Heips.
Viikko sitten oli ehkä elämäni kamalin päivä, menin neuvolaan kuten pitikin, kauan odottamaani neuvolaan jotta saisin paperit äitiyspakkausta varten, kaikki oli aluksi hyvin, mutta loppupuolella eivät sitten sydänäänet kuuluneet. En tajunnut huolestua tuosta, mutta kun sain kehotuksen mennä keskustaan ultrattavaksi ymmärsin että jotain on vialla. Ultrassa ei näkynyt sykettä ja vauvan kokokin vastasi viikkoja 16 vaikka laskujen mukaan olsi pitänyt vastata viikkoja 21 6. Soitin mieheni minut hakemaan ja yhdessä menimme keskussairaalaan kuulemaan lopullisen tuomion. Suru ja se tuska oli hillitöntä kun näimme itsekin ruudulla kuvan rakkaastamme joka nukkui masussani kyljellään, ikuiseen uneen nukahtaneena.
Saimme osastolta oman huoneen, mies sai jäädä koko yöksi luokseni, koin elämäni tuskallisimman yön kun lääkkeellinen keskeytys aloitettiin ja se fyysinen kipu loppui tyttömme syntymään. Hän oli sairas, sen näkivät lääkärit jo heti. Minä en lasta halunnu katsoa, enkä kadu sitä vieläkään. Tiedän että enkelimme on taivaassa.
Minulla on siis pco, raskauteni alkoi vihdoin miltei 3vuoden yrittämisen jälkeen clomifen IUI-yhistelmällä. Kuitenkaan vauvan kuolema ei johtunu hoidoista.
Nyt mietinkin että mitä jatkossa, paraniko oma sekva hormonitoimintani raskauden aikana, olenko nyt yhtään hedelmällisempi, onko luomuvauvasta toiveita? Surua on käsitelty yhdessä ja haike aolo tulee vieläkin, elämä jatkuu kuitenkin ja se ettei lapsemme olisi elänyt täällä vaikka olisi täysiaikainen ollutkin, lohduttaa koska tiedän ettei hänellä nyt ole kipuja.
Onko kenelläkään kokemuksia uudelleen raskautumisesta tässä tilanteessa? Joulukuuksi on varattu aika meille lapsettomuuspolille mutta emme ehkäisyä aio käyttää joten...? Laihduin raskauden aikana miltei 8kiloa, onkohan siitä mitään hyötyä?
Auttaisko joku jotenkin?
Viikko sitten oli ehkä elämäni kamalin päivä, menin neuvolaan kuten pitikin, kauan odottamaani neuvolaan jotta saisin paperit äitiyspakkausta varten, kaikki oli aluksi hyvin, mutta loppupuolella eivät sitten sydänäänet kuuluneet. En tajunnut huolestua tuosta, mutta kun sain kehotuksen mennä keskustaan ultrattavaksi ymmärsin että jotain on vialla. Ultrassa ei näkynyt sykettä ja vauvan kokokin vastasi viikkoja 16 vaikka laskujen mukaan olsi pitänyt vastata viikkoja 21 6. Soitin mieheni minut hakemaan ja yhdessä menimme keskussairaalaan kuulemaan lopullisen tuomion. Suru ja se tuska oli hillitöntä kun näimme itsekin ruudulla kuvan rakkaastamme joka nukkui masussani kyljellään, ikuiseen uneen nukahtaneena.
Saimme osastolta oman huoneen, mies sai jäädä koko yöksi luokseni, koin elämäni tuskallisimman yön kun lääkkeellinen keskeytys aloitettiin ja se fyysinen kipu loppui tyttömme syntymään. Hän oli sairas, sen näkivät lääkärit jo heti. Minä en lasta halunnu katsoa, enkä kadu sitä vieläkään. Tiedän että enkelimme on taivaassa.
Minulla on siis pco, raskauteni alkoi vihdoin miltei 3vuoden yrittämisen jälkeen clomifen IUI-yhistelmällä. Kuitenkaan vauvan kuolema ei johtunu hoidoista.
Nyt mietinkin että mitä jatkossa, paraniko oma sekva hormonitoimintani raskauden aikana, olenko nyt yhtään hedelmällisempi, onko luomuvauvasta toiveita? Surua on käsitelty yhdessä ja haike aolo tulee vieläkin, elämä jatkuu kuitenkin ja se ettei lapsemme olisi elänyt täällä vaikka olisi täysiaikainen ollutkin, lohduttaa koska tiedän ettei hänellä nyt ole kipuja.
Onko kenelläkään kokemuksia uudelleen raskautumisesta tässä tilanteessa? Joulukuuksi on varattu aika meille lapsettomuuspolille mutta emme ehkäisyä aio käyttää joten...? Laihduin raskauden aikana miltei 8kiloa, onkohan siitä mitään hyötyä?
Auttaisko joku jotenkin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kovasti voimia teille suuressa surussanne...
Meillä menossa 1.IVF ja 2X tehty IUI ja mulla myös PCO, pelottaa kamalasti että meneekö taas pieleen.