Mitä tehdä? Olen etsinyt avioeroni jälkeen miestä jo kahden ja puolen vuoden ajan mahdollisimman monen eri väylän kautta, tapaamatta kuitenkaan ihanaista kainaloista. Ihan mukaviin miekkosiin tosin olen tutustunut sekä netin että muiden kanavien kautta, mutta kukaan heistä ei ole ns. kolahtanut jostain syystä. Sattui kuitenkin niin, että tapasin muutama päivä sitten yhden kesäheilani, johon hullaannuin tällä kertaa totaalisesti. Sinänsä toki rakastuminen on maailman ihanin asia, mutta meillä on valtava ikäero (siis väärään suuntaan, eli olen n. 15 vuotta vanhempi kuin tämä nuorukainen)! Kuitenkin joka ainut kerta kun hänet näen, jalat menevät alta; kukaan toinen ei ikävä kyllä saa mua tuntemaan samalla tavalla... Lienee hänkin muhun ihastunut, mutta mitä pitäisi tehdä? Odottaa vain ja riutuako vai kertoa hänelle tunteistani tavalla tai toisella? Järkihän sanoo tietenkin, ettei suhteesta voi kerta kaikkiaan tulla yhtään mitään, mutta kaipaan häntä ihan joka hetki: hänen jokaista elettään, ilmettään, sanaansa... Toki voin ottaa kenet tahansa vain seuralaisekseni, mutta sydän sykkii tällä hetkellä vain tälle ainokaiselle. Auttakaa!!! P.S. En todellakaan ihastu kovinkaan helposti, ja olen ihan nätti, suht fiksu yms, mutta satun kaiketi aina ihastumaan täysin vääriin tyyppeihin-- (lisäongelma on se, että kyseinen mies on tavattoman ujo)
Ihastunut tulenpalavasti
9
1244
Vastaukset
- sinusta kiinnostunut
seksiä se vaan haluaa..
- minäpä vain
Tuo väite ei nyt satu kyllä pitämään paikkaansa, se mies kun ei hingu minulta mitään tuollaista. Haluaisin nyt ihan toisenlaisia kommentteja kuin seksiin liittyviä... Pitääkö ihmisten mukamas aina olla yhteensopivia kaikin tavoin, jotta heidän sallitaan ihastua toisiinsa??! Eihän tee mitään, jos mies on naista vanhempi vaikkapa 20 vuotta, kukaan ei taida sitä nykyään kummeksua. Toisaalta onhan nykyään pariskuntia, joissa nainen tuntuvasti vanhempi (esim. Demi Moore ja aviomiehensä). Minun mielestäni jokainen saa tehdä kuten tahtoo, kunhan ei loukkaa toista. Sitä paitsi kyllä ne viiskymppiset varatut äijät eniten seksiä kapakassa hinkuu, tuore kokemus lauantailta. Sellaiset miehet jätän ihan omaan arvoonsa, jotka ehdottavat ihan suoraan ihan mitä tahansa. --Pääasia on kuitenkin rakkaus, ja tunteitaanhan ei tarvitse suinkaan vastapuolelle osoittaa, niistä voi vain nauttia ihan itsekseen=) Ajatelkoon kukin tästä mitä tahansa...
- joopa joo
minäpä vain kirjoitti:

Vastasit itse esittämääsi kirjoitukseen, mitä siis haet ??? Hyväksyntää ?? Oletko kuitenkin sisimmässäs epävarma tosta ikäerosta ja miehen ( pojan ) tarkoitusperästä ??
Hm...voihan sitä ihastua keneen tahansa ja seurustella vaikka 20 v ikäistään nuoremman kanssa. Tosin kun ajattelen itseäni niin on vaikea kuvitella etteikö mies jossain vaiheessa haluaisi nuorempaa, ikäistään tai ikäistään nuorempaa. Mutta voithan tietysti nauttia niin kauan kuin sitä kestää !!!
Itse on palavasti rakastunut mieheen, jolla ei minuun samanlaisia tunteita, hän haluaa olla lähinnä ystävä...vaikea olla ystävä hänen kanssaan kun haluaisin vaan suudella ja painautua hänen ihanaan syliinsä !! Aina on niin vaikeaa....
Huokaus ! - minä11
minäpä vain kirjoitti:
Tuo väite ei nyt satu kyllä pitämään paikkaansa, se mies kun ei hingu minulta mitään tuollaista. Haluaisin nyt ihan toisenlaisia kommentteja kuin seksiin liittyviä... Pitääkö ihmisten mukamas aina olla yhteensopivia kaikin tavoin, jotta heidän sallitaan ihastua toisiinsa??! Eihän tee mitään, jos mies on naista vanhempi vaikkapa 20 vuotta, kukaan ei taida sitä nykyään kummeksua. Toisaalta onhan nykyään pariskuntia, joissa nainen tuntuvasti vanhempi (esim. Demi Moore ja aviomiehensä). Minun mielestäni jokainen saa tehdä kuten tahtoo, kunhan ei loukkaa toista. Sitä paitsi kyllä ne viiskymppiset varatut äijät eniten seksiä kapakassa hinkuu, tuore kokemus lauantailta. Sellaiset miehet jätän ihan omaan arvoonsa, jotka ehdottavat ihan suoraan ihan mitä tahansa. --Pääasia on kuitenkin rakkaus, ja tunteitaanhan ei tarvitse suinkaan vastapuolelle osoittaa, niistä voi vain nauttia ihan itsekseen=) Ajatelkoon kukin tästä mitä tahansa...
Ihan kuin hakisit jotain hyväksyntää nuorilta miehiltä? Lähtikö ex-miehesi nuoremman matkaan? näinhän kumminkin käy usein. Jos se on sinusta oikeasti kiinnostunut (sori nyt vaan vaikka epäilenkin kyllä vahvasti) niin kyllä se varmasti ilmaisee sen. Mutta etkö sanonut että yksipuolinenkin ihastus riittää, nauti siitä sen aikaa kun sitä kestää.
- :-)
minä11 kirjoitti:

"Jos se on sinusta oikeasti kiinnostunut (sori nyt vaan vaikka epäilenkin kyllä vahvasti) niin kyllä se varmasti ilmaisee sen."
Kyllä voi olla oikeasti kiinnostunut vanhemmasta naisesta, eikä tarvitse edes ajetella seksiä. Mutta miettikääs onko nuoremman miehen helppoa, tai uskaltaako hän näyttää tunteitaan vanhempaa naista kohtaan. Aika todennäköisesti hän ei uskalla, koska pelkää tulevansa naurunalaiseksi, eikä nainen ottaisi häntä vakavasti, tai muuta vastaavaa.
"Ihan kuin hakisit jotain hyväksyntää nuorilta miehiltä?" Ihan sama hakeeko sitä tässä kirjoituksessaan, niin täältä ainakin saa nuoren miehen hyväksynnän. Antaa mennä vain. - Nuormies
:-) kirjoitti:
"Jos se on sinusta oikeasti kiinnostunut (sori nyt vaan vaikka epäilenkin kyllä vahvasti) niin kyllä se varmasti ilmaisee sen."
Kyllä voi olla oikeasti kiinnostunut vanhemmasta naisesta, eikä tarvitse edes ajetella seksiä. Mutta miettikääs onko nuoremman miehen helppoa, tai uskaltaako hän näyttää tunteitaan vanhempaa naista kohtaan. Aika todennäköisesti hän ei uskalla, koska pelkää tulevansa naurunalaiseksi, eikä nainen ottaisi häntä vakavasti, tai muuta vastaavaa.
"Ihan kuin hakisit jotain hyväksyntää nuorilta miehiltä?" Ihan sama hakeeko sitä tässä kirjoituksessaan, niin täältä ainakin saa nuoren miehen hyväksynnän. Antaa mennä vain.Taidat nyt vähän kuvitella. Eiköhän se vaan ole niin ettei nuorimies ole yleensä tosissaan kiinnostunut. Oletko nähnyt täl palstalla että nuorimies olis kirjottanut että on ihastunut selvästi vanhempaan naiseen? Enpä muista nähneeni. (vanhempi mies ihastunut nuorempaan naiseen ja nuorempi nainen ihastunut vanhempaan mieheen löytyy kyl paljon). En tajuu miksei voi vaan harrastaa seksiä, sehän voi olla ihan hauskaa
- Minäpä taas
:-) kirjoitti:
"Jos se on sinusta oikeasti kiinnostunut (sori nyt vaan vaikka epäilenkin kyllä vahvasti) niin kyllä se varmasti ilmaisee sen."
Kyllä voi olla oikeasti kiinnostunut vanhemmasta naisesta, eikä tarvitse edes ajetella seksiä. Mutta miettikääs onko nuoremman miehen helppoa, tai uskaltaako hän näyttää tunteitaan vanhempaa naista kohtaan. Aika todennäköisesti hän ei uskalla, koska pelkää tulevansa naurunalaiseksi, eikä nainen ottaisi häntä vakavasti, tai muuta vastaavaa.
"Ihan kuin hakisit jotain hyväksyntää nuorilta miehiltä?" Ihan sama hakeeko sitä tässä kirjoituksessaan, niin täältä ainakin saa nuoren miehen hyväksynnän. Antaa mennä vain.Hienoja ajatuksia sinulla. Nimittäin on käsittämätöntä, että yleensä ajatellaan välittömästi seksiä, jos on kyse vanhemmasta naisesta ja nuoremmasta miehestä (toki näinkin voi olla, eikä siinä mitään pahaa). Entäpä jos mies on viisikymppinen ja nainen kaksikymppinen?? Eiköhän ihmiset yleensä tuumaa, että rahan perässä se nainen vain juoksee!! Kuitenkin yleistyksiä on mielestäni todella turha tehdä, koska kukin tietää itse yleensä parhaiten, miten toimia (eri asia tietenkin, onko toimintatapa niinkään järkevä).
Hienoa, että sanoit pari uusia ajatuksia herättävää kommenttia, kuten "Voihan olla, ettei mies uskalla kertoa tunteistaan lähiympäristön paineiden pelossa" yms.
Yhdelle kommentoisin, etten todellakaan yritä todistella mitään kenellekään!! En tosiaan juokse nuorukaisten perässä, vaan asia on aika lailla päinvastoin (ja nyt tietty joku kommentoi, että seksin perässähän ne nuoret miehet...). Yhdelle nuorelle ihailijalleni totesin suoraan, että mitä ihmettä hän minussa näkee, ja hänen mukaansa nelikymppinen nainen on parhaimmillaan! Mulle on sama vaikka mies olisi satavuotias tai sitten kaksikymppinen, kunhan kemiat vain synkkaavat. Ehkä olen sitten tavattoman lapsellinen, kun useimmiten ne nuorukaiset sattuvat ns. kolahtamaan, herttaisia ja raikkaita kun ovat (toki poikkeuksiakin on). Ikäiseni miehet tuppaavat olemaan urautuneita, tylsiä ja itseään täynnä olevia (toki jälleen kerran poikkeuksiakin on=)).
tällä hetkellä nautin joka tapauksessa onneni huumasta, siitä että maailmassa on joku, jota kaipaan ja ajattelen vuorokauden jokainen mahdollinen vapaa hetki. Väliäpä hällä, mitä tästä tulee: voihan olla, etten rakastu enää koskaan elämäni aikana... - buahahhaa
Minäpä taas kirjoitti:
Hienoja ajatuksia sinulla. Nimittäin on käsittämätöntä, että yleensä ajatellaan välittömästi seksiä, jos on kyse vanhemmasta naisesta ja nuoremmasta miehestä (toki näinkin voi olla, eikä siinä mitään pahaa). Entäpä jos mies on viisikymppinen ja nainen kaksikymppinen?? Eiköhän ihmiset yleensä tuumaa, että rahan perässä se nainen vain juoksee!! Kuitenkin yleistyksiä on mielestäni todella turha tehdä, koska kukin tietää itse yleensä parhaiten, miten toimia (eri asia tietenkin, onko toimintatapa niinkään järkevä).
Hienoa, että sanoit pari uusia ajatuksia herättävää kommenttia, kuten "Voihan olla, ettei mies uskalla kertoa tunteistaan lähiympäristön paineiden pelossa" yms.
Yhdelle kommentoisin, etten todellakaan yritä todistella mitään kenellekään!! En tosiaan juokse nuorukaisten perässä, vaan asia on aika lailla päinvastoin (ja nyt tietty joku kommentoi, että seksin perässähän ne nuoret miehet...). Yhdelle nuorelle ihailijalleni totesin suoraan, että mitä ihmettä hän minussa näkee, ja hänen mukaansa nelikymppinen nainen on parhaimmillaan! Mulle on sama vaikka mies olisi satavuotias tai sitten kaksikymppinen, kunhan kemiat vain synkkaavat. Ehkä olen sitten tavattoman lapsellinen, kun useimmiten ne nuorukaiset sattuvat ns. kolahtamaan, herttaisia ja raikkaita kun ovat (toki poikkeuksiakin on). Ikäiseni miehet tuppaavat olemaan urautuneita, tylsiä ja itseään täynnä olevia (toki jälleen kerran poikkeuksiakin on=)).
tällä hetkellä nautin joka tapauksessa onneni huumasta, siitä että maailmassa on joku, jota kaipaan ja ajattelen vuorokauden jokainen mahdollinen vapaa hetki. Väliäpä hällä, mitä tästä tulee: voihan olla, etten rakastu enää koskaan elämäni aikana...buahahhaa
- KKK
minä11 kirjoitti:
Ihan kuin hakisit jotain hyväksyntää nuorilta miehiltä? Lähtikö ex-miehesi nuoremman matkaan? näinhän kumminkin käy usein. Jos se on sinusta oikeasti kiinnostunut (sori nyt vaan vaikka epäilenkin kyllä vahvasti) niin kyllä se varmasti ilmaisee sen. Mutta etkö sanonut että yksipuolinenkin ihastus riittää, nauti siitä sen aikaa kun sitä kestää.
Mieheni ei todellakaan lähtenyt nuoremman matkaan, vaan ongelmat olivat ihan toiset. Älkää please tehkö heti jotain käsittämättömiä johtopäätöksiä--- Kai minä ihastuisin johonkin itseni ikäiseen, jos heissä vain sattuisi olemaan potentiaalia (vaan kun ei yleensä valitettavasti ole - tai sitten ovat varattuja!!).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675