Muutimme viikonloppuna uuteen, isompaan asuntoon. Koira sopeutui uuteen kotiin ihan hyvin ensimmäisen yön jälkeen. Ongelmat alkoivat maanantaina. Lähistöllä on rakennustyömaa, jossa aloitettiin räjäyttely/louhintatyöt maanantai-aamuna.. Olin vielä kotona, kun ensimmäinen räjäytys tuli. Koira säikähti ja kulki kuin varjo perässäni. (Koira pelkäsi uutena vuotena rakettejakin) Kun äitini kävi ulkoiluttamassa koiraa ja haki sen hoitoon, koira oli mennyt sohvan alle piiloon räjähdyksen aikana.
Tuntuu, ett koira on mennyt ihan sekaisin näistä räjäytysäänistä, se kulkee aika usein kotona häntä koipien välissä ja säpsähtelee kaikki ääniä. Rakennustyömaalla louhittiin eilenkin 21 asti.. Tänään veimme koiran päiväksi hoitoon työpäivän ajaksi. Räjäytysten pitäisi loppua tämän viikon lopussa, aiomme viedä koiran vielä hoitoon työpäivinä.
Miten koiraa voisi rohkaista ja totuttaa uusiin ääniin? Ettei sille vain jäisi mitään kammoa asua uudessa kodissa. Koira on muutenkin luonteeltaan arka vieraita ihmisiä kohtaan, mutta tuttujen ihimisten kanssa se on leikkisä ja seurallinen. (koira on 1v 7 kk vanha kääpiökoira)
koira ja muutto
1
229
Vastaukset
- Henni
En tiedä toimiiko siedätys noissa pelkoasioissa, mutta sitä ehkä kannattaa kokeilla. Siis uskoisin että koira vaikka viikon sitä räjäyttelyä kuunneltuaan alkaa ymmärtää ettei siitä ole mitään vaaraa, kunhan omistajakin suhtautuu niihin ääniin neutraalisti, eikä ala esim. heti hyysätä sitä koiraa että voi voi raukkaa... Minulla on parivuotias papillon, joka on ollut minulla vasta kesän alusta asti. Aiemmassa kodissaan se ärsyyntyi kauheasti pihalta kuuluvista äänistä ja etenkin ovikellosta ja haukkui ihan hulluna. Nyt kun se muutti kerrostaloon, äänimaailmakin rikastui melkoisesti, naapurissa soi ovikello ja ihmisiä lappaa rappukäytävässä. Aluksi koira kuunteli sitä rauhattomana, mutta jo viikossa se tajusi, ettei jokaiselle ovikellon äänelle tarvitse haukkua, ja nyt se ei välitä enää mistään äänistä mitään, paitsi tietenkin, jos joku tulee meidän kämppään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750