Tapasin alku kesällä linnasaaressa venekunnan, joka oli kuulemma hankkinut veneen kaksi viikkoa aikaisemmin. Vene oli n. 8 metrinen, liukuva runkoinen. Sieltä itse sitten lähdimme Läheiselle ruokapaikalle syömään ja myöhemmin tämä samainen venekunta tuli sinne tankkamaan ja siinä juteltiin ja kyseltiin, minne sitä ollaan sitten täältä lähdössä. Kävi ilmi, että meillä on sama suunta pohjoiseen ja itse lähdin sitten ajamaan heidän perään. Ihmettelin suuresti, kun väylällä tuli toinen reimari ja vene kiersi sen juuri sieltä mistä sitä ei olisi pitänyt kiertää. No onneksi kivet taisi jäädä venee ja reimarin väliin. Siinä muutaman minuutin päästä tämä venen hiljensi ja laski minut edelle suunnistamaan ja näin ajeltiin, jonkin matkaa (ajassa n. 30 min). Sitten minun keula alkoi jo kääntyä kohti kesämökkiämme, mutta pahaksi onnekseen takana tuleva vene oli pudonnut kartalta, eli heillä ei ollut kartan lukutaitoa. No tämä vene ajoi melkein meidän mökille asti kysymään, että missähän päin sitä oikein ollaan, no kerroin heille ja hyvin epävarman näköisesti se vene kyllä siitä lahti matkaa jatkamaan. TOivottavasti pääsivät perille...
Uhkaroihkeita ihmisiä riittää, on suuri riski lähteä isolla veneellä jos ei osaa lukea karttaa, sisävesilläkin eksyy helposti ja veneen käsittely taito pitäisi opetella ennen pitkää matkaa! Tämä ko. venekunta oli eksynyt jo kuulemma sinne linnasaareen mennessä! Hullua touhua!
Eipä olisi pahitteeksi tuo saaristolaivurikurssi laittaa pakolliseksi, jos meinaa isompaa venettä ajaa, vai kuinka.
Itse olen sen käynyt, vaikka jo ennestäänkin osasin karttaa lukea, mutta vesiliikenne sääntöjä siellä tuli aika paljon...
TOivottavasti ei toista samanlaista tapausta tule enää eteeni. Onko muilla vastaavia kokemuksia??
Aurinkoisia veneily kelejä kaikille!!
Uhkaroihkeita ihmisiä riittää, on suuri riski lähteä isolla veneellä jos ei osaa lukea karttaa, sisävesilläkin eksyy helposti ja veneen käsittely taito pitäisi opetella ennen pitkää matkaa! Tämä ko. venekunta oli eksynyt jo kuulemma sinne linnasaareen mennessä! Hullua touhua!
Eipä olisi pahitteeksi tuo saaristolaivurikurssi laittaa pakolliseksi, jos meinaa isompaa venettä ajaa, vai kuinka.
Itse olen sen käynyt, vaikka jo ennestäänkin osasin karttaa lukea, mutta vesiliikenne sääntöjä siellä tuli aika paljon...
TOivottavasti ei toista samanlaista tapausta tule enää eteeni. Onko muilla vastaavia kokemuksia??
Aurinkoisia veneily kelejä kaikille!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllähän näistä aina kuulee. Olikohan tämäkin semoinen "uusveneilijä", joka oli hommannut kaikki elektroniset navigointivehkeet eikä ole malttanut perehtyä niiden toimintaan tai sitten ne vehkeet eivät edes pelaa tarkoituksenmukaisesti ?
Ei välttämättä liity tähän, mutta mun mielestäni hauskinta veneilyssä on juuri se, kun navigoidaan vanhan kunnon paperikartan ja kompassin kanssa. Loki ja kaiku eivät tässä mielessä myöskään ole pahitteeksi.
Tunnenpa erään sisävesiveneilijän, jolle on kunnia-asia, ettei hän TARVITSE (!) karttaa ollenkaan. Siellä sitä lasketellaan suurillakin selillä ilman tietoa siitä, missä ollaan! Oranssin ja vihreän viitan tämä veneilijä osaa kiertää siitä mistä pitääkin, jos ollaan tutuilla vesillä, mutta etelä-, pohjois-, itä- ja länsiviitat ovat täysin tuntemattomia. Ihme, ettei ole vielä kolahtanut!
Kyllä kyseisestä veneestä kartta löytyy, mutta lukutaitoa ei! Eikä veneilijä siis myöskään halua "nöyrtyä" opettelemaankaan kartanlukua. Kaikenlaista sitä näkee!!! Vallan kauhistuttaa katsella sivusta sitäkin touhua.
Enpä ole itsekään laivurikursseja käynyt, mutta kartta ja kompassi ovat hyvinkin tuttuja välineitä, enkä ilman niitä mihinkään lähdekään. Varsinkaan vieraille vesille. Vähänkin vieraissa paikoissa täytyy kyllä pysytellä kartalla ihan koko ajan. Muuten pian napsahtaa! Ja napsahtaa kyllä pienemmilläkin veneillä! Ei siihen tarvita 8-metristäkään paattia. Yleensä isommissa veneissä ne vahingotkin ovat vähän isompia...
Mikä on oranssi viitta?
Hei
Punainen viitta saisi tosiaan olla enempi oranssi. Näitähän kai on vähän eri sävyisiä olemassa.
Itse olen hieman punasokea ja miehistä kai noin 10% on jollakin asteella punasokeita. Muuten se ei menoa haittaa mutta hyvin tummaa taustaa vasten ei tahdo nähdä viitan väriä, oranssi erottuisi paremmin.
Tämä on aika hassua kun pelastusliiveissä on oranssi ollut suosikkiväri jo kauan.
ps. itse veneilen perämerellä, siellä niitä kiviä riittää. 8-) kartattomat veneilijät on jo karsiutuneet joukosta...
Oli kerran semmosta teetä, jossa oli niitä mietelauseita niissä narun päässä olevissa pahvilipareissa ja sieltä luin, että "kokemus on hyvä koulu, mutta lukukausimaksut ovat kalliit." Eli että eiköhän sekin perhe ala kiinnostua reimareiden väreistä ja kartanlukutaidosta kun on pari uutta potkuria hankkinut.
Ikävämpi tietysti jos ehtivät ennen sitä aiheuttaa aineellisia tai peräti henkilövahinkoja sivullisille.
Onhan noita suhailijoita. Taannoin seilatessani Porkkalasta Tallinnaan pienen purkkarini perään imeytyi uppoumarunkoinen moottorivene. Tunnin verran kuuden solmun nopeudella perässä roikkunut paatti päätti sitten ottaa ohjat käsiinsä ja lisäsi vauhtiaan. Oli sitten hauska seurata kaverin kiemurtelua edessä puolisen tuntia, jonka jälkeen ko. veneilijä siirtyi jälleen takaisin perälinjallemme. Sää oli mitä loistavin ja näkyvyys erittäin hyvä. Vihdoin Tallinnan kirkkojen ja rakennusten siintäessä kaveri uskaltautui uudestaan omille teilleen ja ajoi suoraan keskustaa kohti. Huvittuneina sitten seurasimme myöhemmin kiikarilla, kun heppu tajusi, ettei laivasatamassa ole pienveneille paikkoja, ja että Pirita onkin kolmisen mailia idempänä.
Kyllähän näitä suhailijoita riittää myös merellä. Onneksi vesillä on kohtuullisen hyvin tilaa yrittää ja erehtyä...
Yli 10 vuotta sitten olimme Ruotsin puolella ja kuuntelimme VHF:stä etsintäilmoituksia yhdestä moottoriveneestä, joka ei ollut saapunut perille.
Muutaman päivän kuluttua asia kerrottiin VHF:ssä.
Kadonneet olivat lähteneet Visbyystä kotiin, mutta he seurasivat "väärään" laivaan, joten he tulivat "väärään" kaupunkiin.
TSu
Olin taas viime viikolla vesillä ja ensimmäinen satama, jossa kävin, niin silläpä näin sen kyseisen venekunnan taas liikkeellä. Kylläpä he vielä hengissä olivat, vaikka se touhu silloin alkukesästä näytti niin pahalle. Liekkö hullun tuuria vai olisiko tullut järki päähän ja suunnistustaito tullut opeteltua.
Toivotaan, että lämmintä riittää loppukesän veneilyynkin!
Kaikki on joskus aloitelleet veneilyn.
Perustiedot on tietenkin hyvä hankkia ja mieluummin
ekaksi veneeksi hidas uppoamarunkoinen.
että kaikki ovat joskus aloittaneet veneilyn. Tuossa ylempänä joku moitti "uusveneilijöitä", ja varmasti omasta mielestään aiheesta mutta kukaan ei ole seppä syntyessään. Itse olen nyt kolmantena kesänä hankkinut hieman elektroniikkaa (GPS ja Elmeri karttaohjelma) ja nyt ainakin tietää missä on... Opettelin kyllä kompassilla ja paperikartalla ja lokilla ja näillä perinteisemmillä systeemeillä. Täytyy myöntää, että välillä piti miettiä missäs sitä ollaankaan. Mahtaako kaikille joskus näin käynyt? Myös kaiken osaajille, aloittaessaan?
Itseasiassa kartalta suunnistaminen on tosi hauskaa puuhaa kun aina vähän jännittää, joskus laitankin Ohjelmat kiinni ja menen pelkällä kartalla. Silloin riittää aikaa tähystämiseen.
Kiitos kaikille kokeneemmille veneilijöille hyvistä vastauksista. Kyselin niitä aikoinaan nimimerkillä "uusveneilijä". Onko se muuten joku kirosana? Öky, joka on ostanut veneen? Vai mikä?