Hei! Olen lukion kolmannella ja mietin parasta aikaa ammatinvalintaani. Kotitalousopettajan koulutus on tavoitteena, ja haluaisinkin tietää onko kotitalousopettajille tulevaisuudessa töitä?
Sivuaineena olen ajatellu lukea mahdollisesti matematiikan. Olisi myös mukava kuulla kotitalousopettajilta ovatko he tyytyväisiä valintaansa ja että millaista työ ihan oikeasti on...Mielenkiintoista olisi myös tietää minkä tasoisia opiskelijoita kotitaloustieteen koulutukseen hakeutuu, sillä hakijamäärät ovat ainakin tilastojen valossa melko pieniä ? Kiitos, jos vaan jaksatte millään vastata !
Kotitalousopettaja
4
6198
Vastaukset
- ammatinvaihtaja
Olen vähän samassa tilanteessa, eli suunnittelen kotitalousopettajan opintoihin hakemista. Olen kylläkin 10 vuotta sinua vanhempi ja jo yhden akateemisen tutkinnon suorittanut. Töitä vaan en tuolta alalta ole onnistunut löytämään, ja aivan äskettäin havahduin ajatukseen, että tämä olisi juuri minulle sopiva työ! Opinnot minun olisi vain rahoitettava työllä, koska olen käyttänyt jo melkein kaikki yliopisto-opintoja varten myönnettävät opintotuet... Mutta jos jollain olisi kokemusta alan opiskelusta, tietoa esim. pääsykoepisterajoista (opiskelupaikkana Helsinki), ammatissa työskentelystä, työtilanteesta tms, olisin minäkin todella kiitollinen kaikesta informaatiosta!
- Hanne
Hain viime vuonna ensimm. kertaa kyseiseen koulutukseen Helsinkiin. Olen kirjoittanut 2004 vuonna. Sen jälkeen olen opiskellut avoimessa yliopistossa monia aineita, pääasiassa kasvatustied., erityispedag. ja psykologian aineita sekä viestintäopintoja. Pääsykokeisiin pääsin m:n papereilla ja kokeet menivät myös keskiverrosti. 2,5 pistettä jäi uupumaan; varasijojahan ei ole. Kaikki ottaa takulla paikan, jos pääsee. Suhteellisen hyvä todistus täytyy olla. Helsinkiin sisäänpääsyprosentti on pieni.
Työllisyysnäkymkistä sen verran, että työtä varmasti riittää, kun isot ikäluokat jäävät eläkkeelle.
Tänä keväänä haen sekä Helsingin että Joensuun (Savonlinnan) koulutusohjelmiin. - ...
Hanne kirjoitti:
Hain viime vuonna ensimm. kertaa kyseiseen koulutukseen Helsinkiin. Olen kirjoittanut 2004 vuonna. Sen jälkeen olen opiskellut avoimessa yliopistossa monia aineita, pääasiassa kasvatustied., erityispedag. ja psykologian aineita sekä viestintäopintoja. Pääsykokeisiin pääsin m:n papereilla ja kokeet menivät myös keskiverrosti. 2,5 pistettä jäi uupumaan; varasijojahan ei ole. Kaikki ottaa takulla paikan, jos pääsee. Suhteellisen hyvä todistus täytyy olla. Helsinkiin sisäänpääsyprosentti on pieni.
Työllisyysnäkymkistä sen verran, että työtä varmasti riittää, kun isot ikäluokat jäävät eläkkeelle.
Tänä keväänä haen sekä Helsingin että Joensuun (Savonlinnan) koulutusohjelmiin.isojen ikäluokkien eläköitymisestä on puhuttu jo 10 vee. eikä mitään tapahdu edelleenkään. työllisyysnäkymät eivöät ole järin hyvät.
- ope -94
Hei!
Olen itse valmistunut jo vuonna 1994. Olen tehnyt opettajan töitä, toiminut erilaisissa järjestöissä , tehnyt mainoskuvauksia ja toiminut ruokatoimittajana. Myös yrityksissä on paljon kotitalousopettajia töissä. Asun pk seudulla, jossa töitä on tarjolla monipuolisesti. Vakituista opettajan virkaa on kyllä vaikea saada. Mielestäni koulutuksen etu on juuri monipuolisuus. Tällä koulutusella voi työllistyä niin monenlaisiin paikkoihin. Lisää tietoja saa kotitalousopettajien liitosta sekä kopdasta, joka on alan opiskelijoiden oma yhdistys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770