Kertokaapa kaikki club sidar hotellissa olleet kannattaako ottaa puolihoitoa? Meillä on viiden hengen perhe ja haluaisin tietää löytääkö myös lapset syötävää. Muitakin vinkkejä otetaan vastaan.
club sidar hotelli
15
1283
Vastaukset
- ollut
Hei, olin perheeni kanssa Club Sidarissa, uudella puolella, Club Roomissa kesäkuussa 2005.
Itse en ikinä ota puolihoitoa "pakettiin", sillä en halua sitoutua/sitouttaa perhettäni hotellin aikatauluihin. Ruokaa löytyy varmasti Alanyan ravintoloista myös lapsille, sillä tarjolla on turkkilaisten herkkujen lisäksi myös aivan tuttuja ruokia (lihapullia, spaghettia, pizzaa, Wienin-leikkeitä ym.), ja hätätapauksessa myös Mäkkärit sun muut, joten avoimin mielin vain matkalle!
Suosittelen kyllä jäämistä hotellille edes yhdeksi illaksi, sillä tarjolla meseitä notkuva seisovapöytä, josta ainakin aikuiset saavat nauttia pitkän kaavan mukaan ruokansa. - siellä asuskellut
Ei kannata ottaa puolihoitoa, ei edes lastenkaan takia. Aivan vieressä on useita tosi hyviä paikkoja,kunhan ei eksy melko lähellä olevaan Heikin baariin, joka ei tosiaankaan ole mikään lasten paikka. Pelkästään lähdettäessä rantaa kohti on vieri vieressä hyviä ruokailupaikkoja. Kun olette Club Sidarissa, on lähellä kauppahalli, josta saatte halvalla kaikki hedelmät, juustot ja patongit ym. vastaavat aamiaiseksi. Migros on myös melko lähellä. Minusta ainakin on aina miellyttävämpää syödä aamiaista omalla parvekkeella rauhassa. Jos kiinnostaa, voin antaa ohjeet edellä mainittujen paikkojen löytymiseksi.
- kika
En ole nimittäin ollut vielä turkissa kertaakaan joten mielenkiinnolla odottelen reissua.
Mitenkä ne dolmusbussit liikennöi hotellin lähettyviltä?
- on matkatoimiston mainos
joka on pyörinyt palstalla jatkuvasti ja ilmestyy yhä uudelleen ja uudelleen.
- mainos?
Kumpi on matkatoimiston mainosta alkuperäinen viestittäjä vai vastaukset kyselyyn?
- itsekin
mainos? kirjoitti:
Kumpi on matkatoimiston mainosta alkuperäinen viestittäjä vai vastaukset kyselyyn?
Mikä he...ti noita hörhöjä tällä palstalla oikein vaivaa?!?!
Kun täällä joku esittää asiallisen kysymyksen, ja aihe on todellakin matkailuun liittyvä, niin voi sa....na, että jonkun pitää aina "päteä". Eikö teillä todellakaan ole muuta tekemistä?
Jätä vastaamatta, jos et voi asiallisesti vastata ja pysyä asialinjalla. - täyttä asiaa
itsekin kirjoitti:
Mikä he...ti noita hörhöjä tällä palstalla oikein vaivaa?!?!
Kun täällä joku esittää asiallisen kysymyksen, ja aihe on todellakin matkailuun liittyvä, niin voi sa....na, että jonkun pitää aina "päteä". Eikö teillä todellakaan ole muuta tekemistä?
Jätä vastaamatta, jos et voi asiallisesti vastata ja pysyä asialinjalla.piilomainonta on suomessa kielletty!
- totta kuin vesi
täyttä asiaa kirjoitti:
piilomainonta on suomessa kielletty!
olen myös kyylästynyt näihin joidenkin hotellien mainostajiin tällä palstalla.
- kika
jotain kohtaa.Siis mikä kohta on matkatoimiston mainos ja pyörinyt tällä palstalla monta kertaa? Edelliset vastaukset oli mun mielestä ihan asiallia, niin kerro ny mullekin mikä niissä tökki?
- hotellijuttua
kika kirjoitti:
jotain kohtaa.Siis mikä kohta on matkatoimiston mainos ja pyörinyt tällä palstalla monta kertaa? Edelliset vastaukset oli mun mielestä ihan asiallia, niin kerro ny mullekin mikä niissä tökki?
on pyöritetty mainosmielessä tällä palstalla kuukausikaupalla yhä uudestaan ja uudestaan.
- Fiksu
hotellijuttua kirjoitti:
on pyöritetty mainosmielessä tällä palstalla kuukausikaupalla yhä uudestaan ja uudestaan.
Helvetin torvi! Luuletko todellakin, että jollain matkatoimistolla on aikaa kirjoitella viestejä tänne jos lukijakuntaa kertyy korkeimmillaan pari tuhatta. Lopettakaa nyt jo noi typerät jutut!
- kesäkuu
Hotelli on hyvä ja hyvällä paikalla. Allas-alue on tosi hyvä. Puolihoitoa ei kannata ottaa.Lähistöltä löytyy kyllä ruokapaikkoja ihan riittämiin. Ja tää ei oo matkatoimiston mainos vaan ihan oma mielipide.
- matkatoimiston
mainostaja ja kirjoitat taas samalla nimimerkillä! Kun tiesit asiasta mainitakin etukäteen. Homma näkyy kuulkaa läpi todella räikeästi!
- kika
vastauksista! Vaikkakin meinaa taas mennä tappelun puolelle.
- vastasikaan
siihen viestiin. Kertoisitteko?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740