Kuinka saada kotiin raikas sisäilma? Meillä kotona remontoidaan paljon, ja silloin tällöin sisäilman haju on suorastaan hermoja raastava. Sitten siihen tottuu itse, mutta hävettää kutsua vieraita kylään, jos sisäilma haisee pahalta. Meillä siivotaan perusteellisesti kerran viikossa ja sen lisäksi joka päivä suoritetaan tietyt perusjutut; roskiksien tyhjennys, tiskien laitto jne.
Pyykinpesukoneen peseminen tyhjänä säännöllisin väliajoin on auttanut vaatteita tuoksumaan puhtaammille. Tällähetkellä käytössämme on voimakas persikan tuoksuinen huuhteluaine, jonka tuoksu on ihan miellyttävä, mutta ikävä kyllä haju muuttuu nopeasti tunkkaiseksi. Onko vinkkejä pesu -tai huuhteluaineista? Jauheena meillä on Tendiä.
Olisi hienoa saada sisäilma raikkaaksi ja miellyttäväksi, sillä on todella inhottavaa esim. työpaikalla huomata haisevansa milloin millekin inhottavalle! Sisäilman haju kun vielä tarttuu vaatteisiinkiin melkoisen tiukasti!
Meillä on kaksi koiraa, joiden puhtaudesta huolehdimme myös. Vinkkejä kaivataan pikaisesti! Haluaisin kotini tuoksuvan raikkaalta ja puhtaalta!
Raikas tuoksu kotiin
4
1278
Vastaukset
- Kaikkeen löytyy korjaus
Kärsiikö teillä kaikki samoin kuin sinä niistä tuoksuista / hajuista?
Jos ei, niin sinulla vaan on erityisen hyvä hajuaisti ja haista enemmän eri hajuja kuin muut.
Onko teillä ilmanvaihtolaitetta huushollissa, joka vaihtaa ilman vähintään kerran tunnissa, mieluummin kaksikertaa?
Tämä olisi teillä tärkeää, kun on eläimiäkin.
Koirilla on tapana hieman haista kun niillä ei ole välttämättä mahdollista mennä ulos laskemaan "ilmoja pois".
Uskon näistä löytyvän vinkkiä sinulle ongelmassasi.
Meillä on koira kopissansa (beagle)kun on allergisia perheessä.- Tanja-
Meillä on 70-luvun omakotitalo, jonka ilmanvaihdosta en ole sen kummemmin perillä... Miehet ovat meillä aina hoitaneet nämä tekniset jutut, mutta pitää kysellä miten homma meillä toimii.
Muut eivät tätä hajua haista,enkä itsekään aina, mutta jotkut ystäväni ovat asiasta huomauttaneet kun olen heiltä siitä tiedustellut. - tarkennusta
Ilmahan pitää vaihtua kerran kahdessa tunnissa, ei kerran tai kaksi kertaa tunnissa.
- Lukihäiriö
tarkennusta kirjoitti:
Ilmahan pitää vaihtua kerran kahdessa tunnissa, ei kerran tai kaksi kertaa tunnissa.
Joo taisi tulla kirjoitettua sanoja väärään järjestykseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760