Kanipsykologiaa?

Meillä on kohta kaksivuotias leikattu poikakani, puolisen vuotta sitten eläinsuojeluyhdistyksestä adoptoitu. En tiedä rotua, mutta täällä Hong Kongissa sanoivat sen olevan “paikallista rotua” (local breed). Pupu on aika tavalla rusakon näköinen, samanvärinen ja oloinen, suunnilleen ison kissan kokoinen. Kyseessä on ensimmäinen kanimme; perushoito-ohjeet olemme saaneet ja tulleetkin ihan hyvin toimeen, mutta pari kanipsykologista kysymystä askarruttaa mieltä.

Kanilla on “oma huone”, eli yksi makuuhuone on kanieristetty ja –varustettu – ei johtoja eikä muuta vaarallista nakerrettavaa, tilaa häkille ja lattialla liukuestemattoja helpottamaan hyppelyä. Ovella on portti ja päästämme kanin häkista jaloittelemaan kotona ollessamme, aamulla noin 45-60 minuuttia ja illaksi töistä tultua. Kanilla on myös mieleistä puuhaa koska olemme laittaneet vanhan vaahtomuovipatjan hyllyn taakse seinää vasten, ja kani saa nakertaa siihen tunnelia itselleen. Lattialta saa sitten säännöllisesti siivota ämpäritolkulla vaahtomuovinpalasia ;o) mutta onpahan kanilla tekemistä! Niille jotka huolestuivat, kani ei syö sitä vaahtomuovia vaan potkii palaset ulos tunnelista, ja patja on tuettu niin että tunneliin ei voi jäädä loukkuun.

Kanin häkki on tilava, alunperin koiralle tarkoitettu häkki jossa on tasainen lattia, kissan pissalaatikko vessaksi, vesi-, ruoka- ja heinäkupit hyvin kiinnitettyinä ja puinen kanin purulelu jota pupu tietysti täydellisesti boikotoi. Häkissä kani mahtuu hyvin oikaisemaan pitkäkseen.

Aamulla kun päästän kanin ulos, se sinkoilee innoissaan ympäriinsä häkissä niin että vessapurut pölisee eikä malttaisi millään odottaa sitä kahta sekuntia että saan oven auki ja vapaus koittaa. Kani hyppää lattialle ja loikkii jalkojeni ympäri, urputtaen samalla mennessään. Olen ymmärtänyt että se moittii minua kun jätin sen TAAS yöksi häkkiin enkä tullut tarpeeksi aikaisin aamulla päästämään sitä pois. Kani myös kuopsuttaa kaikki matot kasaan vaikka sen olisi paljon helpompi liikkua huoneessa jos matot ovat suorassa. Mutta ei, kun minä vielä oikaisen maton toista päätä, kani hyökkää jo mylläämään toista päätä ja alta aikayksikön matot ovat mytyssä lattialla.

Kun olen päästänyt pupun häkistä, siivoan samalla sen vessalaatikon, vaihdan veden ja annan ruokaa. Kani hyppelee lattialla jaloissani, ja näykkäisee joskus hampaillaan minua nilkasta. En ole liikuttanut jalkaani, eikä nilkassani pitäisi olla mitään ruualta tuoksuvaakaan, joten en ymmärrä miksi kani näykkii nilkkojani. Ainoa selitys jonka olen keksinyt on että kani haluaa mennä ohi juuri siitä kohdasta jossa seison eikä senttiäkään sivummalta, ja kun ei se osaa sanoa että “siirrä jalkaasi, haluan ohi!”, se viestittää halunsa näykkäisemällä nilkkaani. Se ei siis pure kovaa, mutta sen verran kuitenkin että tunnen selvästi sen hampaat nilkassani. – Onkohan tulkintani oikea, vai miksi luulette kanin näykkivän nilkkojani?

Parilla muulla kerralla olen sitten tuntenut kanin hampaat oikein kunnolla nahoissani, kerran kun hölmöyksissäni menin pistämään käteni käkkiin juuri kun pupu oli alkanut illastaa porkkananpalalla; syntyi tietysti väärinkäsitys että olisin ottamassa porkkanaa pois ja sain kyytiä. No oma vika, olisi pitänyt muistaa antaa ruokarauha. Mutta toisinaan kun kani on lattialla ja olen silittelemässä sitä se saattaa sittenkin yhtäkkiä näykkäistä tai murahtaa ja tehdä valehyökkäyksen. Mistähän tämä johtuu; olenko tietämättäni silittänyt sitä liian hitaasti / liian nopeasti / väärästä kohdasta, vai onko kani vain päättänyt että silittely sai loppua NYT! Rapsuttelen sitä yleensä korvien takaa, niskasta, otsasta ja pään sivuilta, mutta tuntuu siltä kuin kanilla olisi näkymättömät “sietorajat”, silittely 2.5 senttiä päässä kuononkärjestä on OK mutta älä kuvittelekaan siirtyväsi 2 senttiä lähemmäksi nenänpäätä, silloin loppuu ystävyys! – Miten teidän kaninne käyttäytyvät, ovatko samanlaisia?

Muutenkin tämä pupu tuntuu omaavan paljon enemmän tempperamenttia ja luonnetta kuin monet lemmikkieläinkaupassa näkemäni luppakorvat tai angorat. Meillä on myös koira, ja kun ensimmäistä kertaa päästin uudet kaverukset tutustumaan toisiinsa, kani loikki suoraan koiran kuonon eteen nuuskimaan että mikäs se tämä on. Koira peruutti epäilevän näköisenä liian innokkaan kanin luota, ja suhtautuu siihen vieläkin varauksella. Kani ei epäröi mennä tutustumaan mihinkään uuteen tai mielenkiintoiseen ympäristössään, mutta saattaa sitten säikähtää yhtäkkiä vain liian kovaäänistä puhetta tai varomatonta kädenheilautusta. Eli se on samaan aikaan sekä reipas ja rohkea että uskomaton jänishousu – mikä paradoksi.

Kertokaahan ihmiset millaisia teidän kaninne ovat, ja onko kokemuksia meidän pupumme laisesta pomppijasta. Kaikki kokemukset ja niksit arkipäivän kanipsykologiasta otetaan kiitollisena vastaan!