lestadiolaiset tuomitsevat?

just me

toisin kuin monet tuntuvat luulevan, ei me vl:t edes puhuta muista ihmisistä siinä mielessä että kauheesti kokoajan päiviteltäs että ku on niin paljon näitä ihmisiä jotka on epäuskosia! eri asia on se että surraan jonkun läheisen tai tutun ihmisen puolesta, joka on uskonsa kieltänyt. me ei voida toista tuomita, sen tekee Jumala. me voidaan kutsua ja neuvoa, pyytää mukaan seuroihin ja puhua asioista, mutta ei tuomita. se minkä moni ajattelee tuomitsemiseksi, on sitä, että me uskotaan niinkuin raamattu opettaa, ja raamattu neuvoo meitä elämään Jumalan tahdon mukaan. Kun raamatussa puhutaan esim. ehkäisystä, vaikka ei ehkä suorin sanoin niin me ei haluta elää vastoin sitä, vastoin raamatun sanaa. siksi uskomme, että jotka sitä sanaa vastoin elävät, tekevät syntiä, eivätkä sitä edes miellä synniksi.. mielestäni se ei ole tuomitsemista.

toinen asia, mitä ihmettelen, on se, että mistä tänne internettiin löytyy näitä pilkkajia ja vl-vihaajia? lähes poikkeuksetta kaikki tuttavat, koulukaverit, työkaverit, opettajat ja muut ovat enimmäkseen vaan ihmetelleet, miten me uskovaiset oikeen PYSTYTÄÄN seurustelemaan monta vuotta ilman seksiä (mikä ei kyllä kenellekään helppoa varmastikaan ole.), tai että miten me pärjätään ilman telkkaria, tai että eikö meitä ärsytä ku me ei "saada" meikata, tai että miten äidit jaksaa ku on niin paljon lapsia... mutta ihmetyksen sekaista kunnioitusta lähinnä oon saanut huomata ihmisissä ympärilläni. ja siitä toki olen kiitollinen!

15

900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tupu

      Ei ne lestadiolaisetkaan aina niin ymmärtäväisiä ja empaattisia ole. Asuin Oulussa ja lestadiolais-lapsoset huutelivat ihmisille bussipysäkillä, että te joudutte helvettiin. Mitähän oli kotona opetettu??

      • matkamummeli

        Ei-lesta-lapset huutelevat pysäkeillä ja muuallakin, että painukaa helvettiin.

        Miten on kotona opetettu?

      • just me

        valitettavasti näitäki löytyy, tiiän kyllä. meillä oli yläasteella muutama uskovainen, jotka huuteli siellä muille vastaavia.. mutta vaikea kuvitella että uskovaisessa kodissa sellaisia opetettaisiin. tottahan seuroissa varsinkin vanhemmat puhujat puhuvat suorilla sanoilla siitä kuinka epäuskoiset joutuvat helvettiin ja kadotukseen. kun ihminen on luonnostaan paha, niin joillakin se jostain syystä ilmenee tuollaisena.

    • hemmii

      Edelliseen sen verran, että et kai vaan ole Oulunsalosta, kun minulla on sieltä vähän samankaltainen kokemus?

      Ja sitten tähän alkuperäiseen vielä, että onko teillä kuitenkaan edes oikeutta sanoa, että me emme tiedosta sitä synniksi. Kun siinä ei pitäisi olla mitään syntiä. En minäkään tuomitse teitä syntisiksi, vaikka saatankin joskus oppejanne arvostellakin. Tuollainen ajattelu ei tunnu mukavalta.

      • just me

        tarkoitin tuolla "eivät miellä sitä synniksi" sitä, kun suurin osa epäuskosista sanoo meille suoraan, että heidän mielestään se ei ole syntiä. ja sitäkin, kun ihmiset sitä tekevät eivätkä kadu eivätkä sitä halua uskoa anteeksi.. ei ollut tarkoitus laittaa sanoja kenenkään suuhun tai ajatuksia kenenkään päähän.

      • hemmii
        just me kirjoitti:

        Minun mielestäni on kokonaan väärin puhua mistään epäuskoisista, pitäisi sanoa, että heidän vakaumuksensa mukaan. Monet lestadiolaiset tämän hyvin ymmärtävät, mutta minua on haukuttu pakanaksi sen vuoksi, että olen tuonut näkemykseni esille. Vakaumuksia on erilaisia, ja eikö Raamatun mukaankin lähimmäistään tule rakastaa niin kuin itseään? Kukaan ei ole täydellinen, eikä mikään vakaumus tee kenestäkään toista parempaa. Eri asia on se, kun hengellisistä asioista keskustellaan tai väitellään. Minulle saa sanoa, että meidän mielestämme ehkäisy ei ole oikein, mutta minulle ei saa sanoa, että sinun tulisi ajatella, että se on väärin. Maailma on suuri paikka, yhtä oikeaa uskontoa ei ole, uskonto on kuitenkin vain väline, ei elämän itsetarkoitus.

      • Larssi
        hemmii kirjoitti:

        eivät riitä, sillä ne voivat olla vääriäkin. Ei ole monien Raamatussa monien oppien tietä, vaan yksi ainoa oikea usko ja oppi. Kaikki muut ovat vääriä.

        ..."Sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus" (1.Tim.3:15).

      • hemmii
        Larssi kirjoitti:

        Muuten et luultavasti usko tuota itsekään.

      • Larssi
        hemmii kirjoitti:

        Muuten et luultavasti usko tuota itsekään.

        Aivan varmasti uskon.

        Jo Luther opetti, että jos opettaa epävarmuutta, on parempi olla opettamatta mitään, sillä silloin saa aikaan vain sielujen murhaa. (vapaasti lainaten)

      • irma
        Larssi kirjoitti:

        eivät riitä, sillä ne voivat olla vääriäkin. Ei ole monien Raamatussa monien oppien tietä, vaan yksi ainoa oikea usko ja oppi. Kaikki muut ovat vääriä.

        ..."Sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus" (1.Tim.3:15).

        Kyllä se sunki elämä tuntuu olevan yhtä kaava kaavan perään elämistä! Vl perheseen synnyin aikanani, ikävä kyllä, mutta eroon siitä halusin ja pääsin, kunhan vain käytin itse päätäni ja otin järjen käteen.

        Uskoa nyt ihan sokeasti mitä raamatussakin sanotaan, höh! Kirja se on siinä missä muutkin! Sieltä voin poimia neuvoja jotka tuntuvat hyviltä, mutten sokeasti siihen usko ja niin naiivisti kuin te. Hei, raamatun ovat kirjoittaneet IHMISET!

        Vl on teeskentelyä, tekopyhää touhua ko p...a. Voimakasta vallankäyttöä, aivopesua! Mieti nyt vähän.
        Naiset lapsentekokoneita eikä mitään muuta! Oot varmaan?kai ns. puhuja, mummojen itkettäjä ja vähän muidenkin.
        Sitä paitsi taivas ei ole pelkästään mikää kuoleman jälkeinen juttu ainoastaan, vaan onko tullut mieleesi, että taivas löytyy myös täältä maan päältäkin samoin kuin helvetti. eipä vissiin, kun tunnutta ajattelevan että sitten kun me ns. "uskovaiset" kuolemme..plää..taivas ja autuus odottaa..hahhah. Voi teitä raukkoja...

    • joku vain joka kyllä kunnio...

      hei!!
      Tulin ekaa kertaa näille sivuille ja luin juttusi.En itse ole lestadiolainen,mutta ystäviä minulla on muutama.Haluan ensinnäkin sanoa sinulle että kyllä kunnioitan elämäntapaasi ja uskoasi.Tiedän että lestadiolaisilla on parempaakin tekemistä kuin arvostella muiden ihmisten elämän tapaa...silti ihmettelen..
      Jo nimimerkkisi JUST ME rajoitta tiettyyn porukkaan ja sillä sinä ikävä kyllä jo tumitset ja lajittelet ihmisiä.Itse olen sitä mieltä että meidän uskomme nimenomaan kieltää sen.
      Itse olen uskovainen ja tapasi käsitellä asiaa taasen loukkaa minua.Ei asia ole aina niin päin että lestadiolaisia loukataan vaan kyyllä tekin meitä. Minua loukkaa että ajattelet minun tapani uskoa olevan väärä. Minä en KOSKAAN tuomitsisi sinun tapaasi uskoa,koska vain Herra tuomitsee!!
      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!!!

      • Larssi

        taas tuo oppien sekahedelmäkeitto. En sano tätä pahalla, mutta en voi sille mitään...jokainen uskokoon sitten tavallaan...

      • Nimetön

        hyvä suomalainen, mutta nimimerkkini ei todellakaan tarkoita suomen kielistä ilmausta JUST ME, vaan englannin kielistä ilmausta JUST ME, joka on suomeksi MINÄ VAIN. valitettavasti tällaisia väärinkäsityksiä syntyy, johtuu varmaan siitä että mittapuuni mukaan on turhaa kirjoittaa nimimerkiksi "just me (englantia, tarkoittaa suomeksi 'minä vain')".

      • kielillä
        Nimetön kirjoitti:

        Mistäpäs sen tietää, millä kielellä tarkoitat nikkisi luettavan. Sattuu vain molemmissa kielissä olemaan just samat sanat. Supisuomalainen oli viestisi, joten suomeksi sen nikinkin lukee, vaikka kuin hyvin englantia osaisi.

      • merkitön
        Nimetön kirjoitti:

        hyvä suomalainen, mutta nimimerkkini ei todellakaan tarkoita suomen kielistä ilmausta JUST ME, vaan englannin kielistä ilmausta JUST ME, joka on suomeksi MINÄ VAIN. valitettavasti tällaisia väärinkäsityksiä syntyy, johtuu varmaan siitä että mittapuuni mukaan on turhaa kirjoittaa nimimerkiksi "just me (englantia, tarkoittaa suomeksi 'minä vain')".

        "valitettavasti tällaisia väärinkäsityksiä syntyy, johtuu varmaan siitä että mittapuuni mukaan on turhaa kirjoittaa nimimerkiksi "just me" sanoo just me. Miksi sitten kirjoitat nimimerkiksesi just me, jos se on turhaa?

        Taidat pullistella saadessasi silittää nimimerkkisi merkitystä!

        Just me= just me.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6508
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      84
      4954
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      107
      3218
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3062
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2265
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1636
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1231
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1222
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1136
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      904
    Aihe