Ne harvat joilla on vielä pakonomainen tarve maksaa lupamaksua, mutta ovat tulleetkin järkiinsä ja miettivät monien muiden ihmisten lailla lopettavansa turhat maksut, niin tässä:
http://www.tv-maksu.fi/navi7.html
1.3. Q: Tarvitseeko suorittaa televisiomaksua syyskuun 2007 jälkeen, mikäli ei hanki digisovitinta mutta haluaa pitää television nauhoitettujen elokuvien katselua varten?
A: Kaikki televisiolähetykset muuttuvat Suomessa digitaalisiksi 1.9.2007 alkaen. Mikäli käytössä ei ole digisovitinta tai digitelevisiota, ei tämän jälkeen voi enää katsoa suomalaisia televisiolähetyksiä, eikä myöskään televisiomaksua tarvitse maksaa.
Televisiomaksu on kuitenkin maksettava, jos pystyy katsomaan muiden maiden analogisia televisiolähetyksiä (esim. Ruotsi siirtyy digiaikaan vasta marraskuussa 2007). Televisiomaksu on maksettava myös silloin, jos käytössä on satelliittiantenni, jonka avulla voi vastaanottaa ulkomaisia televisio-ohjelmia.
Kansainvälinen käytäntö on se, että televisiomaksu maksetaan omaan maahan riippumatta siitä, minkä maan televisiolähetyksiä seurataan.
Tuosta ei käy vielä selville, että jos on kaapelitaloudessa ja siellä sattuisi näkymään vielä 2008 vuoden puolella jotain esim Music-tv, ranskan tv ym. niin joutuisiko vielä maksamaan?
Mielestäni kaapeli voidaan rinnastaa lautaseen, jos sieltä on mahdollista katsella ihan mitä tahansa analogista lähetystä, se että lähetetäänkö kaapelissa enään vuoden 2007 jälkeen analogi lähetyksiä onkin toinen juttu.
Maksu fakta
2
798
Vastaukset
- paha äijä
"Televisiomaksu on kuitenkin maksettava, jos pystyy katsomaan muiden maiden analogisia televisiolähetyksiä (esim. Ruotsi siirtyy digiaikaan vasta marraskuussa 2007). Televisiomaksu on maksettava myös silloin, jos käytössä on satelliittiantenni, jonka avulla voi vastaanottaa ulkomaisia televisio-ohjelmia.
Kansainvälinen käytäntö on se, että televisiomaksu maksetaan omaan maahan riippumatta siitä, minkä maan televisiolähetyksiä seurataan."
En usko alkuunkaan, että kyseinen "kansainvälinen käytäntö" on mitenkään lain mukainen. Ei varmasti päde oikeudessa. Kaikissa maissa ei todellakaan peritä tv maksua! Mistähän tällainenkin juttu on keksitty??. Pelkkää valhetta!! - Eino-Kalevi
Suomen kaapeliverkoissa ei näy elokuun 2007 jälkeen analogisia lähetyksiä, kaapeli-tv-yhtiöt ovat sitoutuneet digitalisoimisen aikatauluun.
Esim. Vaasan Läänin Puhelin otti varaslähdön ja lopetti analogisen Subtv:n jo aikoja sitten (vaikka sen välittämisestä ei tarvitse maksaa), jotta saatiin ihmiset pakotettua boksin ostoon.
Digi-tv tietää kaapeliverkoilla loistavaa rahastusmahdollisuutta ja nimenomaan analogisten ilmaiskanavien (kuten Music TV ja Eurosport) poistaminen on sen kaiken perusta.
Analogi-aikakautena kaapeliyhtiöt houkuttelivat liittymään kaapeliverkkoon juuri Eurosportin kaltaisilla "ilmaiskanavilla", joiden hinta näkyi asukkaille vain välillisesti yhtiövastikkeessa.
Nyt näistä kanavista aletaan rahastaa erikseen Kaapelikortilla ja kaapeliverkon perusmaksut tietenkin pidetään myös ennallaan!
Joten kaapeli-tv-yhtiöt toivottavat digi-tv-rahastuksen lämpimästi tervetulleeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740