olenko joku kokenut psykoosin?Miten hoisit?

Nimetön

Oletteko koskaan kokeneet jonkin asteen psykoosia? Olisi kiva saada kanssa ihmisiä. Minulla oli joskus neljä vuotta sitten, mutta pääsin siitä "kuiville"..Jos olette kokeneet psykoosin niin miten te hoiditte sitä?
Kiitos vastauksista!!

12

1650

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Swanhjord

      Joistakin aineista, joko itsestään, yliannosteltua tai epäpuhtauksista johtuen voi joutua psykoosiin.

      Kyse on aivokemian virhekoodautumisesta tai aivosolujen tuhoutumisesta johtuva pysyvä vamma.

      Ei siihen oikein apua löydy. Mutta sen kanssa voi oppia elämään. Veljeni on jo kaksi vuotta elänyt tässä tilanteessa. Nyt elämänsä on jo ihan siedettävää. Laitoshoito ja jatkuva valvonta sekä ulkopuolinen apu syöttämisessä ja tarpeillakäynnillä ovat hänelle vältämättömiä; niistä ei itse suoriudu vaikka muuten tuntuisikin menevän hyvin.

    • Kyllästynyt

      Oli tuossa pari vuotta sitten iski psykoosi. Kaikki oireet kadonneet sittemmin kun lopetin käytön.

      Se että pääsin psykoosiasteelle mielenliikkeissä vaati pari vuotta päivittäistä väärinkäyttöä ja aktiivista mieltä, vastausten etsimistä elämän ongelmaan. Omalla tavallaan houkuttelin puoliväkisin ne psykoottiset jutut itselleni, jos pilvessä tapasin ajatuksen joka oli poikkeuksellinen ja "villi" ja järjetön niin pidin siitä tietoisesti tiukasti kiinni ja aloin funtsimaan ja rakentaman maailmankuvaa sen perusteella. Itseasiassa rakensin kokonaisen vaihtoehtoisen tavan nähdä asiat ja siitäkös mieli ottikin vauhtia... Lopulta se riistäytyi käsistä.

      Hallusinaatioita ei ollut koskaan, ei sellaisia selkeitä. Mielikuvia sen sijaan oli, esim. käsitin kävelyreissulla aluskasvillisuuden sekä aluskasvillisuutena että liskolaumana... Asiat sai uusia merkityksiä, asioiden väliset suhteet saivat uusia merkityksiä ja minä kimpolin siellä jossain tiedon overflow buffer errorin syötteessä koittamassa pähkäillä mitä muuta tämä juttu tarkoittaa paitsi sitä mikä se arkijäreen mukaan on.

      Psykoosi oli ennenkaikkea sitä että tuo "vieras maailma" muuttui psykoosin aikana ainoaksi oikeaksi tavaksi havainnoida maailmaa. Tätä eivät auttaneet alkuunkaan ne yhteensattumat joita tapahtui psykoosin ensiaskelilla jolloin minun oma tajuntani oli vielä mukana asioissa, moiset yhteensattumat olisivat hämäriä jo ihan tavalliselle arkimielellekin ja minun tilassani ne oli sitten selvä merkki toisen näkökulman konkretisoitumisesta arkisessa maailmassa.

      Retrospektiivisesti ajatellen en vieläkään itseasiassa ole luopunut tuosta toisen maailman käsitteestä - tosin nykyään se on taustalla ja harrasteprojektina - ei kokopäivätoimisena elämäntapana. Järki minussa ei anna luopua noista kokemuksista koska niissä on pontentiaalia, mutta vain potentiaalia - psykoosissa pidin sitä täytenä totena ja absoluuttina joka ylittää tämän "oikean elämän" ja sen rajat.

      Tuolla alempana on viestini jossa esittelen muutamia tekstejä jotka olivat osa tätä psykoosiin johtanutta prosessia. Tekstit ovat psykedeliaa ja tuon toisen maailman tavoittelua vaikka mukana on myös tämän maailman asioita. Psykoosissa en tuossa vaiheessa ollut - en välttämättä edes menossa psykoosiin - mutta vahvasti kehittämässä sitä järjestelmää joka sitten riistäytyi käsistä.

      Nykytilanne on jotakuinkin sama kuin mikä tilanne oli ennenkuin olin koskaan koskenutkaan aineisiin. Joskin nykyään en käytä viinaa ja minulla on perhe jota rakastan. Itseasiassa olen paljon paremmassa henkisessä kunnossa nykyään kuin mitä olin ennen sitä kun ensimmäisen kerran kokeilin pilveä. Tämä tietenkään ei ole pilven ansiota mutta se on ollut osavaikuttimena elämänlaatuni parantumiseen johtavalla polulla, ellei siitä mitään muuta hyötyä ollut niin se ainakin aiheutti sen etten käyttänyt alkoholia yli 4 vuoteen joka puolestaan on saattanut hyvinkin pelastaa aivoni - ei psykoosilta - mutta hermosolukadolta.

      • Kyllästynyt

        Muutama viikko suljetulla jossa toipuminen alkaessaan tapahtui nopeasti (4 päivää tajuttua maailmaa ja ulos.)

        Lääkkeinä cipramil ja temestat ja temestoihin tuli koukku... elämäni pahimmat vieroitusoireet! Aivan kauheaa...

        Cipramilin jätin 2 kuukauden jälkeen koska se teki minusta kömpelön, jäykän, heikon fyysisesti enkä pystynyt keskittymään mihinkään ja tuli sellaisia hirveitä paniikkihäiriöoireita. Lääkäri sanoi että jos jätän lääkkeet niin psykoosi uusii erittäin todennäköisesti - ja paskan marjat, oloni parani 4 päivässä ilman lääkkeitä enemmän kuin 2 kuukaudessa lääkkeiden kanssa.

        Kaikkiaan psykoosista palautumiseen meni sellaiset 3-4 kuukautta.

        Jotenkin minusta tuntuu että tuo kannabispsykoosi on vielä mielenterveyspiireissä harvinainen tuttu johon ei osata suhtautua oikein. Todennäköisesti kannabispsykoosin jälkeen potilas vois lopettaa muutamassa viikossa lääkkeiden käytön; psykoottiset oireet ei ilmaannu jos systeemissä ei ole THC:tä. Potilaalla ei ole aitoa skitsofreniaa vaan lääkkeitä tarvitaan vain ja ainoastaan blokkaamaan THC:n aiheuttama melu aivoissa. Sitten tuota avautumis-juttelua vois olla enemmän koska psykoosin jälkeen ihminen tarvii kulmakiviä todellisuudelle, se on helpompaa kun kaikki puhuu ja saa kysellä ja kommentoida vapaasti.

        Kannabispsykoosi on kannabiksen aiheuttama keinotiloinen kaaostila ennenkaikkea- ei aivojen normaalikemiallisen toiminnan häiriö. Siksi se palautuu hyvin nopeasti ja turha lääkitseminen vain viivästyttää parantumista.

    • Beeeb

      olen ollut psykoottisessa tilassa joka johtui osittain aineiden (kannabis, lsa, 2-ci, dxm) käytöstä ja osittain kai muista syistä...olin siis epävakaassa tilassa kun aloin douppaamaan niin kolmessa kuukaudessa menin niins ekaisin ja tulin niin ahdistuneeksi että jouduin 3 kuukauden sairaala hoitoon, zyprexa-neurolepti auttoi kasaamaan päätä, kuten myös lenkkeily, en oo vieläkään kunnolla toipunut kai, eikai psykoosista palaudu ikinä täysin ennalleen

      • Kyllästynyt

        "eikai psykoosista palaudu ikinä täysin ennalleen"

        Palautuu jos aivot ei ota fysiologista vahinkoa ja aivokemia selvinpäin on normaali.

        Jäljet jää aina sikäli kuin kaikki mitä ihminen tekee ja kokee vaikuttaa häneen.

        Jos huumeen/huumeiden käytöstä jää jotain päälle - esimerkikiksi laiskuus tai välinpitämätön asenne niin silloin en sanoisi että se on psykoosiin aiheuttamaa vaan sen ettei ole välittänyt etsiä muutosta itseensä.

        Itse paranin täydellisesti kunhan aivot selvittelivät hämähäkinverkot pois. Meni siinä vajaa puoli vuotta mutta olen huomannut että myös vanhat kykyni ja tietoni ovat tallella joten edes niistä en ole joutunut luopumaan. Noiden vuosien ajan tämä nykyinen systeemi oli lähinnä varmuuskopiona jossain ja pääsee taas toteutumaan kun käyttö on lopetettu ja aivokemia palannut entiseksi.

        Tämä kannabiksella, muista aineista en osaa sanoa. Kuitenkaan suoraan fysiologiseen aivorakenteeseen kajoamattomat aineet (osa psykedeeleistä) tuskin aiheuttavat mitään pysyvää joka ei lähtisi - jos ei ehkä ihan automaattisesti niin vähintään aivovalmennuksella kuitenkin.

        Heroiini tai amfetamiini eivät kuulu tähän joukkoon koska ne puuttuvat väkivalloin välittäjäaineiden tuotantoon ja siirtelyyn, niistä ja niiden sukuisista aineista ei välttämättä toivu täysin. Sama koskee ekstaasia suurina jatkuvina annoksina (jossain vaiheessa serotoniinivarastot surkastuu kokonaan jos niitä kiusaa liikaa). Tällöin aivojen joku osa muuttuu varsin pysyvästi.

      • sanattomuus
        Kyllästynyt kirjoitti:

        Kuullostaa nuo psykoosin oireet kovin tutulta. Olin 16 vuotias kun vedin överit paukuista. Siitä en jaksa ruveta enempää tilittämään kuin että mielessäni kävin helvetin porteilla. Ja sen koettuna tuntuu hassulta ettei yliannostukseen voi kuolla, oli meinaan 5 kertaa pahempi olo kuin pahin krapula. Ja neljän tunnin ajan näin vaan tähtiä. Noh jos on todistettu niin pakko se on uskoa. Jokatapauksessa noin kuukaudeksi ajatukset siirtyivät koulun käynnistä maailmankaikkeuden syntyyn. Jos kertoisin mihin se johti niin minut teilattaisiin täällä täydeksi sekopääksi joten jätän siihen.

        En käynyt missään hoidossa tai ollut lääkityksellä. Ja vaikka vieläkin olen täysin samaa mieltä niistä ajatuksista mitä ajattelin silloin niin se ei vaikuta mielialaani millään tavalla. Todellakin noin kaksi kuukautta "parantumiseen" meni ja epäilen todella ettei mikään mieliala lääke olisi saanut ajatuksiani "kuntoon" (Mielestäni edelleenkään ajatuksissani ei ollut mitään vikaa.)

        Mielestäni mikäli kannabis laillistettaisiin sen ikäraja pitäisi olla korkeampi kuin 18. Koska se todella saattaa vaikuttaa nuoren ihmisen psyykkeesseen ja 16 vuotiaana aivoni eivät varmasti olleet kehittyneet vielä tarpeeksi, vaikka pidin itseäni varhaisemmin aikuistuneena.

        Ps. Perkele kun överit vielä 5 vuotta myöhemmin aiheuttaa ahdistusta savuissa. Täytyy vaan korvata ahdistus iloisella mielellä.

      • Kyllästynyt
        sanattomuus kirjoitti:

        Ei psykoosi vaan rajakokemus jota jäit miettimään, tormäsit johonkin joka kaappasi mielenkiintosi ja ajatuksesi.

        Psykoosissa olennaista on että se ei enää ole mielen hallussa vaan purkautuu väkevänä ja näkyvänä myös ympäristöön. Sinulla ei ole psykoosia niin kauan kuin asiat pysyvät pääsi sisällä.

        Itselläni noita rajakokemuksia oli 2 vuoden ajan hyvin usein, väkevinä.

        Tuosta ikärajasta olen tuolta kannalta samaa mieltä, nuorten ei tulisi käyttää päihteitä. Toisaalta olen kyllä sitä mieltä että mielummin kannabis ennen alkoholia - osaa suhtautua sen jälkeen alkoholiin hiukan järkevämmin kun tietää että on olemassa myös päihde joka ei saa ihmistä sairaaksi ja idiootiksi. Tältä kannalta kannabis aikaisemmin kuin alkoholi.

        Itse en näe mielen murroksia enää kovin pahana asiana. Olenhan minäkin käynyt läpi varsin totaalisesti kannabiksen pahimman lopputuloksen ja tässä ollaan - onnellisena, terveenä ja elämään tyytyväisenä - eikä tarvinnut tulla uskoonkaan tai muuttaa näkemystä kannabiksesta ainakaan tarpeettoman negatiiviseksi.

        Päihteet on huono juttu aina, kuitenkin, loppukädessä. Kuitenkin haitallisista päihteistä yksi haitattomimpien joukossa on kannabis vaikka sen pahimmat vaikutukset aika extreme ja pelottavia ovatkin. Niihin ei kuitenkaan kuole eivätkä ne ole lopullisia vammoja joista ei voi parantua.

      • Beeb
        Kyllästynyt kirjoitti:

        "eikai psykoosista palaudu ikinä täysin ennalleen"

        Palautuu jos aivot ei ota fysiologista vahinkoa ja aivokemia selvinpäin on normaali.

        Jäljet jää aina sikäli kuin kaikki mitä ihminen tekee ja kokee vaikuttaa häneen.

        Jos huumeen/huumeiden käytöstä jää jotain päälle - esimerkikiksi laiskuus tai välinpitämätön asenne niin silloin en sanoisi että se on psykoosiin aiheuttamaa vaan sen ettei ole välittänyt etsiä muutosta itseensä.

        Itse paranin täydellisesti kunhan aivot selvittelivät hämähäkinverkot pois. Meni siinä vajaa puoli vuotta mutta olen huomannut että myös vanhat kykyni ja tietoni ovat tallella joten edes niistä en ole joutunut luopumaan. Noiden vuosien ajan tämä nykyinen systeemi oli lähinnä varmuuskopiona jossain ja pääsee taas toteutumaan kun käyttö on lopetettu ja aivokemia palannut entiseksi.

        Tämä kannabiksella, muista aineista en osaa sanoa. Kuitenkaan suoraan fysiologiseen aivorakenteeseen kajoamattomat aineet (osa psykedeeleistä) tuskin aiheuttavat mitään pysyvää joka ei lähtisi - jos ei ehkä ihan automaattisesti niin vähintään aivovalmennuksella kuitenkin.

        Heroiini tai amfetamiini eivät kuulu tähän joukkoon koska ne puuttuvat väkivalloin välittäjäaineiden tuotantoon ja siirtelyyn, niistä ja niiden sukuisista aineista ei välttämättä toivu täysin. Sama koskee ekstaasia suurina jatkuvina annoksina (jossain vaiheessa serotoniinivarastot surkastuu kokonaan jos niitä kiusaa liikaa). Tällöin aivojen joku osa muuttuu varsin pysyvästi.

        jep, ei kannabis tai deelit tee mitään lopullista damagea...piri ja essot saattaa ehkä tehdä...mut toisaalta aivovauriokin voi olla ahdistusta lievittävää ..mä en tiedä mitä kävis jos olisin pitemmän aikaa selvinpäin (ilman lääkkeitä/huumeita) ...kai jotkut asiat voisi niin pitkän ajan kuluessa muuttuakkin mutta en tiedä kaipaanko edes muutosta..ihan hyvin tää menee näinkin et on aina vähän pihalla

        "Jos huumeen/huumeiden käytöstä jää jotain päälle - esimerkikiksi laiskuus tai välinpitämätön asenne niin silloin en sanoisi että se on psykoosiin aiheuttamaa vaan sen ettei ole välittänyt etsiä muutosta itseensä"

        se on kyl ihan totta että se on oma vika jos muuttuu laiskaksi huumeiden käytön seurauksena

      • ................
        Beeb kirjoitti:

        "mä en tiedä mitä kävis jos olisin pitemmän aikaa selvinpäin (ilman lääkkeitä/huumeita) ..."

        Jos käytät psyykelääkkeitä niin todennäköisesti palaisit täyskuntoisesti melko nopeasti, kuukaudessa - parissa.

        Mitäpä ne psyykelääkkeet on muuta kuin aivokemiaan vaikuttavia ei-nautinnollisia huumausaineita joilla blokataan jotain sellaisia reseptoreita joiden ärsytyksellä tai ärsyttämättömyydellä ei ole viihdekäyttöä vaan sillä supressoidaan tai aktivoidaan jotain psyykeen aluetta?

        Huume joka ei ole kiva tai se on hyödyllinen jossain suhteessa ei ole huume vaan psyykelääke.

      • Beeeb
        ................ kirjoitti:

        "Jos käytät psyykelääkkeitä niin todennäköisesti palaisit täyskuntoisesti melko nopeasti, kuukaudessa - parissa." No mä koitin joskus lopettaan nuo lääkkeet, ekat kuukaudet meni hyvin mutta sitten tuli taas paluu hajoilu oloihin jollaoin aloitin uudestaan. Jep se on taas iltalääkkeen paikka.

      • Kyllästynyt
        Beeeb kirjoitti:

        Jep, tosiaan mun mokani. Ajattelen omasta näkökulmasta. Jos pää tosiaan on hajalla niin silloin ne lääkkeet on tosiaan tärkeitä ja tarvii ottaa.

      • hanski
        Beeb kirjoitti:

        jep, ei kannabis tai deelit tee mitään lopullista damagea...piri ja essot saattaa ehkä tehdä...mut toisaalta aivovauriokin voi olla ahdistusta lievittävää ..mä en tiedä mitä kävis jos olisin pitemmän aikaa selvinpäin (ilman lääkkeitä/huumeita) ...kai jotkut asiat voisi niin pitkän ajan kuluessa muuttuakkin mutta en tiedä kaipaanko edes muutosta..ihan hyvin tää menee näinkin et on aina vähän pihalla

        "Jos huumeen/huumeiden käytöstä jää jotain päälle - esimerkikiksi laiskuus tai välinpitämätön asenne niin silloin en sanoisi että se on psykoosiin aiheuttamaa vaan sen ettei ole välittänyt etsiä muutosta itseensä"

        se on kyl ihan totta että se on oma vika jos muuttuu laiskaksi huumeiden käytön seurauksena

        Miks pitää olla niin kamalan ahkera ? :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2005
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1706
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1345
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1164
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1161
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      940
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      926
    Aihe