Mielestäni Pertun valtava suosio BB:ssa on syntynyt vain siksi, että hän oli jo ensimmäisellä viikolla äänestyksessä ja selvisi siitä. Tämä aiheutti sen, että kaikki häntä kannattaneet saivat onnistumisen tunteen ja heistä tuli Pertun faneja, vain koska he kokivat vaikuttaneensa asioihin.
Toisella kerralla Perttu oli jälleen äänestyksessä ja silloin kaikki edellisellä viikolla häntä kannattaneet äänestivät jälleen hänen jäämistä taloon. Tämän lisäksi häntä äänestivät monet viime äänestyksessä syntyneiden fanien vaikutuspiirissä olleet. Lisäksi kaikki kännykän omistavat ala-aste ikäiset lapset käskivät toisiansa äänestämään Perttua. --> Pokemon-ilmiö!!
POINTTINI ON SIIS SE, ETTÄ PERTULLE SYNTYI ENSIMMÄISENÄ KAIKISTA TALON JÄSENISTÄ SUURI FANIKUNTA, KOSKA HÄN SELVISI ENSIMMÄISESTÄ ÄÄNESTYKSESTÄ. VAIN SIKSI SE ON EHTINYT KASVAA NÄIN SUUREKSI TÄHÄN PÄIVÄÄN MENNESSÄ!
Olkaa pliis kaikki äänestyksissä puolueettomia, älkääkä menkö massojen mukana! On erittäin tylsää, jos jo ensimmäisellä viikolla selvisi kuka BB:n voittaa!!
Perttu ei ole ansainnut voittoa!!
12
1012
Vastaukset
- minä........
Kovin tuntui heppoisilta nuo perustelusi. Kuule taitaa olla oikeasti niin että tyyppi vetoaa katsojiin ihan omana ittenään ja tuo väriä talon tapahtumiin. Eri asia sitten on miten talossa olijat sen kokee tai aatteleppa ite :D jos joutuisit äijän seuraan 24/7.
Annetaan nyt Pertun nauttia suosiostaan katsojien keskuudessa, tilannehan voi vielä muuttua vaikka miten kun muistaa sen tosiasian että väki vähenee vääjäämättä... - miäs
en seurannua alusta mutta ei tarvinnut montaa jaksoa seurata että tiesin ketä viitsin katsoa/kuunnella.
- *Justjoo*
Tuskin miähelt löytyy housuist miäs... Vaikutat niin pennulta!
- perus perttu
olen nyt 2 viikkoa seurannut bb ohjelmaa ja olen kyllä pertun kannalla. pertulla on juuri oikeanlainen huumori ja sanavalmius. ketä ei huumoria ymmärrä niin kannattaisi
katsoa peiliin. - ......
...mutta faktahan on se, että jos Perttu tulee kaikissa äänestyksissä olemaan ja hänen voittonsa on aikas selviö, niin turha proggis oli koko bb ja ei siinä mitään jännitystä ole. Toisaalta jos Perttu koko ajan "voittaa" äänestyksissä niin voi syntyä vastareaktio katsojissa tai jos vaikka joskus annetaan valtuus asukeille, että he tai joku heistä voi suoraan pudottaa jonkun pois niin eikö henkilö, joka kaikista äänestyksistä selviää ole aikamoinen uhka? Mutta ei siinä sitten mitään jos voittaa, en koe asukeista ketään sellaiseksi kuka EI saisi voittaa.
- ......
tänne on turha tulla puhumaan pertusta tuollaiseen sävyyn yhtään mitään! täällä on niin paljon perttu faneja että saat heti takasin päin sanomasi ;) joten, suosittelisin olemaan ihan hiljaa,, mielestäni myös puheesi ovat täysin ihmeellisiä!! perrttu rulez!
- PAter
Ei äänestyksellä ole mitään tekemistä pertun suosion kanssa.
Perttu vaan on niin aito ja porukan väriläiskä. - ja pakene vuorille
Kukaan sua noteeraa, olet vain sitä 3 prosentin Pertun dissaaja vähemmistöä. Perttu voittoon!
- carli
suoraan sub:lta siirretty tännekin!!! TYHMÄÄ!!
- Järkikäteen
Kyllä Perttu on yksi niistä harvoista,joka on aito talossa. Esittämäsi syyt olivat aivan tolkuttomat.
- sama mieli
Mä oisin ekassa äänestyksessä laittanut Pertun meneen, mutta sehän kasvaa koko ajan. Mä en ainakaan olisi sitä veikannut voittajaksi. Silloin oli suosikki Antti, joka ei taas ole yhtään jaksanut vettä Iinan lähdön jälkeen.
Perttu on sopeutuvaisin, sopevin tyyppi talossa. Arvot kohdallaan ja huomaavainen mies. Ei mitään syytä poistaa häntä talosta. Toivoisin että kilpakumppanitkin arvostaisi häntä eivätkä kilpailun pelossa äänestäisi pois.
- laku
perttu pitää bb katsoja luvut korkeella.perttu on hauska,totta kai katsojat haluaa pitää pertun talossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750