Huomasin tuossa hämmästyksekseni että vanha ja joissain piireissä legendaarinenkin, ravintola Sipoon Kellari on taas palannut kuvioihin. Näkyivät pistäneen pystyyn weppisvutkin, joskin melko askeettiset sellaiset (www.sipoonkellari.com).
Samoissa tiloissa on toiminut ravintola aina 60-luvulta lähtien. Paikka veti 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussa porukkaa Helsingistä asti. Ravintola oli aikanaan olutravintoloiden edelläkävijä.
Mahtaako tällä foorumilla olla sen ikäistä porukkaa että olisivat kysesessä kuppilassa käyneet kuuskyt, seiskyt tai kahdeksankymmentä luvun aikana?
.
Samoissa tiloissa on toiminut ravintola aina 60-luvulta lähtien. Paikka veti 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussa porukkaa Helsingistä asti. Ravintola oli aikanaan olutravintoloiden edelläkävijä.
Mahtaako tällä foorumilla olla sen ikäistä porukkaa että olisivat kysesessä kuppilassa käyneet kuuskyt, seiskyt tai kahdeksankymmentä luvun aikana?
.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo, tuli 80 luvulla käytyä aika tiheesti. Muistelen että sieltä sai erittäin laadukasta ruokaa, erikoisuuksia kuten kengurua ja alligaattoria. Lisäksi sekä olut että viskivalikoimat oli huomattavasti laajemmat kuin esim Helsingin juottoloissa.
Nykyään siellä saa hyvää ruokaa ja ovat jopa järjestäneet bussikuljetuksen joinakin viikonloppuina Helsiningistä Sipooseen ja paluubussinkin. Palvelu on ystävällistä ja kiva mesta vaikkapa piipahta yhdelle tai useammalle.
Joo, Sipoon kellari, joo vanha ja legendaarinenkin. Ja samoissa tiloissa toiminut rafla 60-luvulta.
MUTTA MISSSÄ HEMMETIN SAMOISSA TILOISSA. Sipoossa, Helsingissä, Porvoossa, Kuussa, Timbuktussa?
MIKSI HELVETISSÄ ETTE VOI KERTOA PAIKKOJEN OSOITTEITA??????? Olen pauhannut tästä samasta asiasta useillakin nimimerkeillä ja useillakin palstoilla, kun aihetta on ollut. Ei pelkkä nimi Sipoon Kellari kerro satunnaiselle ravintlankäviälle yhtikäs mitään.
En minä ainakaan muista mitään Sipoon kellaria 60-luvulta, mutta jos olis mainittu osoite, missä kyseinen luola toimii, niin sitten ehkä. Tai sitten ei.
Ja olen sentään liikuskellut Helsingin ja lähiympäriston raflamaailmassa kohta 45 vuotta.
Siis jumalauta: jos kerrotte jostakin ravintolasta ja erityisesti jostakin jo muinaisesta (tää Sipoon kellarikin kai on semmoinen), niin KERTOKAA JUMALAUTA MISSSÄ KYSEINEN RAVINTOLA ON TOIMINUT JA MILLOIN......PERSKUTARALLAA.
Sipoon Kellari toimii Sipoossa! Sipoon Nikkilässä jos tarkkoja ollaan, osoitteessa Isokylätie 43. Osoite olisi löytynyt kätevästi jos olisit vilkaissut alkuperäisessä viestissä olevaa linkkiä www.sipoonkellari.com . Siellä on yhteystietoa jos jonkinlaista.
> MIKSI HELVETISSÄ ETTE
> VOI KERTOA PAIKKOJEN
> OSOITTEITA???????
>
Jos keskittyisit vähemmän pauhaamiseen ja enemmän viestin lukuun niin olisit varmaan huomannut että alkuperäisessä viestissä on linkki jonka takaa löytyy kaikki kaipaamasi tieto.
> Ja olen sentään
> liikuskellut Helsingin
> ja lähiympäriston raflamaailmassa
> kohta 45 vuotta.
>
Ehkäpä tässä lienee syy siihen että muisti ei enää ole sitä mitä se oi 45v sitten? :-)
> niin KERTOKAA JUMALAUTA
> MISSSÄ KYSEINEN RAVINTOLA
> ON TOIMINUT JA MILLOIN......
> PERSKUTARALLAA.
>
Niin, tuo nimihän viittaa voimakkaasti eteläafrikkaan, mutta yllättävää kyllä Sipoon Kellari toimii Sipoossa!
jos olisit jaksanu käyttää mielikuvitusta niin oisit voinu päätellä et Sipoon Kellari sijaitsee tietenkin Sipoossa!!
Mutta asia on niin että leganda elää näköjään....
tuli 80 luvulla käytyä paljonkin ja kellari oli myös osasyy siihen että asuin nikkilässä jonkun vuoden. henkilökunta oli tosi kivaa,joku mika ja mikke siel sillon muistaakseni oli hommissä jos joku tietää tarkemmin ni kertokaa.
Isävainaani kehuskeli kulkeneensa Sipoon Kellarin olutvalikoimista nauttimaan stadista käsin jo 70-luvulla. Kävin tsekkaamassa mestan ja voin vain kehua, vaikka toimivatkin vielä perjantaihin pelkkien lounaiden voimalla. Hyvää ruokaa, upea miljöö ja mahtava henkilökunta. Viikonlopuksi pitäisi kuulemma tulla jo anniskeluluvat ja a´la cartet. Todella upea, omaperäinen ja tyylikäs mesta! Tervemenoa tutustumaan!
Sipoon kellarissa kävin ensi kertaa vuonna 1979. Siellä oli aika humalaista porukkaa. Melko suuri osa asiakkaista taisi olla läheisen Nikkilän sairaalan henkilökuntaa. Nikkilässä - siinä em sairaalassa - työskenteli siihen aikaan paljon eri puolelta Suomea tulleita nuoria. Töihin pääsi nimittäin silloin vielä ilman mielisairaanhoitajan koulutusta.
1980-luvun alkupuolella Nikkilässä oli myös Hansi-niminen olutravintola.Myös siellä nelkkuolut oli suosituin juoma, koska siihen maailmanaikaan kolmosolutta pidettiin "junttien" juomana.
Kellari oli 70-luvun alussa todella kiva paikka. Nikkilän sairaalan tytöt olivat iltaisin eräs kuppilan vetonaula. Kuuli monenlaista tarinaa. Kertoivat, että he kaikki voisivat olla sairaalassa potilaina ellei taloon tullessa arpajaisissa olis saanu huoneeseen avainta. Silloin sai myös palkkaa ja pääsi myös Kellariin meitä poikia härnäämään--