Raikas tuoksu kotiin

Tanja-

Laitoin jo viestiä tuonne ilmastoinnin puolelle, mutta liitän saman vielä tänne siivoukseen...
Kuinka saada kotiin raikas sisäilma? Meillä kotona remontoidaan paljon, ja silloin tällöin sisäilman haju on suorastaan hermoja raastava. Sitten siihen tottuu itse, mutta hävettää kutsua vieraita kylään, jos sisäilma haisee pahalta. Meillä siivotaan perusteellisesti kerran viikossa ja sen lisäksi joka päivä suoritetaan tietyt perusjutut; roskiksien tyhjennys, tiskien laitto jne.
Pyykinpesukoneen peseminen tyhjänä säännöllisin väliajoin on auttanut vaatteita tuoksumaan puhtaammille. Tällähetkellä käytössämme on voimakas persikan tuoksuinen huuhteluaine, jonka tuoksu on ihan miellyttävä, mutta ikävä kyllä haju muuttuu nopeasti tunkkaiseksi. Onko vinkkejä pesu -tai huuhteluaineista? Jauheena meillä on Tendiä.
Olisi hienoa saada sisäilma raikkaaksi ja miellyttäväksi, sillä on todella inhottavaa esim. työpaikalla huomata haisevansa milloin millekin inhottavalle! Sisäilman haju kun vielä tarttuu vaatteisiinkiin melkoisen tiukasti!
Meillä on kaksi koiraa, joiden puhtaudesta huolehdimme myös. Vinkkejä kaivataan pikaisesti! Haluaisin kotini tuoksuvan raikkaalta ja puhtaalta!
Vaikuttaako muuten lattianpesuaineen tuoksu sisäilman hajuun?

6

3006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemusta

      ja puhtautta. Kts. www.hyla.net

    • Hande

      uusi vai vanha asunto? Jos kyseessä on vanha, niin kannattaa tarkistaa ilmanvaihdon taso. Kyseessä voi olla myös homevaurio.

      • oli

        kosteusvaurio, joka on nyt korjattu. Ilmanvaihto on omalla paineellaan toimiva, ei mikään uusi systeemi. Talo on rakennettu 70-luvulla. Haju ei kuitenkaan johdu talosta, vaan se on seurannut meitä jo edellisestä talosta saakka... :/ Edellinen talomme oli iso, eikä sitä jaksettu siivota kovin usein. Siellä haisi jo muuttohetkellä pahalta. Vaatteet, matot, kaikki tekstiilit haisevat huoneilmalle. Olen harkinnut ostavani sisäilmaraikastimia, sellaisia hajustimia. Olisikohan vaikutusta? Millä hajun saa kaikista tekstiileistä pois? Pesemällä? Tuntuu turhauttavalta siivota, kun se paha haju tulee aina parin tunnin päästä takaisin!! :S Pesuaineen vaihto ei ole auttanut asiaa...

      • Hande
        oli kirjoitti:

        Itse ongelman poistamiseen. Mutta ainakin kuulemma pienellä tilkalla etikkaa pesukoneeseen, niin eiköhän sillä ainakin hajut lähde vaatteista. Sitä en tiedä pitääkö sitä etikkaa laittaa pesuun vai huuhteluun...
        Noi huoneraikastimet auttaa varmaan ensihätään. Matoille ja muille huonekaluille voi koittaa kaupasta saatavaa hajunpoistosprayta.
        Jos oikein tiukassa istuu, niin otsonilaitteilla saa kanssa hajuja pois. Ammattilaiset putsaa autoista hajuja niillä...
        Pidemmän päälle voi koittaa jollain konstilla parantaa ilmanvaihtoa, tai hommata ilmalämpöpumpun jossa on jonkinlainen otsonointi-toiminto tai aktiivihiilisuodatus (poistaa hajuja).
        Toivottavasti joku näistä tepsisi...

      • Tanja-
        Hande kirjoitti:

        vinkeistä! Kokeilen sitä hajunpoistospraytä ja niitä ilmanraikastimia!

    • Masa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe