisoimaan.

        Kuulkaahan ruosut: Te olette hakeutuneet ruotsalaisten piioiksi ja rengeiksi ja isäntienne lauluja laulatte.

        Ei teistä ole edes oman yliopiston perustajiksi.

        ja tunnet alemmuskompleksia ruotsalaisien vierellä.

        Eipä tässä ole tarvinnut herroja kummarella joten en aio kumarrella 'perussuomalaisiakaan'.

        Ruotsalaiset ovat sisvistynyttä porukkaa, asiallisia, suvaitsevaisia ja ystävällisiä. Eivät ole ikinä pakottaneet mihinkään, eivätkä ole koskaan valittaneet mistään.

        Miksi te kiihkosuoamlaiset sitten meitä komentelette? Miksi meidän täytyisi teille nöyrtyä ja olla teidän orjia?

      • Jaksat?
        Tukholmalainen kirjoitti:

        Miten sä jaksat noiden ääliöiden kanssa jauhaa tuota samaa? Huvittaa,onnee kuitenkin:)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe