Työttömyyskorvaus ja pääomatulot

kohta työtön

Olen todennäköisesti kohta joutumassa työttömäksi. Takana on noin 20 vuoden työsuhde saman työnantajan kanssa. Olen ollut monta vuotta työttömyyskassan jäsen.

Haluaisin nyt tietää, vaikuttavatko pörssissä tehdyt osakekaupat työttömyyskorvauksen suuruuteen? Vaikuttavatko ansiosidonnaiseen tai Kelan maksamaan, jota käsitykseni mukaan saa 200 työttömyyspäivän jälkeen ellei uutta työpaikkaa ole löytynyt.

Minulla kun on paha aavistus siitä, että vain osakeilla saadut voitot (luovutusvoitot) lasketaan pääomatuloksi ilman että huomioidaan luovutustappioita? Omalla kohdalla luovutusvoittojen ja tappioiden erotus on vain noin 4000-5000 euroa tänä vuonna. Edellivuoden voitot olivat hieman suuremmat.

2

13604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Määräytyminen

      Ansiosidonnainen päiväraha määräytyy työtulojen perusteella. Samoin vain päivärahakauden aikana ansaitut mahdolliset työtulot vähentävät päivärahan määrää. Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan yhteensä yhden työssäoloehdon täyttymisen perusteella 500 päivältä, jonka jälkeen putoaa Kelan korvauksille. Kelan maksamaan työmarkkinatukeen vaikuttavat vähentävästi kaikki mahdolliset tulot.

    • Foorumi!!!?

      Tiedät kyllä vastauksen!
      Mutta tappioista: Itse junailin siten, että kolme svedurahastoa oli miinuksella. Muutin ne säästövakuutuksiksi, edunsaajina lapset 3:n vuoden katkolla. Vähensin tappion verotuksessa. Nyt rahastot plussalla alkuperäiseen arvoonsa nähden.
      1,5:n vuoden kuluttua vakuutus realisoitava, voitto veroton ylärajaan asti (penskojen kautta, voin jättää niillekin) ja verovähennys jo hyödynnetty.
      Työttömyyskassaa nämä eivät ole kiinnostaneet, KELAsta en tiedä kun en ole asioinut.

      Mutta, koska sinulla on kokemusta pääomilla pelaamisesta, niin anna nyt muillekin hieman vinkkejä vaurastumiseen!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe