Kertokaa W124 300E / TE:stä

Saisinko kokemuksia w124 korimallin 300 E ja TE:stä.

Millaisia kokemuksia ja kertomuksia teillä on.
Mitä vikoja tarttisi pitää ostaessa silmällä.

Kyseessä olisi 12 venttiilinen versio ilman kattia.

Millainen on suorituskyky automaatilla, häviääkö oikeasti manuaaliselle.

Millainen on kys. auton ilmastointi ja onko lämmin talvella?

Kiitoksia kaikista asiallisista vastauksista.
4717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paras vääntö on suhteellisen korkeilla kierroksilla, joten jo normaaliin ajoon tarvitaan kierrosten käyttöä. Toisaalta sillä pystyy myös vauhdikkaaseen ajoon, jos siitä pitää.

Entisen omistajan tekemistä huolloista riippuu, mitä kohteita tarvitsee erityisesti tarkkailla. Jotkut huoltotoimenpiteet ovat kilometreistä riippuvaisia, mutta esim. laturi lienee aika yleinen korjauskohde.

Ilmastointeja on sekä tehtaalla asennettuja että jälkiasennettuja. Ainakin alkuperäistä on ollut normaalina ja automaattisena. Joten riippuu vähän siitäkin, miten toimii. Lämmön riittävyys edellyttää tietysti kunnossa olevaa termostaattia, ja jos on oikein kylmää voi jäähdyttimen eteen laittaa peitettä.

Automaatti häviää ainakin huippunopeudessa manuaalille. Käytännön tilanteissa kiihtyvyys automaatilla on useimpien kuskien kohdalla parempi; riippuu tietty minkälaiset on kepitystaidot manuaalilla.

Äänestä
  • Onko tosiaan niin että koneessa on hiekohko vääntö alakierroksilla?

    Vaikka huippuvääntö onkin kovilla kierroksilla, tarvitaanko todellakin ripeähköön liikkumiseen normaaliliikenteessä kierrosten käyttöä?

    Eikö automaatilla ole sama välitys nelosella kuin manuaalisessakin (manuaalillahan huiput saavutetaan nelosella). Luulin että vain kulutus on automaatissa suurempi kun ns. matkavaihde puuttuu.

    Millainen on suorituskyky kun annetaan oikein vauhtia. Riittäkö turvallisiin ohituksiin ja hyytyykö jos on painoa päällä?

    Äänestä

  • Ostaja kirjoitti:

    Onko tosiaan niin että koneessa on hiekohko vääntö alakierroksilla?

    Vaikka huippuvääntö onkin kovilla kierroksilla, tarvitaanko todellakin ripeähköön liikkumiseen normaaliliikenteessä kierrosten käyttöä?

    Eikö automaatilla ole sama välitys nelosella kuin manuaalisessakin (manuaalillahan huiput saavutetaan nelosella). Luulin että vain kulutus on automaatissa suurempi kun ns. matkavaihde puuttuu.

    Millainen on suorituskyky kun annetaan oikein vauhtia. Riittäkö turvallisiin ohituksiin ja hyytyykö jos on painoa päällä?

    Jos ajatellaan suurimman väännön käyntinopeutta, niin suurimmalla vaihteella se ajoittuu nopeuksiin yli 150 km/h. Joten suomalaisissa nopeuksissa liikutaan aika ohuen väännön alueella.

    Ripeähkö liikkuminen on vähän suhteellinen käsite, mutta jos on ajanut esim. autoa, jossa huippuväänö on esim. käyntinopeudella 2500/min, kaipaa 300:nkin vääntöä käytännön käyttönopeuksille.

    Automaatin nelonen ei ole kiinteä, vaan tehoa hukkuu öljynvatkaimeen, siksi alhaisempi huippunopeus.

    Ohituskiihtyvyys on keskivertoautoja parempi.:) Ohitusten turvallisuus on kiinni kuljettajasta, mutta kyllä tarvitessa löytyy kiihtyvyyttä, kunhan vain antaa vaihtaa tarpeeksi pienelle.

    Mikä on auto, jolla nyt ajelet?

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    Ajelen tällä hetkellä VW Ventolla.

    Mieli tekisi suurempaa ja jämäkämpää autoa. Kulutuksesta en niin piittaa.

    Farmari kiinnostaisi kovasti ja automaatista en suostu tinkimään.

    300 bensa vaikuttaa luppaavalta. Vaikka farkulle luvataankin huomattavasti pienempää huippunopeutta muistan että Auto Motor und Sport on ajanut silläkin samat huiput kuin sedanilla. Kuulemma vain mersun tapa ilmoittaa farkulle alemmat huiput.

    Onko itselläsi kyseinen auto tai onko sinulla ollut. Millaisia kokemuksia?

    Luulin että kaikissa "nykyaikaisissa" automaateissa on nelonen kiinteä jostain nopeudesta lähtien. Elikkä siis esim. 80 nopeudesta jos hellää kaasua ja sitten polkaisee lisää niin kierrokset eivät laske / nouse kuten alemmilla vaihteilla kaasun mukana.

    Olenko ymmärtänyt oikein.

    Kuitenkin mersu vaikuttaa asialliselta peliltä ja 300 E:llä ei tarvitsisi tien tukkona olla.

    Onko kenelläkään kokemuksia muuten kyseisen koneen venttiilikanavien avarruksesta.

    Tiedossa olisi auto johon täytyisi kansiremppa tehdä. Muuten hieno peli. Jos teetän kansipahvin vaihdon yhteydessä kanavien avarruksen niin onko käytännön hyötyä?

    Kestääkö laatikko jos tulee lisätehoja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ostaja kirjoitti:

Saisinko kokemuksia w124 korimallin 300 E ja TE:stä.

Millaisia kokemuksia ja kertomuksia teillä on.
Mitä vikoja tarttisi pitää ostaessa silmällä.

Kyseessä olisi 12 venttiilinen versio ilman kattia.

Millainen on suorituskyky automaatilla, häviääkö oikeasti manuaaliselle.

Millainen on kys. auton ilmastointi ja onko lämmin talvella?

Kiitoksia kaikista asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu