Hei
Käyttämäni kuvagalleria rajaa milmaisen käytön 512 megaan. Tila on tuntunut suurelta ja tähän asti olen laittanut kuvia sivuille täysin pakkaamattomina, koska osasta olen tilannut myös oikeat valokuvat.
Tilasta on nyt kuitenkin suurin osa käytetty. Joitakin kuvia ajattelin tuhota, mutta jatkossa tila tällä menossa taas täyttyy. Kaikkia kuvia en halua poistaa, koska kuviin liittyy kavereiden kirjoittamia juttuja yms.
Kysynkin, onko jotain yleisssääntöä siihen, mihin kokoon kuvan voi pakata, että kuva vielä on kymppikuvaksi teetettynä kuvana vielä "alkuperäisen" näköinen.
Lisäksi kysysin, voiko nettiin laitettuja kuvia mitenkään pienentää tai korvata jälkeenpäin
Käyttämäni galleria on http://www.kuvatkavereille.fi
ja kamerassa 5 megapikseliä.
Kuvien pienentämisestä
4
356
Vastaukset
- Liian monta pikseliä
Voiko kuvia pienentää niin, että alkuperäiset päivämäärät säilyvät?
- exFakiiri
Meni vähän ohi, mutta miksi et pidä omalla koneella ( varmuuskopiot rompulla) pienetämättömiä kuvia, joista sitten tarvittaessa teetät kopiot?
- Liian monta pikseliä
Siksi, että en ole jaksanut ruveta säätämään ja pakkaamaan kuvia koska tilaa on riittänyt. mikä tietenkin on ollut lyhytnäköistä...
Mutta paljon myös siksi, etten osaa pienentää kuvia niin, että niiden päivämäärät ja kellonajat säilyisivät oikeina. On tosi harmi jos ne ajat menee sotkuun koska silloin menee myös aikajärjestys.
Ja kolmanneksi siirtämällä kuvat tuonne systeemiin oon saanut samalla vaivalla haluamistani oikeat valokuvat kotiin ja joskus kaveritkin tilaa mun ottamista kuvista.
Mutta siis... Haluaisin pienentää kuvat niin, että niistä saisi vielä hyvät oikeat valokuvat, mutta säästäisin tilaa. Ja päivämäärät jos säilyisi niin vielä parempi.
Omalla koneella ja niin pitkälti myös rompuilla kun oon jaksanut, on varmuuskopiot. Ois kyllä kaikkein helpointa jos ne vois pienentää tuolla nettisysteemissä.
- kamerkalle
Olet jo huomannut itsekin, etä kovalevy tuppaa täyttymään: kuvia on pakko kirjoitta jollekin levylle arkistoon. Mikä on oikea media, en uskalla suosittaa kun kaikilla on niin erilaiset laittet ja softat.
Kuvien pakkaamisesta yleensä: Jos olet kuvannut jo jpg:nä, älä pakka lisää.
Jos et ymmärtänyt edellistä lausetta, hae kirjastosta joku digikuvauksen opas. Digikuvaus kun EI tee kuvaamista helpommaksi, vaan vaikeammaksi - kuten olet jo huomannutkin...miten siis suoriudun siitä sun tästä, josta ei 10-kuva-aikaant arvinnut välittää...
kk
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926