emme ole vielä mieheni kanssa varsinaisesti päättänyt ryhtyvämme yrittämään lasta, mutta se on kuitenkin suunnitteilla tässä lähitulevaisuudessa. olemme kuitenkin harrastaneet seksiä useita kertoja ilman ehkäisyä (keskeytetty kylläkin), enkä ole tullut raskaaksi. Mieheni käy aktiivisesti salilla, eikä ole ennen käyttänyt mitään aineita. Samoihin aikoihin kun tavattiin, eli 2v sitten, hän oli aloittanut kuurin (anabolisia steroideja) pienellä annostuksella. En voinut siinä vaiheessa vaatia miestä keskeyttämään, kun oltiin vasta tavattu. Olen tyytyväinen että hän kertoi minulle, ja kielteinen suhtautumiseni ansiosta hän on pitänyt pitempiä taukoja ilman. Elikkä..hän on kuitenkin ottanut kuurin silloin tällöin, aina minimiannostuksella. joka kerta on tullut riitaa tästä, koska pelkään niin paljon sitäkin että se vaikuttaa lapsettomuuteen. Mies aikoo ehdottomasti lopettaa kokonaan sitten kun lasta aletaan yrittää, eikä perhe-elämässä sitten tuo sali ole enää niin tärkeää. Luotan kyllä hänen sanaansa, mutta haluaisin tietää mitkä ovat realistiset seuraukset satunnaisesta, mutta jokseekin säännöllisestä anabolisten steroidien käytöstä. Mies on vajaat 30v, ja siis ensimmäisen kerran ottanut kuurin pari vuotta sitten. välissä on ollut monen kuukauden taukoja ilman. Sen tiedän että hedelmällisyys palautuu viiveellä, ja että kuurin aikana hedelmällisyystaso ei välttämättä laske, vaan vasta sen jälkeen. lisäksi olen käsittänyt, että itse siittiöihin steroidit eivät vaikuta, vaan niiden lukumäärään? Olen yrittänyt hakea tietoa netistä, mutta jotenkin tuntuu että kaikki tieto on ehkä jossain määrin yliampuvaa. Tottakai pitkäkestoisella käytöllä voi olla pysyviä vaikutuksia, mutta entä tällaisella? Jos joku tietää jotain hyviä tietolähteitä niin kiitos... hermot ovat kyllä usein koetuksella, mutta rakastan miestäni, enkä voi olla niin mustavalkoinen että jättäisin kaiken tämän takia.
Vastauksia kaivataan...
3
505
Vastaukset
- tuttuja
Yhdellä mun tutulla tytöllä mies käytti myös steroideja ja hänen siittiöiden määrä oli tosi pieni, heidän ainoana vaihtoehtona oli ivf(keinohedelmmöitys).En tosian tiedä missä määrin hänen mies niitä aineita käytti.
- Akka
nii.
- Kaisa
Sun miehelläsi ei taida olla kaikki ihan kohdallaan kun käyttää steroideja. Onkohan siitä edes isäksi jos oma ulkonäkö on niin tärkeä, että riskeeraa oman terveytensä.
Kuntoiluahan tuon salilla käymisen pitäisi olla, ei itsensä tuhoamista.
Anteeksi, jos loukkasin näillä sanoillani, en vain ole koskaan ymmärtänyt tuota itsensä pumppaamista aineilla. En ihmis- enkä eläinpiireissä.
Kärsimättömyys on tämän päivän trendi, kaikki nyt ja heti, jopa lihaksikas kroppa.
Itse teen ruumiillista työtä ja se näkyy... valitettavasti... koska olen nainen ja minulla on miehekäs lihaksisto. Olen siitä pääsemättömissä ellen laihduta lihaksiani pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770